29. kesäkuuta 2017

KÄRPÄNEN TERRORISOI

Juon aamukahviani tänään mukista, jonka kyljessä on harakankelloja. Kesäinen. Päivänä muuanna tipahti postiluukusta pitkä kirje Italiasta sisältäen tekstin lisäksi muutaman brosyyrin roomalaisista taidenäyttelyistä: Caravaggio, Botero ja Boldini. Luin ahnaasti kirjeen, Ryhdyin myös lukemaan Adam Dariuksen kirjaa. Tätä jälkimmäistä, jonka sain. Parvekkeella en lukenut. Sinne oli jostain päässyt kärpänen ja se häiritsi syöksyillään. Hyvin aggressiivinen kärpänen. Miksi se minulle vihoittelee? Mitäs tuli ihmisen tiloihin.

Eilen kaupoissa ja vähän muuallakin. Sitten kämp... kotiin. Laitoin salaatin, panin broileria joukkoon ja lievässä epähuomiossa uuniin muutaman ranskalaisen. Punnitsin itseni syöpöttelyn jälkeen ja palasin kiireesti dieettiruotuun. Jo kilon heilahtelu ylöspäin saa minut masentuneeksi. Ei enää ranskalaisia.

Valvoin viime yönä kolmeen asti ja sitten olin nukahtanut. Aamulla kahdeksalta heräsin. Riittää näköjään neljänkin tunnin unet. Päivällä en nuku, kun ei nukuta. No, kai tämä joskus normalisoituu. Tänään kotona, huomisesta en tiedä. Lukemista riittää ja ainahan voi myös tovin puhelimessa lörpötellä maailmaa parantaen. Imuroiminen ei oikein inspiroi, vaikka olisi syytä. Sitten voisi ostaa kimpullisen kesäkukkia maljakkoon. Ruustinnalta saamani muurikello on rupsahtanut hoidostani huolimatta. Ehkä se olisi kaivannut paikkaa muurin kyljessä. Olen aina ollut aika kehno purkkikasvien kanssa. Suoraan maahan istutetut ovat paremmin pärjänneet niin mökillä kuin Katajanokan pihallakin. Lasten vandalismia uhmaten istutin kukkia kesästä toiseen, kunnes väsyin siihenkin marinaan "miksi isännöitsijä antaa sun rappus eteen kukkia?". Kun ei antanut, annoin itse itselleni. Kateus on kamala tauti.

Olisikohan partsin pieni terroristi kaivautunut jotain kautta ulos, että pääsisin Adam Dariuksen kanssa parvekkeelle?





27. kesäkuuta 2017

TIMBUKTUUN

Kuivin suin joutuivat M ja A eilen luonani istumaan. Kun M sanoi, että vain käväisevät, niin otin sen kirjaimellisesti. He puolestaan toivat taas samppanjaa ja suklaata. Sydämellinen kiitos. Toinenkin yllätys ilmestyi M:n laukusta. Oli tavannut taas taiteilija Adam Dariuksen, joka tahtoi antaa minulle jälleen kirjansa. Se on The Way To Timbuktu ja siinä on myös Dariuksen runoja. Niitä en uskalla tänne lainata, kun ei ole lupaa annettu. Omistuskirjoitus "June 2nd, 2017 To (etunimi) Happy Summer Season. Adam Darius". Voi kuinka herttaista. Kirjansa hän on omistanut alun perin äidilleen sekä tädilleen. Dariuksen ihka ensimmäisen runon nimen uskallan kertoa "In An Old Edinburgh Graveyard" ja sanojensa mukaan viimeinen on "Waves of Glory", tämä kirjoitettu jossain Niilillä. Muutama sivu minulla vielä Dariuksen edellistä kirjaa jäljellä, sitten käyn tätä lukemaan.

Vieraitteni lähdettyä, rullasin asioille ja ostin, totta kai, marjoja. Enimmäiset kotimaiset avomaan mansikat! Lajike on Honey. Makeita, ihania, Suomen kesän kypsyttämiä, niitä oikeita mansikoita. Tuoretta parsaakin oli vielä Ja nyt sitä on minullakin. Tänään annan itselleni parsaomeletin lounaaksi.

Enkä lottoon osaa panna sen enempää oikein numeroita kuin jackpottiinkaan. Mikähän olisi nopein tapa rikastua, kun nämä onnenpelit eivät onnaa? Helsinkiinhän aion asumaan voittorahoilla, joka ei tunnu osuvan kohdalleni monista yrityksistä huolimatta. Onni yksillä, kesä kaikilla! Sanotaan.

Hellettä luvattu, ellei se mene muualle. Minä en liiemmin kaipaa. Ystäväni A kärsii Espanjassa, jossa mittarilukema kohonnut lähelle 35 astetta. Luulisi rouvan tottuneen, kun on syntyisin Kairosta. Minä  kidun jo meidän hellelukemissa ja se on 25 astetta. Kun on siinä tai enemmän, väsähdän totaalisesti niin fyysisesti kuin psyykisesti. No, tulee aika pakkasineen ja sitten on Siepparin Holden Caulfieldin sanojen mukaan "kylmä kuin jääkarhun perseessä".



26. kesäkuuta 2017

ONKO CHAGALL ESOTEERINEN TAITEILIJA?

Kirjoitin jo tänään ja poistin. Siinä oli syntyjä syviä kysymyksen "miksi" alla, eivätkä minun tuon kaltaiset ihmetykset muita kiinnosta.

A:lta tuli eilen meili. Oli ollut vaikeuksia netin kanssa kuulemma. Niinhän sitä joskus itse kullakin meillä. Hän oli sitä mieltä, että Chagall oli esoteerinen taiteilija. Miten me Chagalliin pääsimme? Helposti. Keskustelumme poukkoilee siellä sun täällä ja nyt jonkunlaisena punaisena lankana oli elämän tarkoitus. Perimmäisiä kysymyksiä. Miten se sitten liittyy Chagalliin? Olin kertonut A:lle, että ihmisen elämä on erään ystäväni mukaan vain yhtä ja suurta illuusiota eli oman mielikuvituksemme tuotetta. A oli sitä mieltä, että tämä ystäväni on esoteerinen ihminen. Chagall painii samoissa kategorioissa leijuttamalla maalauksissaan ihmisiä maankamaran yläpuolella. Näin tapahtuu teoksissa "Birthday", "Rakastavaiset kaupungin yllä" ja "The Promenade". Minä taas näen näiden ihmisten leijailevan silkasta ilosta, hurmiosta ja rakkauden tunteesta. Maallinen kun olen. Onneksi taide on juuri sitä, että katsoja saa luoda itselleen siitä kuvan, olla näkemättä mahdollista symboliikkaa, eläytyä ja taiteesta vain nauttia. Alan tuntijoille jää analysoitavaksi, miksi taiteilija on tehnyt sen ja sen juuri noin ja mitä on sillä tarkoittanut. Mielenkiintoisia kysymyksiä eittämättä.

Nukuin hyvin, nousin varhain. Saan vieraita. On laittauduttava tällinkiin. Heidän jälkeensä piipahdan asioilla. Clas Ohlsonilla ja marjakaupassa. Parsastakin söin eilen viimeiset tangot. Sitten kotiin pohtimaan, mitä nyt alkaisin lukea, kun hyllyssä näkyy olevan lukemattomiakin kirjoja. Sain kimmokkeen "Siepparista", että ei olisi pahitteeksi paneutua johonkin muuhunkin klassikkoon. Sen sanon, etten Tolstoita ja Dostojevskia jaksa lukea, ajatelkoot ihmiset mitä vaan. Joku on sanonut, että parempi tutustua vaikka sarjakuvina, kunhan tutustuu. Onko näitä kahta sarjakuvina? Ehkä aivoni kapasiteetti silloin riittäisi jonkunlaiseen lukemisen iloon.

Nyt kapselikahvia ja sitten suihkuun. Hyviä kesäkuun viimeisiä päiviä.

25. kesäkuuta 2017

JOS IHMINEN KOHTAA IHMISEN

"Sieppari" on luettu. Aina vaan kiinnostavammaksi kävi, ellei suorastaan kiehtovaksi. Ei se Holden mikään tyhmä poika ole, vaikka saanutkin fudut koulustaan. Se ei vain jaksanut aina kaikkea, eikä ollut kaikesta kiinnostunut. Sillä oli lämmin suhde sisareensa Phoebeen. Phoebe ottaa röyhtäisytunteja ystävältään, mutta Holdenin mielestä aika huonoin tuloksin. Eräänä melkein yönä, kun Holden mene salaa kotiinsa pitkän poissaolon jälkeen, vanhempien poissa ollessa, herättää sisarensa ja sitten ne keskustelee. Phoebe kertoo veljelleen "Siepparin" olevan oikeastaan runo ja Holden tietää runoilijan 1700-luvulla eläneen skotti Robert Burnsin. Minä puolestani kaivoin runon netistä. Panen tähän Coming thro´ the rye-runosta alun:

Coming thro´ the rye, poor body,
Coming thro´ the rye,
She draiglet a´ her petticoatie,
Coming thro´ the rye...


Sanoin aikaisemmin, ettei Holden mikään nuija ole ja sen käsityksen pidin kirjan hamaan loppuun.  Hän on sopeutumaton, mutta sopeutuu aikanaan elämään, sen koukeroihin, sääntöihin ja odotuksiin. Menee takaisin kouluun. Saa tietoa, mistä on aina ollut kiinnostunut. "Jos ihminen sieppaa ihmisen." Ei ku se on näin "Jos ihminen kohtaa ihmisen joka tulee ruispellon poikki."  Holden sanoisi tähän "tässä koko juusto". Minä suljin kirjan, jonka olin lukenut.



24. kesäkuuta 2017

SIEPPARI LUETAAN TÄNÄÄN LOPPUUN

Salingerin Sieppari melkein luettu. Holden Caulfieldin kielenkäyttö siistimpää kuin mitä nykyisin kuulee nuorison käyttävän. No, kirjan ilmestymisvuosi 1951, kirjoittaminen aloitettu ehkä jo aikaisemmin. Nuoriso ei ollut tuohon aikaan niin raakaa ja kovaa, julmaa. En usko Pentti Saarikosken siistineen Salingerin kieltä. Sieppari on mielenkiintoisempi kuin luulin, ja oli hyvä, että sain Tsilari-lehdestä kimmokkeen sen lukemiseen. Tarvitsen näemmä moneen asiaan potkun takapuoleeni.

Yö meni kokonaisuudessaan nukkuen, josta olen hävyttömän tyytyväinen. Ihminen tarvitsee unensa. Aurinkoa ulkona, Juhannus maassa, päivät alkavat lyhetä, syksyä kohti mennään. Näin se menee, vastaan ei voi pullikoida. Tai voi, mutta tuloksetta.

Eilen söin enemmän kuin toivoin sen tekeväni. Kaivelin jopa pakastimen kätköjä surutta. Tuskin saan rangaistuksen, kun taas olen ruodussa. Muistelin mökkiajan juhannuksia, vieraita, iloisia iltoja, kokkoa, koiriamme, hauskan pitoa, aikoja, jotka ovat vain muistoissa. Näin se menee näidenkin asioiden kohdalla. Sitten erään kesän päivänä ajoimme Tampereelle, soitimme ystäväpariskunnan ovikelloa ja kysyimme, tahtovatko ostaa meiltä mökin. Tahtoivat. Tilasimme muuttokuorman ja sanoimme mökkiajallemme hyvästi. Kaikki ne vuodet olivat ihania, täynnä lämpimiä muistoja kanoineen ja hevosineen, ystävien vierailuineen, oman aikamme viettoineen. Me emme mökillä koskaan rehkineet. Otimme aina kaiken siellä kevyesti, ilman pakkotöitä, annoimme joskus ruohon pihalla kasvaa ennen kuin sen ajoimme. Soutelimme ja prutkuttelimme pienellä perämoottorilla järvellä, keräsimme marjoja ja sieniä, makasimme riippukeinussa ja katselimme pilviä taivaalla. Niitä aikoja on nyt hyvä muistella ja minä muistelen niitä yksin ilman puolisoani.

Mutta nyt on taas eräs Juhannus menossa, tämmöinen Juhannus hiljenneessä Itäkeskuksessa. Lottosin tällä viikolla. Saanenko alkaa katsella uutta kotia? Olisiko Fortuna minulle ystävällinen?





23. kesäkuuta 2017

RUNO JUHANNUKSENA








SUVIPILVET

Suvipilvet, onnen pilvet
peittää taivahan.
Liikkumatta lepää pinta
laajan ulapan.

Niin kuin tyttö helmiänsä
nauhaan pujottaa,
niinhän päivät aurinkoiset
ohi vaeltaa.

Siin´ on onni -ajatella-
aika etenee,
kultapäivät kalliit, kalliit
hukkaan hupenee.

Siin´ on onni  -hymyhuulin-
nähdä  -vaihtuvat
taivahalla suvipilvet
lumivalkeat.

(Aaro Hellaakoski)


MUKAVAA JA HYVÄÄ JUHANNUSTA!

HYVÄ KIRJA

Tsilari-lehti kolahti postiluukusta. Slangin bamis Harri Saksala juttelee Salingerin Sieppari ruispellossa-kirjasta. Hullua, en ole sitä koskaan lukenut. Kiipesin taas kirjahyllyille ja siellähän se, monet vuodet olleena puhumattomana ja odottavana, koska sen hiffaan. Nyt! Tammen kustantama 2. painos 1961, Pentti Saarikosken suomentama. Alkuperäiskirja The Catcher in the  Rye ilmestynyt kymmenen vuotta aikaisemmin. Tiedän kirjan lukemisen kuuluvan yleissivistykseen, mutta jäänyt  minulta. Onneksi säilynyt hyllyssäni. Aloin lukea. Tulee mieleen taannoisen anonyymin kommentti "miksi ei kirjasto", kun kerron käyväni kirjakaupassa. "Siepparinkin" kohdalla hyvä asia: kirjakauppa ja oma hylly. Kirjaston kirja pitää palauttaa!

Tsilarissa kerrotaan konditoria Ekbergin alusta, josta minäkin joskus jutellut blogissa. Ekberg on minun lempikahvilani Stadissa. Kannattaa mennä. Miljöö 1950-luvulta mitään muuttamatta, pöytiin tarjoilu, fiini mesta, tuoretta breguu, erilaisia kahveja, samppanjakorkkeja.

Jenni Neuvonen tehnyt gradun slangista ja sen muutoksista aikojen kuluessa. Skuru-sanaa ei nykynuoriso tiedä, mutta spora ja spåra ovat tuttuja. Raitsika (yhdellä koolla myös tuntematon, eikä kahdellakaan soinnu heidän suussaan), mutta "ratikka" tsennataan.

Taas on minulla vahva aie osallistua. Syksyllä Savoyssa 2.9. Lasse Liemolan 80v konsertti. Jos viitsis, aikois ja menis!  Libareita Slangin byroossa. Nyt se on kiinni ja kesälomalla. Täytyyhän minun joskus ottaa ja lähteä tämmöiseenkin huvin pitoon. Huvin pitoa oli sekin, kun taas eilen kuuntelin rankkaa sadetta ja ukkosta partsilla. Isot pisarat kopsahtelivat ikkunalaseihin, pihan asfaltti oli yhtä matalaa lätäkköä. Kyllä tämmöistä näytelmää kelpaa katsella. Salamat singahtelivat pitkin taivaan kantta, jyrinä mahtavaa.

Tiedättekö minkälainen on hyvä kirja? Holden Caulfield, 16v, "Siepparissa" tietää: "kirja on ehdoton, kun on päässy sen loppuun niin toivoo että kirjoittaja olis joku hyvä kaveri että sille vois soittaa koska vaan".  Taidatkos sen paremmin sanoa? Minä tahtoisin soittaa J.D. Salingerille, mutta se ei ole enää mahdollista.