"Mehiläinen,meiän lintu,metsän kukkien kuningas!
Lähe nyt mettä noutamahan,simoa tavottamahan
mieluisasta Metsolasta,Tarkasta Tapiolasta,
monen kukkasen kuvusta,monen heinän helpehestä
kipehille voiteheksi,pahoille parantehiksi!"
Näin Kalevalassa.Ja tästä tarun mehiläisestä sai Mehiläisen sairaala nimensä 6.11.1909,kun herrat Reguel Löfqvist,Akseli Koskimies,Walter Sipilä ja Karl Fredrik Hirvisalo sen olivat Helsinkiin Huvilakadulle perustaneet.Nyt yli sata vuotta myöhemmin Mehiläinen on paisunut jättimäiseksi yksityiseksi terveyspalveluyritykseksi jättäen taakseen Huvilakadun ahtaat tilat siirryttyään Pohjois-Hesperiankadulle 1932 ja levittäytyen niin pääkaupungin ulkopuolelle kuin sen sisäpuolellekin eri kaupunginosiin.Mahtaisivat herrat perustajat ällistyä!
Kun Kalevalan Lemminkäinen oli tapettu ja heitetty Tuonelan virtaan,etsi ja keräsi Lemminkäisen äiti poikansa ruumiinosat,kokosi luu luulta, verisuoni verisuonelta ja pyysi mehiläistä tuomaan yrteistä mettä ja simaa voiteiksi.Sitkeän äidin ja yhtä sinnikkään mehiläisen ansiosta virkosi poika-Lemminkäinen eloon.Akseli Gallen-Kallela näki mielessään äidin tuskan ja maalasi kuuluisan taulun,jonka meistä suomalaisista osa aivan varmasti jossain muodossa on nähnyt.Mehiläisen osuutta henkiin herättämisessä taas harvempi tietää.
Jokainen vanha töölöläinen muistaa Mehiläisen sairaalan.Mehiläisen rauhassa minunkin äitini sairasti,että jo lapsena kävi Hesperiankadun lasaretti tutuksi meidän perheelle.Ja nyt olen löytänyt sieltä miehelleni lääkärin.Eilen kun olimme antibioottikuurin jälkeen näyttämässä miehen kyynärpäätä,juttelin tohtorin kanssa Mehiläisen menneisyydestä kuin nykyisyydestäkin. Ja kun se liittyy Helsingin historiaan myös,kiinnostuin. Totta kai.Kustannusosakeyhtiö Otava on julkaissut Mehiläisen sata-vuotisesta taipaleesta kirjan, niin mielessä kävi sen hankkiminen hyllyyni.
Tuuraaja oli pikipäin niin,että ehdin torille ja halliin.Torilta lakkoja,hallaimia, luumuja ja liljoja.Kysyin marjakauppiaalta,tietääkö vadelmien olevan vattujen ohella myös hallaimia? Ei tämäkään torimyyjä tiennyt.Sana on kyllä Nykysuomen sanakirjassa,mutta harva on edes kuullut.Me vanhat stadilaiset tiedämme ja minun lapsuudenkodissani puhuttiin aina hallaimista.On väännetty ilmeisesti ruotsinkielisestä hallon-sanasta.Äitini isä oli ruotsinkielinen ja ehkä siksi me söimme aina "hallaimia" ja hallaimista minäkin useimmiten puhun.Tosin en likikään aina tule ymmärretyksi.On hauskaa opettaa uusi sana suomalaiselle! Samoin kuin mökkiaikoina oli mieluisaa opetella joka syksy pari uutta sienilajia. Se olikin meille melkein kunnia-asia ja uusilla sienillä rehvastelimme myöhemmin ja ilo oli suuri,jos satuimme tuoreen tuttavuutemme seuraavallakin sienestyskerralla tapaamaan.
Sienistä tulikin mieleeni ystäväni Ilona,joka samoilee kuulemma heikoin tuloksin ilomantsilaisissa metsissä sieniä etsien tyttärensä kesätilalla.Karhuja näyttäisi olevan tiuhemmassa,vaikka ihan hollille ei olekaan ainakaan vielä osunut.Vävypoika pitää riistapeltoa kauroineen talonsa mailla mesikämmeniä varten kuvaten piilossa olevalla kameralla vierailijat.Kohtapuoliinhan karhujen on kerättävä vatsat täyteen talven varalle,kun käyvät kuukausiksi lepäämään.Pihkatappi vaan takapuoleen ja eikun nukkumaan.Ilona nauttii korpielämästä.Ei naapureita mailla eikä halmeilla.Lähikauppa 50km päässä.Hiiskumatonta on hiljaisuus,jonka joskus rikkoo korpin äänet.Liekö lintu sama,joka väitti Tuonelan virran rannalla Lemminkäisen äidille,että ei ole pojasta enää eläjäksi?
Karhujen mailla kun ollaan on tassujen jälkiä pihamaalla,jotka kielivät otson käyneen visiitissä ja Ilonan ihokarvat törröttävät jännityksestä pystyssä.Miehensä vähättelee,vaikka hänenkin kasvoillaan vilahtaa pingottunut ilme silmien pälyillessä epävarmasti tiheikköön.Eihän sitä koskaan tiedä.Parempi vaan siirtää joutuisasti jalkaa toisen eteen saunapolulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti