21. elokuuta 2017

KARVAJALAN TURKU

Mainitsin kerran, että olisi luettava lisää klassikoita. Eilen pengoin hyllyä ja löysin Mika Waltarin Mikael Karvajalan. Sitäkään en ole lukenut, mutta Sinuhen olen sentään ja muitakin Waltarin teoksia. Karvajalassa olen ihan alussa. Ollaan Suomen Turussa, Mikaelista tulee orpo ja "noita" Pirjo ottaa hänet kasvattaakseen. Päästyäni tähän alkoi nukuttaa ja Karvajalka on huono kirja lukea vuoteessa raskautensa ja paksuutensa takia. Muistan yrittäneeni sen lukemista  aikaisemminkin siellä. Päivisin en ole vielä oppinut lukemaan. On olevinaan muuta tehtävää.

Tänään visusti kotona. Huomenna liikkeelle. On saatava marjoja ja hedelmiä. Jätettävä lotto, vaikka se pettikin minut viime viikolla. No, eipä minulla juurikaan muita paheita ole, kun suklaan syöminenkin on jäänyt. Ajattelin myös kohtapuoliin lähettää R:lle meilin. Saa samalla puhelimessa pyytämänsä sähköpostiosoitteen ja voimme lähetellä kuulumisia soittamisen sijasta.

Ennen muinoin ei ihmisillä ollut niin kiireellistä asiaa, etteikö olisi kirje ehtinyt tai sitten soitettiin ja se tapahtui puhelimella, joka oli johdolla seinässä kiinni. Oli myös sähkösanomat toki. Niin, ja oli ennen näitä vempaimia kuriirit ja kirjekyyhkyt. Helsinkiinkään ei ollut laivayhteyttä pakkastalvina meren ollessa jäässä. Keväällä jäiden lähdettyä ensimmäinen laiva oli täynnä sanomalehtiä ja kirjeitä ja väkeä sankoin joukoin satamassa vastaanottamassa uutisia maailmalta. Mitäs sanoisimme nyt tämmöisestä järjestelystä? Sitten kaikki muuttui ja meistä ihmisistä tuli niin kiireisiä, ettei kissaakaan ehdi sanoa. Kaikki pitää tapahtua silmänräpäyksessä. Minä haluan kiireettömän maailman takaisin.





20. elokuuta 2017

MELKEIN PITKÄSTYNYT

Ihan  koko päivä melkein toimettomana. Nousin sentään vuoteesta aamulla, kun olin ensin herännyt. Join kapselikahvia rasvattoman maitovaahdon kanssa, luin netistä lehtien otsikoita. Puhuttiin terrori-iskusta Suomen Turussa ja pyydettiin malttia. Kuitenkin ilmoittamaan, jos joku kertoo aikovansa suorittaa terrori-iskun tai muuten osoittaa halunsa . Tuli selväksi, ettemme ole Suomessa missään rauhallisessa tuppukylässä, vaan täälläkin tapahtuu jo muun maailman malliin.

Vein kuitenkin roskat saadakseni nuuhkia ulkoilmaa, pidän aina parvekkeen lasit kiinni. Mitä varten niitä ei sanota ikkunoiksi? Tekevätkö karmit ikkunan?  Pihalla en nähnyt ketään, en liioin rappukäytävässä. Hissi toimi moitteettomasti, josta olen aina iloinen. Pysyy fobia kurissa. Söin hallaimia, mansikoita ja mustikoita oikein reilun määrän sen jälkeen kun olin syönyt salaatin lounaaksi. Lotossa ei mitään. En taida päästä täältä pois. Pitäisiköhän alkaa tottua?

En lukenut mitään. Katselin tylsistyneenä televisiota ja nukahdin keskellä päivää. Onneksi en kauaksi aikaa, koska olen sitä mieltä, etten tarvitse päiväunia. Yöunia kyllä, mutta ovat usein kiven takana. Olen myös sitä mieltä, että jos minulla ei ole asiaa, mistä kirjoittaa, niin olisi hyvä, jos en kirjoittaisi. Siksi päätän tämän tähän ja olen pahoillani, kun edes tämän verran kirjoitin.

19. elokuuta 2017

ULKO- VAI SISÄPUOLELLA?

Vallan mediatasolla pohdittu, miten päin vessapaperi pitää telineeseen panna oikeaoppisesti. Paperipää ulko- vai sisäpuolella. Ketään ei kiinnosta minun tapani, kerron sen silti, ulkopuolella roikkuu. Sisäpuolelta eli seinästä päin repäiseminen tuntuu hankalalta. On kokeiltu. Kenenkään kanssa en ole asiasta käynyt syvällistä keskustelua. Voisin käydä, jos joskus "enkeli liihottaa huoneen läpi" eli puheenaihetta ei ole, keskustelu tyrehtynyt. Silloin voi hyvin jutella vessapaperirullan olemisesta telineessään. Ties kuinka oltaisiin kiinnostuneita.

On taas mansikoita, Malviinoja ja Polkia. Ennen näitä kävin kuitenkin Herkussa. Ostin kaikki bataatti-kvinoapyörykät ja kysyin huolestuneena, että kai lisää tulee. Tulee. Paria juustoa ostin, jotka palat leikattiin. Irtomyynti on parasta. Powerista toin imurin pölypusseja. Kotimatkalla istuin kauppakeskuksen tuolissa ja katselin huntukansaa, kuuntelin kieliä ja ihmettelin maailman menoa. Postitin Italiaan kirjeen, jossa oli Pasilan kirjaston vastaus kysymykseeni Antin elämänpätkästä. Runoilijaa ei saatu selville. Minusta ei kovin suuri vahinko, koska en pitänyt runonpätkää kovin kaksisena.

Taas Frank Sinatra laulaa. Parastaikaa läppäristä kuuluu "When I take my sugar to tea". Olen myös kuunnellut Bing Crosbya, mutta ei hänestä ole Sinatran voittajaksi. Sinatran "I love Paris" juuri alkoi ja sopiikin hyvin, koska tänään L ja A suuntaavat kulkunsa jälleen kerran kohti Ranskan pääkaupunkia.

Puukottaja riehunut Turussa. Lehden mukaan kaksi ihmistä kuollut, loukkaantuneet sairaalahoidossa. Meidän Turussa! Suomessa! Taannoisessa "Herran kukkarossa"! Tappaja ulkomaalaistaustainen mieshenkilö. Motiivia ei vielä tiedetä.

17. elokuuta 2017

TUNNISTIN LOPPUJEN LOPUKSI

Tsilari-lehti tuli. Panen tähän kirjailija Arvo Pohjolan ajatelman:

Meitä kaikkia ottais elämä joskus handusta taluttaakseen. Mut me dallataan handut nyrkissä, eikä elämä saa otetta.


Olin kaupassa tai oikeammin sen edessä, kun naisen ääni sanoi nimeni. En tuntenut. Katselin ja tutkailin, kysyin "tunnemmeko me?". Siinä vaiheessa tunnistin. Sama ihminen, joka pari vuotta sitten ilmestyi luokseni takaapäin ja sanoi nimeni. Silloinkin oli vaikeaa tunnistaa ikään kuin väärässä ympäristössä Hagiksen torilla. Nyt ympäristö oli Itäkeskus, aivan väärä paikka sekin. Sitä paitsi, miksi minut tunnetaan, mutta minä en ketään? En kai minä samalta näytä kuin vuosikymmeniä aikaisemmin. Näyttelijöistä on sanottu "kaikki tuntevat apinan, mutta apina ei ketään". Minä en kuitenkaan ole näyttelijä. No, ja sitten me siellä kaupan edessä halattiin väkevästi ja sama hersyvä nauru kaikui vanhalta ystävältäni kuten joskus muinoinkin. Olihan hän tuttu menneisyydestä, joka näköjään putkahtaa eteeni milloin missäkin. Nyt lupasimme soittaa ja sen minä aion tehdä. Tiedän nimittäin hänet.

Mansikoita on vielä vaikka kuinka paljon. Ostin runsaasti, että piisaisi pari päivää. Ja siinäpä ne ostokset melkein olivatkin. Malviinaa siis aimo määrä. Uusi, alun perin Ruotsista, mansikkalajike, johon olen tykästynyt. Kypsänä yhtä makea kuin Polka, tummanpunainen ja pyöreä. Malviina on siis muutakin kuin Niskavuoren talosta poisajettu piikanen. Eikä tämä mansikka-Malviina tule raskaaksi.

