21. lokakuuta 2017

AAMUKAHVIN AIKAAN

Kivaa herätä aikaisin, kun takana on kuitenkin monen tunnin oikeat yöunet. Pimeää ja hiljaista. Jokunen liikkuja kadulla. Vilkastuu aina myöhemmin.

Odottelen kirjettä Italiasta. Sinne päin posti toimii kiitettävästi, mutta Suomeen tullessa hidastellaan. Euroopan maa kuitenkin ja postin kulku voi kestää Napolin seudulta Helsinkiin parikin viikkoa ilmateitse. Joskus jäänyt kokonaan sille tielleen. Tänään lauantaina ei postia edes jaeta. Onko niin, ettei tiistaisinkaan? Kaikessa supistetaan.

Lipittelen varhaisaamun kahviani, muki intialainen ja kahvi kapselista. En muuta juokaan nykyisin. Makunystyräni eivät kovin herkkiä ole, sillä huonosti maistan eri kahvit. Erotan karamellin ja suklaan hyvin, mutta sitten onkin tuntematon alue. Kun menee vaikka Pop-up Boutiqueen Itäkeskuksen kauppakeskuksessa, joutuu aikamoisen barista-tietämyksen ryöpytykseen. Envivo lungo,Vivalto lungo, Volluto, Cosi, Arpeggio, Kazaar, Dhargan, Dulsao do Brasil, Roma...  Ostan nykyisin kapselipakkauksen värin mukaan. Mutta kuuntelen mielelläni baristaa, joka kertoo sulavasti kahveista ja mitä mihinkin käytetään. Kotona sitten panen minkä tahansa kapselin koneeseen ja painan nappulaa. Kahvia tulee!

K:n kanssa sovin soittelevani "piakkoin". Aika on umpeutunut. Olen mökkiintynyt kotiini. Liikun henkisesti ja hiukan konkreettisestikin. Lonkkaakaan en voi saamattomuudestani syyttää. Kyllä se on korvien välissä! Kotihommat vähän retuperällä, mutta tänään ryhdistäydyn. Pelkkää lukemista ja maailman menon ihmettelemistä. Lunta luvattiin. Oulussa on jo.







20. lokakuuta 2017

UUSI LIITTYMÄ

Ilmoitettiin määräaikaisen nettiliittymän päättyvän, uutta ja kalliimpaa tilalle tarjottiin. Kalliimpi kuulemma siksi, kun on nopeampi. Tekstiviestiä kiireesti S:lle ja kysymään mitäs nyt?  Vastasi, että uusi vaan, jos haluaa läppäriä läträtä. Tilasin uuden ja sain jo vahvistuksenkin, että olen edelleen asiakas ja kelpaava nettipalveluihin.  Näpsäkkäästi koko asia hoitui puhelimitse. Ei tarvinnut lähteä asianomaiseen kauppaan jonottamaan. Niissä sen kaltaisissa liikkeissä on aina asiakkaita ja kukin vie pitkän tovin virkailijan kanssa. Minä poden jonotuskauhua. Olen myös malttamaton ihminen.

Tämän syksyn herkku on myskikurpitsa. Olen siitä valmistanut syötävää aiemminkin ja nyt panin maustettuja lohkoja uuniin ja hyvää tuli. Oikeastaan erittäin hyvää. Koko ateria oli kasvisperäinen bataatti-kvinoapyöryköitä myöten makoisan salaatin kera. Myskikurpitsan pieniminen vain on työlästä, voimia ja hyvää veistä vaativaa hommaa. Hyvin meni ja kaikki sormetkin tallella. Myskikurpitsa on monipuolinen kasvi valmistaa, mielikuvitus ja kokeilun halu mukaan. Tänään taas käyn sen kimppuun.

Eilen käytiin keskustelua Yle Forumissa sananvapaudesta. Kuka saa puhua, sanoa mitä, koska ja mistä. Lukijat, kuuntelijat loukkaantuvat vaikka mistä. Hyökätään kirjoittajan, puhujan kimppuun vihapuhein ja uhkauksin. On sitten kysymyksessä kirjailija, urheilija, toimittaja, poliitikko, blogin kirjoittaja, esiintyvä taiteilija... Usein ymmärretään sanottu tai kirjoitettu teksti väärin, kukin oman herkkänahkaisuutensa mukaan. Minuakin moitittu vähemmän kohteliaasti kirjoituksestani naisen eurosta. Poistin ikävät ja asiattomat kommentit, asialla oli aivan ilmeisesti mieshenkilö. Ja se oli pientä verrattuna julkisuuden henkilöihin, jotka katsotaan olevan vapaata riistaa mielipiteittensä takia. Aina joku "ottaa itteensä" jostakin.





19. lokakuuta 2017

ITÄKESKUKSEN EASTON

Tässä istun ja voisin toki muutakin. Nukuin harvinaisen monta tuntia ja olo on pirteä. Pimeää ulkona. Joulukoristeet jo kaupoissa, eikä vielä marraskuukaan. No, tähän hömpötykseen en tänäkään vuonna lankea. Partsille joulukuusi, jos sen valot toimivat. Sisällä polttelen kynttilöitä kuten jo nytkin. Herkusta jotakin jouluruokaa kohtuulliset määrät. Siinä se minun joulunaikani. Hyvin menee, kuten edellinenkin ja sitä edellinen. Enkä puolison sairauden aikana enää viime vuosina muutenkaan ollut erityisen joulumielellä. Kaikkea aikansa. Ja voi sydämeeni tänä jouluna pieni joulumieli tulla katsellessani Samu Sirkan joulutervehdystä.

Itäkeskuksen uusi Easton aukeaa kuin aukeaakin kansalle tämän kuun 26. pv. Sinne muuttavat myymälät hehkuttavat asiaa ja varsinkin Citymarketin hyllyt ovat vajavaisia, jotkut ammottavat jopa tyhjyyttään. Työt uudessa rakennuksessa aloitetaan aamuvarhaisella niin ulko- kuin sisäpuolella. Puita istutettu, asfalttia laskettu ja kiveyksiä uusittu. Kiirettä pitää, avajaisiin viikko. Aion uutuuteen minäkin kunhan ensihuuma on laskeutunut.

Kävin nyt syksyllä lääkärissä hakemassa lähetteen kilpirauhasverikokeeseen. Kiitin tohtoria potkusta takapuoleeni koskien laihduttamistani. Vilpittömästi kiitin ja sain leveän hymyn tohtorin kasvoille. Muutenkin hän vaikutti iloiselta. Juttelimme niitä näitäkin pitkään. Kysyin "vaitiolovelvollisuus vai turvallisuus?". Oli ehdottomasti ensin mainitun kannalla. Näki varmaan hengessään Hippokrateen varoittavan sormen haudan takaa. Lähete verikokeeseen odottaa. Menen labraan kun menen. Sitten taas tohtorin luo kuulemaan tulokset. Kunhan päätän, mihin laboratorioon. Eastoniinkin tulee Perusterveys-niminen lääkäri- ja laboratoriokeskus. Ehkä matkustan kuitenkin pitemmälle.

Tänään ihan kotona, eilen muualla. Liikutaan vielä kesäajassa vähän aikaa. Sitten eletään taas normaalisti aikaa.




18. lokakuuta 2017

EN OLE FANAATTINEN TASA-ARVON KANNATTAJA

En taaskaan ymmärrä! Jotkut vanhemmat eivät kutsu lapsiaan pojiksi tai tytöiksi tässä minusta kummallisuuksiin menneessä tasa-arvon kasvatuksessa. Mitä siis vastata, jos kysytään sukupuolta tyttö vai poika? 

Liikennemerkit myös muutetaan sukupuolineutraalisiksi. Iltasanomissa siitä juttu. Kuvat, joissa ihmisiä, muuttuvat tikku-ukoiksi, sanoo lehti. No mutta, jatkaa, siinähän on sana "ukko". Voi hyvät hyssykät sentään, sanon minä. Mitä varten me emme voi olla kuten ennen, naisia ja miehiä? Olen ennenkin täällä maininnut, etten itse ole mikään fanaattinen tasa-arvon kannattaja. Tietyissä asioissa kyllä ja vahvasti, mutta naurettavuuksiin asti en suostu. Tasa-arvo ei kuitenkaan yllä aivan kaikkeen. Meillä ihmisillä on aina se pieni ero toisiimme nähden tuolla alapäässä. Kun lapsi syntyy, katsoo kätilö, kumpaa sukupuolta lapsi on ja sanoo sen ääneen. Mitenkäs nyt sitten toimitaan? Ilmoittaako synnytysavustaja ihmisen syntyneen? Minä kuulun siihen ikäluokkaan, jonka sukupuolisuus aivan taatusti ilmoitettiin putkahdettuani tähän maailmaan äitini kohdusta. Ja olen iloinen siitä, että kerrottiin minun olevan tyttö, niin... no... nainen nykyisin jo. On myös muunsukukupuolisia ihmisiä, mutta se ei kuulu nyt tähän juttuun.

Kavahdan tätä sukupuolineutraalisuutta ja siitä syntynyttä ja paisunutta kiihtyvää keskustelua. Liikennemerkitkin kun pitää muuttaa neutraaleiksi!!! Menen nyt kahvikoneen kimppuun ja juon mukillisen kahvia rauhoittuakseni ja aloittaakseni uuden päivän ja koko päivän ihan naisena.

Eilen lietsussa melkein koko päivän ja sama tahti tänään. Eikös joku ole sanonut, ettei vierivä kivi sammaloidu?

15. lokakuuta 2017

YLIPAINOSTA

Monet ylipainoiset ovat onnellisia. Ja monet heistä aivan terveitä ja aktiivisia. Nykyisin puhutaan entistä enemmän liikalihavuudesta koko maailmassa. Melkein puolet ihmiskunnasta kantaa liikakiloja. Lihavia loukataan, saavat asiattomia kommentteja, käsketään menemään saunan taakse. Monet heistä sanovat, että eivät välitä näistä sanomisista. Ehkä sisimmässään kuitenkin tulevat murheelliseksi. Mitäs ihmettä se muille kuuluu, miltä me näytämme? Ei ihmisen ulkonäkö ketään loukkaa. Totta kai runsas ylipaino saattaa olla haitallista terveydelle. Sen jokainen tietää. On helppo ehdottaa laihduttamista, mutta se ei aina onnistu hyvistä yrityksistä ja tahdon lujuudesta huolimatta. Tai onnistuttuaan kilot tulevat pian takaisin.

Jouduin vaihtamaan lääkäriä muutettuani Itäkeskukseen. Kun menin ensimmäisen kerran hänen vastaanotolleen, sanoi tohtori "sun pitää laihtua". Tiesin mennessäni hänen olevan muun muassa lihavuuden tutkija, laihduttamisen ja terveellisen ravinnon asiantuntija, elämäntapamuutosguru. En kuitenkaan mennyt ylipainoni takia. Mutta siitä tuli minulle projekti! Olen aina tarvinnut potkun takapuoleeni aloittaakseni laihduttamisen. Syy ollut milloin mikin, ulkomaan matka, poikaystävä, häät kesällä...  Nyt se oli lääkäri! Laihdutuskuurini on jatkunut kuukausia ja tulosta tullut. Olen tyytyväinen. Ennen kaikkea kiitollinen lääkärilleni. Itsevarmuuteni lisääntynyt, saan joskus positiivista huomiota ja olen voinut uusia karderoobiani. Laihtumiseni toki jatkuu. Matkaa on vielä muutaman kilon verran, mutta se ei saa tapahtua rajusti eikä liian nopeasti. Pysyvyyttä haikailen.

Ensi viikolla ohjelmaa. Huomenna vielä luppopäivä. Oleskelen ja luen, laitan salaattia ja syön. Tuoretta parsaa taas kaupassa. Euroopasta kuitenkin, Belgiasta. Tulee näköjään muutakin kuin suklaata. Siihen herkkuun en kajoa.

14. lokakuuta 2017

HUPUTITI

Olen taas Miika Nousiaisen kirjan Maaninkavaara kimpussa, joka on samojen kansien välissä kuin Vadelmavenepakolainen, mutta "nurinpäin" verratessa Pakolaiseen. Odotin alussa samoja kihelmöiviä innostuksen tunteita kuin "Vadelmapakolaisessa". Ei ollut. Kunnes pääsin siihen kohtaan, jossa Martti Huttunen, Sirkan puoliso ja Heidin isä, pohtii Helsinkiin tultuaan perheensä kanssa, Tapio Rautavaaran olemista  Paavo Nurmen hautajaisissa Ville Ritolan ja Lasse Virenin kanssa. Pohdinta sivusi vahvasti Rautavaaran melankolisia lauluja.  Ilme Tapsalla oli samanlaista melankoliaa täynnä hautajaisissa kuin lauluissakin. "Iloiset sanatkin olivat Rautavaaralle melankolisia."  Juokse sinä humma, se on melankolinen laulu, jatkaa Martti pohdintoja. "Rautavaara laulaa siinä kappaleessa kohdan "huputiti hummani hei" surumielisesti. Mies tuntee paljon, jos pystyy sanomaan sanan "huputiti" melankolisesti". Tässä kohdin kirjaa, siis vielä alussa, olin varma, että tulen pitämään tästäkin Nousiaisen teoksesta.

Tässä päivänä eräänä ollessani asioimistehtävissä kauppakeskuksessa minut pysäytti naisihminen sanomalla, että rollaattorini kahvat ovat väärin päin. "Miten niin?"  Rouva jatkoi, ne osoittavat eri suuntaan kuin siinä, minkä minä tulen saamaan. "Ehkä teillä on erimerkkinen apuväline". Ei ole, nainen jatkoi, se on aivan samanlainen. Hän lähti ja minä jäin katselemaan kahvojani. Ne ovat  samoin päin kuin edellisessäkin saman merkkisessä rollaattorissani. Ja hyvin olen lykkinyt. Suoraryhtisenä, en etukenossa, en puolittain maaten, vaan reippaasti askeltaen korkkareissani. Itäkeskuksen ihmiset!!!

A:lta tuli pari meiliä. Toisessa valokuvia. On ollut kaksoslastensa luona Saksassa ja lähetti heistä kaikista kolmesta kuvan sekä pari kuvaa Frankfurtin oopperasta. Olivat soittaneet Horstin nuoremmalle veljelle, joka oli minut kuulemma muistanut. Mahtoikohan muistaa? Poika oli tavatessamme alle 10-vuotias. Tahdoin kuitenkin uskoa ja sydämessäni kävi lämmin henkäys.

13. lokakuuta 2017

STADIN FRIIDUKIN ÄRÄHTÄÄ

No niin, nyt ärähtää Helsingin Sanomissa Jari Arjoranta sä-passiivin käytöstä.  Minä pärmänttäsin jo 19.2.2012 Mutinaa suomen kielestä-blogissani. Kerroin silloin, mitä Mika Häkkinen jutteli haastattelijalle. Arjorantaa häiritsee sinä-passiivi. Niin minuakin. Miksi tavallinen passiivi on muuttunut tämmöiseksi kummajaiseksi? Aina ei tule edes ymmärretyksi, kuten Arjoranta todistaa  esimerkillä haastattelijan kielenkäytöstä "kun sä menet vankilaan, sulla on kurjat oltavat". Lähettääkö haastattelija haastateltavan tiilenpäitä lukemaan?

Vaikka en koulussa itse suinkaan ollut mikään haka suomen tunneilla, ja teen yhä virheitä, niin kuitenkin purnaan näin hullusta suomen kielen raiskaamisesta. Muitakin on ja taatusti olen niihinkin vuosien varrella teksteissäni puuttunut. Sinä-passiivi on turhimmasta ja typerimmästä  päästä. Arjoranta kertoo sitä käytettävän jopa itsestä puhuttaessa!!??

Sitten muuta asiaa tai tässä tapauksessa asiatonta. Menin ja olin Hulluilla Päivillä. Keltainen muovikassi maksaa 10 senttiä. Ilmankos niitä oli aiempia vuosia vähemmän liikenteessä. Minäkin survoin omaan kassiin, mutta ostokset eivät olleet hullun hintaisia, paitsi Herkussa niitä ostin. Sielläkin käytin kotoa tuomaani ostoskassia. Oli hauska todeta, että Itäkeskuksen Stockmannilla kauppa käy, ainakin nyt vielä sunnuntaihin asti. Oli melkein kuin tungoksen tapaista. Tosin hyvin sekaan mahtui. Pasteerailin hetken menoa katsellen ja sitten lähdin pois. Menin istumaan kauppakeskuksen käytävän nojatuoliin kymmenen ulkomaalaistaustaisen nuoren miehen keskelle. Katselivat puolisuopeasti uskaltamistani. Työikäiset miehet siinä viettämässä arkipäivää iloisesti rupatellen älykännykät käsissään. Katselin sitäkin menoa tovin ja sitten lähdin pois. Tulin kotiin, väsäsin salaatin ja söin.