9. helmikuuta 2010

KIRJOITTAMISEN SATOA

"Kettu Töölössä" kertoo HS:n nettisivu.Minun lapsuuteni ja nuoruuteni maisemissa.Poliisit olivat lähteneet perään.Keskustelupalstalla nauretaan virkavallan intoa.Mutta,mutta,ehkä siksi Kissalan pojat lähtivät ajoon,jos vaikka ketuissa olisi ollut vesikauhua.Muutoinhan ovat melko harmittomia.Mutta ketut olivat lähteneet kuten kuppakin aikoinaan Töölöstä.Joku kyllä väitti poliisille ilmoittajan erehtyneen ja eläinten olleen oravia, "kun kaupunkilaisten eläintuntemus on heikkoa".

Kaupungeissa on eläimiä,tämä on aivan selvä asia.Hirviä,kaneja,jäniksiä,rottia... Meillä sentään melko vaarattomia,kun muualla maailmassa tepastelee kotinurkissa jääkarhuja tai muita karhuja pienemmistä puhumattakaan.No,karhuja meilläkin itäisessä Suomessa haittaamassa ihmisten elämää ja siitähän yleensä sukenee isokin ajo.Onhan mesikämmen pelottava olento,jos aivan eteen sattuu.Enpä tiedä,miten itse suhtautuisin.Tiedän kyllä neuvot.Rauhallisesti poispäin ja jos kiinni käy,leiki kuollutta.

Me pidimme mökkiaikana metsissä samoilemisista.Mutta milloinkaan emme tavanneet hirveä vaarallisempaa eläintä.Hämeenmailla ei ehkä karhut niinkään tallustelleet.Keräsimme sieniä korvasienistä syksyn myöhäislajikkeisiin.Hyvä raikas tuoksu,pehmeää sammalta,rasahtelevia risuja saappaan alla ja laajoja suppilovahveromättäitä.Kaiken kattava hiljaisuus,joka rikkoontui vain meidän aiheuttamistamme äänistä.Aurinko paistoi puitten latvojen yläpuolella langettaen valonsa kuusien ja mäntyjen oksien lomasta neulasten peittämälle polulle.Mäntyjen rungot heijastivat säteet vahvistaen niiden värin entisestään.Oli kuin olisi ollut temppelin pylväsrivistössä syvän hartauden täyttäessä mielen.Ainakin minä tunnen itseni siinä ympäristössä hyvin nöyräksi ja mieli tekee uskoa tavallistakin vahvemmin jonkun suuremman olevan siellä jossain meitä varjelemassa.

Postiluukku kolahti ja tuli Suomi-USA-jäsenlehti. Siinä on usein kiinnostavia kirjoituksia suomalaisten matkakokemuksista Uudessa Maailmassa tai siellä asuvien skandinaavien huomioita elinympäristössään. Nyt on asiaa intiaaneista.Joku oli kuullut helsinkiläisessä bussissa kahden pojan juttelevan,onko intiaaneja vielä.On. Heitä on Yhdysvalloissa monia miljoonia,vaikka eivät enää elä samoin kuin joskus muinoin paitsi vanhoissa länkkärielokuvissa. He eivät enää koristaudu sotamaalauksiin ja sulkapäähineisiin,eivät ratsasta näyttävästi jossain Arizonassa tai Uudessa Meksikossa,Oklahomassa täplikkäillä hevosillaan.Uskonnolliset seremoniat herättävät vanhat traditiot ja silloin tanssitaan täydessä sotisovassa rumpujen säestyksellä.

Minusta on aivan oikein säilyttää vanhoja tapoja,herättää perinteet eloon muistuttamaan nuorille ihmisille heidän omista juuristaan,jotka ovat Pohjois-Amerikan mullissa paljon syvemmässä kuin "valkonaamojen" konsanaan.

Toivon myös suomalaisten perinteiden jatkuvan edes jossain muodossa,vaikka tänä ihmisten ja kansojen sekoitusajassa osa vääjäämättömästi häviää kaiken globalisoituessa.Vaikka en ole mikään intohimoinen karjalanpiirakoiden syöjä,suren kuitenkin sitä,kun ne joskus ovat vain jonkun museon vitriinissä kertomassa entisaikojen karjalaisesta ruokakulttuurista.Nyt nautitaan sushia,tapaksia,paellaa,cassouletia ,Grand Marnier-kohokasta jne. Kuka tietää punsan tai lapskoussin tai varileivän?

Tänään meillä on ainakin tavallista suomalaista lihapataa,vasikasta tosin.Äitini teki sitä usein aikoinaan,kun lihat oli ensin ostettu Salosen lihakaupasta Minna Canthinkadulla.Semmoista lihakauppaa ei enää ole.Ei edes Stockmannin Herkku vedä sille vertoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti