Tässä on podettu hissunkissun ja viikkotolkulla olkapäävaivaa,joka tänään lääkärikäynnillä osoittautui melko yleiseksi kiertäjäkalvosinvaivaksi.Kyllähän te tiedätte. Kehittyy rasituksesta,kertoi lääkäri.Noinko käy,kun lykkii seitsemättä vuotta melkein päivittäin pyörätuolia miehineen? Jos ei tokene vahvoilla apteekista haetuilla rohdolla,taas lääkäriin.Sain kaksi viikkoa aikaa.Noh,hyvä kun selvisi.Olinhan jo maalaillut piruja seinille.
Toukokuussa aloittamani hoitotarvikekeskustelu jatkuu.Tänään sain eräältä ylilääkäriltä kirjeen toisen silmäätekevän miehen toimeksiantona.Asia lienee nyt kai jo puhki puhuttu ja minätyttö tyydyn, tai olen jo tyytynyt, kohtalooni eli siihen laji- ja tarvikemäärään,minkä kaupunki on oikeaksi katsonut riippumatta sen kummemmin yksilötarpeesta.Kirjeessä arvostetaan omaishoitajatyötäni ja toivotetaan minulle voimia.Näistä sanoista kiitoksia.Myös siitä kiitoksia,että pienen minän julkituodut mielipiteet huomioidaan ja katsotaan vastausten arvoisiksi.
Meillä oli sitten visiitissä sosiaalitoimistohenkilö.Kun ei mitään sanonut,ilmeisesti täytän yhä omaishoitajakriteerit.Mies oli mukana keskusteluissa vastaten kun kysyttiin.Minä tarkistin vastaukset,kun muisti tuntui toisinaan pettävän.Kahvi ei oikein maistunut,vaikka tarjolla oli sitä kuuluisaa seitsemää sorttia.Liian helteistä.Onneksi jääkaapissa oli kylmää keltaista jaffaa.
Liian helteistä tänäänkin.Yritän saada miehen juomaan,vaikka ei janottaisikaan.Nestehukka uhkaa juomatonta.Olemme kerran joutuneet ambulanssissa sairaalaan tiputukseen.Tai siis oikeammin mies joutui.Sillä uhkaan,jos ei juo.Onhan se paljon yksinkertaisempaa vetäistä maaruun vesilasillinen silloin tällöin,kun maata sairaalapetissä tippaletku kämmenselässä.Luulisi ainakin.
Eilen laistin kukkien kastelun.Tänään on mentävä.Piha tuntuu kiehuvan ja kaikkialla lehahtaa vastaan kuuma ilma,eikä tuulenhenkäyskään auta.Ilmoitin tänään juhlallisella äänellä hakiessani miehen päivähoidosta,että alan tykätä talvesta ja sen vilvoittavista tuiskuista pakkaspäivinä.Ihanat viileät lumihiutaleet otsalla! Rupesin sitäkin ajattelemaan lämmöllä,kun lapsena lykkäsin kielen rautatankoon.Senhän tietää,mitä sitten tapahtui.Kieli oli ja pysyi. Miten ihanaa olisi nyt pyöritellä paljain käsin muhkea lumipallo! Enkelin kuvan tekoa vastasataneessa lumessa. Hikipisaroita ei missään.Vaatteet soljuvat aamuisin kuin itsestään päälle,eivät tartu ihoon.Suihkun jälkeen joviaali olo.Nyt on kuin ei olisi suihkussa ollutkaan,vaikka justiinsa oli.Jos onni suosii,saan vetäistä ihanaa talvi-ilmaa keuhkot täyteen jo noin seitsemän kuukauden päästä.Ehkä jo puolinautintoa ,kun puskat on ruskassa joskus kolmen,neljän kuunkierron jälkeen.Tai jos viikon päästä helle hellittää.
Tässä toiveajattelussa mieleni muhikoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti