25. helmikuuta 2018

KOMISARIO MAIGRET

Kun kerran katselin Maigret-elokuvan, ajattelin, että minun on hyvä tietää, mitä Maigret oikein juo. Niinpä kaivoin hyllystä Risto Rankin kirjan Maigret juo (Otava 2015). Pitää tietää tarkemmin komisarion juomatavat. Samppanjaa? Tämä juoma on Maigretin mielestä "suurin piirtein ainoa juoma, joka ei laisinkaan houkuttele minua". Calvados´ia? Olutta voileivän kanssa? Miellyttääkö häntä  pastis kesäpäivänä? Maigretin valintoihin vaikuttaa hänen mielentilansa. Coctailien ystävä komisario ei ole, mutta joskus sentään on maistellut Manhattania. Mutta silloin hän olikin New Yorkissa. Maassa maan tavalla. Kerran kauhistui, kun söi "erinomaisia makkaroita" jossain pikaruokalassa ja sai juomaksi coca colaa. "Maassa maan tavalla" ei enää ollutkaan hyvä asia.

Minulle "oikea" Maigret on ollut Jean Gabin kuten Johnny Weissmuller "oikea" Tarzan ja Sean Connery "oikea" Bond. Mutta hyväksyn kyllä Maigretiksi Rowan Atkinsonin. Ei huono!! Ei jälkeäkään salaisen agentin Johnny Englishin kohelluksista tai Mr. Bean taideasiantuntijana pilaamassa James Whistlerin äidin muotokuvaa. Pidin kovasti Atkinsonin Maigretista. Poissa Englishin ja Beanin maneerit. Siihen pystyy hyvä näyttelijä. Olen joskus muinoin nähnyt version Maigret virittää ansan-elokuvasta, jossa Jean Gabin. Kiva nähdä uudestaan uuden Maigretin kanssa. Kuten sanoin: ei huono.

Ennen eilistä Rowan Atkinsonin Maigretia  ahkeroin taas muuton jälkeisten asiaan kuuluvien juttujen kanssa. Kiipeilin tikkailla, kurkotin, kumarruin ja väsyin. No, katselin tietysti Koreasta jääkiekon pronssiottelun. En osannut päättää, kumman puolella olen. Sitten olin sen, joka vaikutti voittajalta ja voittikin ottelun. Raukkamaista kannustaa vahvempaa. Pitäisi olla heikomman puolella. Peli on peliä, raakaa, julmaa ja täynnä kuumia tunteita. Minä istuin nojatuolissa kutakuinkin tyynenä ja söin hapankorppua.

Tänään jääkiekon miesten loppuottelu. Ja minä sen katselen! Oikeastihan ottelu on jo käyty ja tiedän, kuka voitti. Katselen silti.



24. helmikuuta 2018

SUOJATIEN IKÄVÄ KOHTALO

Heräsin yöllä hurjan takaa-ajounen jälkeen hikisenä ja pörröisenä. Nousin ylös ja söin keittiössä Orri-mandariinin ja menin sen jälkeen takaisin nukkumaan. Ulkona pimeää, hiljaista ja kylmää.

P-D oli eilen. Juttelimme, teimme mitä piti ja söimme Herkun lasagnea. "Hyvää kaupan lasagneksi", sanoi tämä ihminen, joka on itse mestari ruokaa laittamaan. Olin ylpeä Herkun puolesta. Tänään on sitten rauhallinen päivä. No, tietysti muuton jälkeistä duunia, jota tuntuu loputtomiin riittävän. Ulos en aio. Lähetän A:lle ainakin sähköpostia. Katselen televisiota. Minulla on uusia kanavia! Ehkä Koreastakin tulee jotain kelvollista, ennen kuin panevat pisteen tämän kertaisille olympialaisille. Illalla ainakin Maigret-elokuva, jossa Rowan Atkinson esittää komisariota Pariisin rikosmaailmassa. Aikoinani olen lukenut Simenonin dekkareita ja tykästynyt tähän hillittyyn komisarioon, joka tänään saa vastustajakseen Montmartrella hyörivän sarjamurhaajan.

Menin siis valvomisen jälkeen nukkumaan, mutta en nukkunut. Joskus jäi kesken kirja Kolme miestä veneessä. Jerome K. Jerome (1859-1927) on kirjailija. Minua aina kiinostavat nämä etukirjaimet nimen keskellä. Jerome K. Jeromen koo on Klapka. Lääkärilläni on T ja totta kai kysyin, mitä se tarkoittaa. Hän kertoi. Miksi Jerome K. Jeromen kirja on minulta jäänyt kesken, en tiedä. Kuitenkin pidän huumorista. Nyt kun en saanut unta, kaivoin hyllystä kolmen miehen venematkan ja aloin lukea. Noloa, mutta uni tuli. Eikä se ollut kirjan vika.

Lapinlahden puiston työntekijät olivat viime kesänä hävittäneet taidetta puistossa. Taiteilija oli tuonut etukäteen teoksensa, joka esitti suojatietä, vaikka näyttely alkoi viisi päivää myöhemmin. Missään ei mainittu suojatien olevan taidetta ja tunnolliset työntekijät poistivat puistosta "sinne kuulumattoman esineen". Taiteilija vaatii korvausta ja Helsingin kaupunki miettii. Muistan joskus aiemminkin näin tapahtuneen, että taideteos on näyttänyt roskalta ja puistotyöntekijät olivat alueen "siivonneet". Aika noloa taiteilijalle, että teosta ei mielletä taiteeksi. Saattaa joku rypistynyt iso paperi tuottaa vaikeuksia ymmärtää, onko taidetta vai ei sen ollessa julkisella paikalla ilman esittelyä. Ja suojatien valkoiset raidat eivät missään tapauksessa kuulu nurmikolle.


23. helmikuuta 2018

HERRASMIES

Meni vähän sekavasti eilen, kun tuli julkaistua aivan väärä kirjoitus. Otin pois. Semmoista sattuu.

Olin kaupoissa. Suuremmin en palellut. Eikä mitään toppaa päälläkään. Olen kai tottunut Suomen talviin. Mielelläni kuitenkin tulin sisällekin. P-D tulee tänään ja jälleen ruokailemme yhdessä. Siksi ruokaostoksilla.

Piti kertomani mielipiteeni USAn presidentin ajatuksesta aseistaa koulujen opettajat. En kannata. Mitä siitä nyt tulee? Kaikki ammuskelevat, jos/kun taas joku hörhö tunkeutuu kouluun pahoin aikein. Seuraavaksi kai annetaan pyssyt oppilaillekin. Kyllä tämä asia mielestäni pitää saada ojennukseen muillakin keinoilla, vaikka vaikeaa onkin. Elämme hurjia aikoja

Olen aivan liikutettu. K:n vanhin poika oli äidilleen sanonut, että haluaa minua tarvittaessa auttaa. Rohkeasti juttelin eteisen ja keittiön kattovalaisimista. Täytyy ostaa uudet. Ei kiirettä Vuoden valoisin aika tulossa, mutta hankittava ne on.

Mennessäni evakkohalliin Hakaniemessä ja pannessani rollaattoria kokoon saadakseni sen portaita ylös, pyysi eräs mies kantaa rollaattorin. Vaikka olen koettanut opetella olemaan vähemmän itsenäinen, sanoin kuitenkin vanhasta tottumuksesta pärjääväni. Näin miehen kasvoista, että hän loukkaantui.Leppyi, koska portaitten yläpäässä sanoi iloisesti "pidän ainakin ovea auki". Kiitin kauniisti ja me hymyilimme molemmat. Yhäkin on herrasmiehiä liikkeellä! Minä vain tunnun nuivalta pärjäämisineni.

Julman kovat pakkaset tulossa. Kauhukuvia maalataan. Kiskot jäätyy, sähköt sammuu... Miten Itäkeskuksesta sitten pääsee pois? Paniikkia. Vaikka ratikkakiskot menisivät vääriksi, on yleensä mahdollisuus ilman ratikkaakin kulkea. Kuinka täältä periferiasta, jos metron kulku tyssää?  Hiiteen koko talvi!!



22. helmikuuta 2018

KUTSU

Sain Suomi-Amerikka-yhdistyksen jäsenenä kutsun Yhdysvaltain suurlähetystöön Pre-Oscars tilaisuuteen. Anna Möttölä kertoo vuoden ehdokasleffoista ollen kommentaattorina maaliskuussa YLEn tv-lähetyksessä. Pukukoodi smart casual. On tarjoiluakin. En mene, mutta oli kiva kertoa mahdollisuudesta. Kivampaa olisi kertoa, minkälaista oli, kun menin. Olen tämänkin yhdistyksen kanssa aika passiivinen jäsen. Kuten monen muunkin. Nyt aion kevään kuluessa parantaa tapani koskien ainakin Stadin Slangia. Uuden kodin tavaroiden järjestelykään ei enää ole suurin este. Niskasta kiinni vain!

Tämäkään temppu ei eilen auttanut käyttäessäni metroa. Kulku takkuili. Junat kulkivat epäsäännöllisesti, ihmisiä erittäin paljon, tungosta, välillä päästiin matkaan asemalta seuraavalle  asemalle ja taas odoteltiin. Lopulta pääsin perille. Arvatkaa, tuliko ikävä ratikoita? Niihin kun tulee vika, ihmiset ovat kuitenkin kaduilla ja pääsee helposti jatkamaan jalkaisin matkaa. Tänään HS kertoo jälleen olevan vian metromatkailussa. Minun ei tarvitse lähteä muualle kuin kauppaan. Ja sen teen kävellen.

Kävin eilen väliaikaisessa Hakaniemen hallissa. Oikea halli remontissa. Kaikki myymälät samassa tasossa, valoisaa ja avaraakin. Eräs mammarainen alkoi kanssani jutella istuuduttuaan penkille viereeni. Kertoi kauppiaiden olevan tyytyväisiä "uuteen" halliinsa, eivätkä oikeastaan ikävöi kolkkoon ja viileään vanhaan rakennukseen. Rouva tuntui olevan hallin vakituinen asiakas. Tiesi asiat. Minä katselin vilinää hetken, en mitään ostanut. Lähdin pois. Mennessäni mietin, mitä väliaikaiselle rakennukselle tapahtuu vanhan hallin remontin jälkeen. Onko käyttöä? Onhan senkin rakentaminen maksanut miljoonan, tiesi penkkituttavani. Pannaanko purkuun?

Huomenna tulee P-D.









21. helmikuuta 2018

NEUVOJA KIRJOITTAJALLE

Taas menossa, mutta muutama sana. Eilen ei ollutkaan kylmä ulkona. Täällä päin ei tuullut, jotta oli suorastaan miellyttävä pakkaspäivä. Toimitin asiani ja olin vähän muuallakin. Lumi ei liioin narskunut saappaan alla, jota ääntä inhoan. Olen aina inhonnut.

Olin ahkeroimatta koko päivän, enkä tänäänkään mitään tee. Leppoisia luppopäiviä. No, teen sen verran, että matkustan Helsinkiin. Tuntuu jo nyt ihanalta, kun saa vetää sieraimiinsa ehtaa cityilmaa. Ratikalla en aja. Sekin onni vielä edessä ja siihen aion uhrata tunteja. Tunteja!! Reititkin muuttuneet sitten viime ajeluni. Mikä spora minnekin menee, tutkitaan sekin. Tuli niin haikea olokin, kun panin taidemagneettien joukkoon yhden vihreän ratikan jääkaapin oveen.

Katselin kahdeksan kaunottaren ohjelman "Kaunis elämä". Lenita Airiston päivä. Aloitus oli sota-aikana ja siitä sitten eteen päin tähän päivään tarmokkaan rouvan värikkäästä elämästä. Kaikkihan Lenitan tuntee! Hän on vienyt Suomea maailman kartalle usein ja vie yhä. Eilen siis päivän emäntänä naurava ja välillä kyynelehtivä Lenita Airisto. Nuoremmat kollegat kuuntelivat hartaana Lenitan tarinaa.

Eräs kirjoittava ystäväni kävi Päätalo-Instituutin kirjoittajakurssin. Hän antoi minulle kurssista papereita, joissa neuvotaan, miten tulla kirjailijaksi. En tätä aikonut, mutta kyllä kaikkeen kirjoittamiseen on hyvä olla neuvot. Tavoitteina on uskallus, rohkeus, valmius epäonnistumiseen, kokemusten välittäminen, eletty elämä kirjoittamisen perustana jne. Tekstin pitää aina olla tärkeää itselle. Instituutti neuvoo edelleen "kirjoita aina siitä miljööstä, jonka parhaiten tunnet". Lue kirjallisuutta. Lue kaikenlaista kirjallisuutta. Tekstiä ei saa hioa, liika hiominen häivyttää oman äänen. "Ei kulmia pois, ylimääräisiä rönsyjä vain". Aikoinaan jo Anton Tsehov sanoi "Älä keksi kärsimyksiä, joita et ole kokenut, äläkä maalaa maisemia, joita et ole nähnyt, koska valhe kertomuksessa on sata kertaa ikävystyttävämpi kuin kerrottuna".  Näin Päätalo-Instituutti joskus kolmekymmentä vuotta sitten. Silloin en vielä blogia kirjoittanut. Ehkä luen opiston paperit uudestaan. Ja otan onkeeni. Sitten kirjoitan paremmin.

20. helmikuuta 2018

TALVEN TAIKAA

On kuulemma pakkasta ja sitä myöten kylmä. Ulos kuitenkin aion ja pitkitän siellä oloa vielä kulkemalla roskiksen kautta. En tietenkään tykkää, mutta toimittava on säästä huolimatta.  Huomenna myös.

Olen järjestellyt työpöydän paperipinoja. Enää ei juuri paperilaskujakaan tule, mutta silti kertyy säilytettävää. Haluankin säästää. Nyt löysin puolison kuvittaman ja kirjoittaman "kuvakirjan" peikko Lika Korvasta. Lika Korva lähti Helsinkiin jouluostoksille. Hämmentyi ihmisvilinästä "suuren suuressa kaupungissa" siinä Aleksin nurkalla. "Mutta tästä alkaa katu niin avara/ että varmasti löytyy kaikki tavara/ mitä tahtoa voi taivaan alla/ sinne nyt astelee Lika Korva". Peikko sai kaiken tarvitsemansa ja "suuri säkki selässään nyt hiihtää Pohjolan pimeään". Osti itselleen muuten saippuaa ja pesi korvansa.

Pääsen jälleen osasta astioita eroon. Soitin rohkeasti eräälle ystävälleni, joka heti kiinnostui. Tulee katsomaan. Hyvä juttu. Saan tilaa, enkä enää tarvitse kahvi- ja teeastiastoja. Teekutsut varsinkin ovat mennyttä aikaa. Kumpi on muuten vanhempi nautintoaine, tee vai kahvi? Veikkaan teetä.

Aurinkoinen paistaa läpi kylmän. Autojen perässä paksu pakokaasupilvi. Ihmiset  puhaltavat suustaan höyryä ja ovat napitettuja nenään asti. Eino Leino kirjoitti kerran "kuulkaa Luonnotarten kuiskausta, nähkää Suomen talven suuri taika!" Näin alkaa runo "Helsinki helmilöissä".

Lähden tutkimaan tätä "taikaa".

19. helmikuuta 2018

HAMSTRAAJA

Ihminen on kummallinen olento. Kerää elämänsä aikana ympärilleen turhia tavaroita tai tavaroita, joista osa vuosien aikana muuttuu turhaksi. Jokaisen muuton aikana olen tämän huomannut. Olen antanut pois, myynyt ja tässä muutossa eritoten hävittänyt. Hävitys jatkuu. Eilen vein kaksi rollaattorillista posliini- ja lasitavaraa roskikseen. Sitten katselin Koreasta jääkiekkoa ja välillä koetin etsiä tavaroille, joita en heitä pois, paikkoja. Jotainhan on itselle jätettävä tarpeellista ja jopa viihdyttävää.

Olen kuitenkin aika hyvä tavaroita järjestämään. Tähän asti roskiksen lisäksi on aina paikka löytynyt. Tänään teen kuitenkin taas jätettä parista kahvikalustosta. Jätän muutaman kupin lautasineen, jos joskus kutsun vieraita, eivätkä sattuisi olemaan mukikansaa. Eilen löysin jääkaappimagneetit. Taas on keittiössä taidetta. Kotimaista ja ulkomaista. On ovessa Rembrandtin Lukeva munkki. En väsy ihailemasta taiteilijan taitoa saada kankaalle valo! Munkki lukee pimeässä kammiossaan jotain lehtistä ja ainoa valo lankeaa tekstiin olettamastani pienen pienestä ikkunasta tai jopa kynttilän liekistä.

Lukenut en ole juuri ollenkaan. Puuttuu kaiken touhun keskellä keskittymiskyky. Ehtii myöhemmin kyvyn palattua. Tänään en aio roskista kauemmaksi liikkua. Huomenna hedelmien ostoon ja jonain päivänä vallan Stadiin. Ehdottomasti joskus pitää käväistä Stockmannilla, siellä oikealla. On asiaa, jota ei täkäläinen Stockmann pysty selvittämään.

Tulikin jo huilattua, ei kuin hommiin taas. Enkä enää elämässäni kerää tavaroita!