Heräsin tänään kolmelta aamulla. Kahvia laitoin neljältä ja viiden jälkeen katselin päivän valkenemista. Olen reipas ja vähäuninen ihminen. Nyt kello on kuusi ja taidan mennä nukkumaan.

16. elokuuta 2017

OLEN EINO LEINO

Otin taas osaa taidetestiin. Edellinen testi tiesi minun olevan lähinnä Aino Sibelius. Nyt olen Eino Leino. Mitäs siitä sanotte?  Runous näkyy minuun tarttuneen hyvin tiiviisti runoprojektini aikana, että vastauksistani voi tulkita leinomaisuutta. Kysyttiin muuten, haluaisinko olla boheemi ja käyttää lierihattua? En halunnut olla, enkä käyttää ainakaan miesten lierihattua.

M ja A olivat visiitillä. Aina heidän kanssaan on mielenkiintoista. Nautittavaa. Keskustelimme kaikenlaisesta ja vaikka mies oli joukossa, puhuimme miesvaltaisuudesta johtotehtävissä. Tulimme, me kaksi naista, siihen tulokseen, että miesvaltaisuus johtuu osin siitä, kun mies valitaan aina ennen naista, vaikka nainen olisi pätevämpi. Mies ei sanonut tähän juuta eikä jaata.

Huoltomies kävi. Alkoi tapahtua kummia huushollissa. Kun päästin hanasta keittiössä vettä, se meni pyykkikoneeseen kylpyhuoneessa. Huolto ei oikein uskonut, mutta mies tuli. Pesukoneen poistoletku kytketty (muuttomiehet vuonna 2015?) keittiön vesilukon viemäröintirenkaaseen, kertoi huoltomies. Ainoa minkä ymmärsin oli se, että joskus on tapahtunut virhe. Korjattiin, eikä kylpyhuoneessa enää leiju paha haju ja pyykkikoneeseen ei mene vettä kuin vain tarkoituksella.

Otin yhteyttä pääkirjastoon, Pasilan kirjastoon, koskien ongelmaani Antin elämänpätkästä. Kenen runoluritus? Ylevää runoutta se ei ole millään mittapuulla mitattuna. Kirjasto ottaa selvää. Odotan vastausta.

Kyllä se niin on, että vääjäämättömästi tulee syksy viidentoista päivän kuluttua. Kesä meni. Näinhän se aina on. Olen järjestäytymässä kauppaan. Onko vielä mansikoita? Sen tiedän joidenkin tuntien päästä.

13. elokuuta 2017

LUONTO PUHUI ISÄNNÄN ÄÄNELLÄ

Illalla jyrisi ja salamoi oikein taivaan täydeltä ja se oli hienoa katseltavaa. Vettäkin tuli, mutta ei tulvaksi asti ainakaan täällä päin. Istuin partsilla näytelmää ihailemassa. Televisioruutuun ilmestyi punaisessa palkissa varoitus ja kehotus ihmisille pysytellä sisällä. Semmoinen oli myrsky.

Italiasta tuli kirje ja se oli pitkä. Nyt kun olen viime aikoina ollut "runoihminen", niin kysyi ystäväni kaukaa syvästä Italiasta, saanko selville tekijät kahdelle runolle. Toinen oli helppo. Uuno Kailas. Toinen kinkkisempi ja minulle uppo-outo. Laitan sen tähän, jos joku voisi avittaa.

Se oli Antin elämänpäivä.
Äpäräpoika, satamajätkä,
Kaveri rintaan tyrkkäsi puukon.
Kuolema painoi parralle suukon.
Yhteishautaan kustansi kunta.
Lokakuun taivas vihmoi lunta.

Netissä sitä oli viime vuonna joku perään kuuluttanut, mutta ilmeisesti tuloksetta. Jos joku tietää tälle pienelle runoelmalle tekijän, kertoisiko minulle ystävällisesti. Kiitos.

Torni-kirjakin jo luettu. Nyt ihmettelen, mitä seuraavaksi. Hyllyissä kun on lukemattomia. Voisin tänään vain olla ja vaikka keikistellä. Miettiä, mitä tapahtuu huomenna Helsingin raitiolinjoille. Kaikki ratikat eivät kulje niin kuin ennen. Kolmosen lenkki, 95v, jää historiaan. Minäkin siihen sulloutunut usein näyttääkseni kaupunkia joillekin vierailleni. Ja itse käyttänyt elämäni aikana aika monta kertaa Töölöstä kaupungille. Se on ollut minulle rakas linja ja rakas ratikka. Hyvästi ja kiitos, kultaseni!

Italian kirjeessä kerrottiin hauska juttu. New Yorkin J.F.K-kentän Finnairin toimistossa oli suomalaisella taiteilija Jaakko Mattilalla näyttely. Kukapa muu kuin Dean Martin oli saapastellut sisälle ja näyttelyn kierrettyään osti taulun. Niinpä niin. Ovat olleet jo riveistämme poissa monet vuodet niin taiteilija kuin ostajakin. Tarina kirjeessä siksi, että taiteilija liittynyt kirjeen kirjoittajan ystävään hyvinkin läheisesti. Sisäpiiritietoa.

Nyt lipittelen aamukahvini loppuun ja menen suihkuun. Tämmöistä sunnuntaita.

11. elokuuta 2017

PILVENPIIRTÄJÄ

Aloitin lukemisen Tornista. Kun Tornia 1928 suunniteltiin nykyisen Kalevankadun ja Yrjönkadun kulmaan, siitä piti tuleman 220 000 asukkaan Helsinkiin ensimmäinen pilvenpiirtäjä. Neljätoista kerrosta. Niin silloin kuin nytkin vastustettiin uutta ja outoa. Naapuritontit toivat julki hätänsä, että moinen korkea rakennus peittää heiltä valon ja auringon. Jäävät pimentoon. Rakennuslupa kaikesta huolimatta tuli ja rakentaminen alkoi 1929. Vuonna 1931 olivat avajaiset kutsuvieraille. Valituksia tornista. Se vaadittiin purettavaksi. Oikeutta käytiin.

Juuri valmistuneen Tornin piti laatia tiedote valon saamisesta naapurustoon, valon määrästä eri vuorokauden ja vuoden aikoina, tornin heittämän varjon merkityksestä ja sen koosta. Tiedotteessa tuli todistettua, että naapurit eivät tule kärsimään valonsaantinsa suhteen. Mitään hyvitystä tai talon tornin purkamista ei tule tapahtumaan.

Torni oli kaupungin ensimmäinen täysin sähköistetty rakennus, ei puuta, ei kaasua, kaakelia kylpyhuoneissa. Virhe tehtiin kuitenkin. Hotellissa oli sata huonetta ja 60 jätettiin ilman wc:tä, suihkua tai kylpyä. Pääteltiin, että kun vastapäätä on moderni ja uusi uimahalli, kävisivät vieraat siellä. (Herttinen! sanon minä.) Torni menetti asiakkaita ja arvoaan tämmöisen virhelaskelman jälkeen, kun ihmiset eivät menneetkään asioilleen kadun toiselle puolelle. Hotelliyhtiön oli nöyrryttävä ja korjaustyöt alkoivat. Putkisto uusittiin ja kaikissa sadassa huoneessa oli nyt saniteettitilat.

Maassa oli kieltolaki vuodesta 1919. Ei viinaa!  Eikö? Sitähän sai koska ja mistä vaan. Puskavalmistus, salakuljetukset, apteekki resepteineen...  Ei saanut juoda, ei kuljettaa, ei viinalle haista. Kirkkoviini oli vapaata ja laivojen alkoholi aluevesien ulkopuolella. Torni oli raittiusravintola. Oliko? Poliisi oli koko maassa täystyöllistetty. Tullialus Merikotka höyrysi merellä ja joutui kiivaisiin taisteluihin salakuljettajien kanssa. Syntyi salakapakoita, salakabinetteja, salakerhoja ja ne kaikki olivat auki ympäri vuorokauden. Alkoholia nauttivilla pyyhki hyvin. Keksittiin mitä ovelimpia keinoja hälyttää, jos virkavalta teki ratsioita. Vuonna 1932 kieltolaki kumottiin ja sen pakkorikkominen jäi historiaan. Kansa sai juoda laillisesti, olla humalassa ja haista viinalle.

Tässä paikassa olen Jussi Talven Torni-kirjassa. Tänään Stadiin!