16. heinäkuuta 2010

PÄIVÄNÄ MUUANNA

Pari edellistä päivää olivat pahoja.Nyt täytyy ajatella,että jokainen seuraava päivä on parempi.Eilinen sade puhdisti sielun ja maan.Katselin ihastuneena,miten vesi ryöppysi pyöräkatoksen kourusta.Lähetin Esterille kiitokset,kun säästi minulta kukkien kastelun.Pihapuut ikään kuin ojentautuivat suorempaan,pensaat pörhistyivät ja ruohon vihreys kirkastui.Ilmatieteilijän epävakainen-sana kuulosti rakkauden tunnustukselta.Sydämeni hypähti kuin joskus teini-iässä kuullessani pojan kuiskaavan ujosti: mä tykkään susta.

Tommy Tabermann pääsee tänään haudan lepoon.Ei mitään julkihautajaisia,vaan lehden mukaan runoilija haudataan vain läheisten läsnäollessa.Kriitikot eivät juurikaan Tabermannin runoja arvostaneet.Ehkä se kirpaisi aikanaan ,kuten niin monia muitakin,jotka ovat saaneet tuntea saman.Mutta kansa luki ja rakasti.Ehkä se oli kuitenkin tärkeämpää.Ehkä runoilija muiden kirjailijoiden tapaan kirjoittaa sittenkin myös vain itselleen ja hyvä niin,jos joku saa iloa tai lohtua runoja lukiessaan.Tabermann onnistui,julisti vilpittömästi rakkautta.Ja sehän ei koskaan ketään loukkaa.

Joku kertoi blogissaan,ettei jaksa istua koneen ääressä näin helteellä.Minä jaksan aina näin aamuisin.Huone varjon puolella,tuuletin surisee,parvekkeen lasit auki.Kuuluu lintujen liverrys ja tuulen humina.Hyvä tässä on.Iltapäivällä tämä puoli taloa on kuin pätsi.Koivu,joka aikoinaan varjosti,kaadettiin vastusteluistani huolimatta.Parveke oli puun ansiosta kuin viileä lehtimaja.Puun häviämisen jälkeen partsilla oli paahdetta riittämiin.Ostin sälekaihtimet.Kuten olen luultavasti monesti maininnut,vietän aikaani parvekkeella.Minulla on kummallinen käsitys,että se on rakennettu viihtyvyyttä ajatellen.Eikä siksi,että sinne pinotaan niitä tavaroita,joita ei tarvita eli pidetään varastona.Itse en edes pyykkiä parvekkeella kuivata.Se on minulle kesähuone tuolineen ja pöytineen,silkkisine puineen.Se on minun paikkani,jossa saan nauttia,ummistaa silmät ja lentää mielikuvituksen siivin vaikka maailman ääriin.

Tänään emme ulos heilahda.Lounaaksi on kylmät kala-annokset höystettynä vastakeitetyillä siikli-perunoilla.Jälkiruuaksi mansikoita ja minulle lisäksi sampanjaa.Huomisesta ulosmenosta en tiedä.Ehkä postilaatikolle.On asiaa Kelaan ja miehen päivähoitopaikkaan kirje,jossa ilmoitan hänen lopettavan olosuhteiden pakosta jokaviikkoisen päivän.Tämä on vain totuttelukysymys,että vapaani sen kuin supistuvat.Intervallihoitopaikat tulevat enenevässä määrin ajankohtaiseksi.Juuri tällä hetkellä ei tulevaisuus kovin ruusuiselta näytä,mutta enköhän minä selviä.Olen aika lujaa tekoa.

C soitti eilen ja kertoi olleensa kotonaan viileässä koko helleajan.Ulosmeno ei houkuta niin kauan kuin jääkaapissa ja pakastimessa riittää ruokaa.Vannotin häntäkin juomaan,vaikka ei janottaisikaan.Sairaaloiden ensiapupuolet ovat täynnä ihmisiä,jotka ovat juomisen tärkeyden unohtaneet.Kuka valvoo niitä iäkkäitä ihmisiä,jotka asuvat yksin? Kuka hoputtaa juomaan? Nämä ovat niitä ikuisuuskysymyksiä liittyen hiukan retuperällä olevaan suomalaiseen vanhusten hoitoon.Ei rahaa,ei hoitopaikkoja,ei henkilökuntaa eikä edes omaisia tai ystävällismielisiä ja välittäviä naapureita.Kerrostalomentaliteetti kun tuppaa olemaan sitä,kuten tässäkin talossa olen havainnut,että "naapurien kanssa ei tahdota olla läheisemmissä väleissä". Ja niinhän siinä sitten käy,että naapurin läsnäolo huomataan vasta sitten,kun postiluukusta hajahtaa.

Mutta tänään paistaa aurinkoinen siniseltä taivaalta.Helle hivelee hipiää ja me kaikki yhdessä suvehdimme ennen kuin syysmyrsky merellä pauhaa.Nauttikaamme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti