17. syyskuuta 2010

EI SITÄ EIKÄ TÄTÄ

Tänään iski Herkussa kurpitsa-kaipuu! Eläissäni en ole kurpitsasta keittoa laittanut.Nyt teen,kun kerran ostin kaikki tarpeetkin.Ja kun Stockmannilla palvellaan,niin minulle otettiin netistä ohjekin ja lähdettiin vielä viisaamaan tykötarpeet.On se vaan niin helppoa Stockmannilla asioida!

Miehen haen jo sunnuntaina kotiin.Meni hiukan toisenlaiseksi intervallihoito kuin mitä oli tarkoitus.Näin saattaa käydä,kun kysymyksessä on sairas ihminen.Mutta ei syytä masennukseen,vaikka toisinaan läheltä liippaakin.Eiköhän tämä taas tästä.

Äsken ropisivat sadepisarat ikkunaruutuihin,mutta aurinkoinen jo pilkistelee pilviverhon takaa.Tuntuu kuitenkin eilistä viileämmältä.Huomasin seisoessani ratikkapysäkeillä.Bulevardia pitkin ajoin ja Ekbergin kohdalla mieleen luiskahti,jos kävisin ostamassa samppanjakorkkeja.En käynyt.Jäi nekin kalorit vain ajatukseksi.Hyvä niin.Joskus järki minullakin voittaa.

Ischialta tuli kortti.Sanovat Välimeren paratiisiksi.Saari oli minullakin niihin paikkoihin kuuluva,jonne olisin mielelläni matkustanut,kun tilaisuus oli.Olisi pitänyt vain ottaa ja lähteä,jättää jahkaileminen,sillä huomisestahan me emme tiedä mitään.Television mukana pääsee matkailemaan,postikorttien kuvapuolet näyttävät maisemia ja matkakirjat kertovat.Mikäs mun on ollessa,kun on noin hyvin kuitenkin.

Tiedättekö,mikä on kärpäsen kiitorata? No,sehän on kalju.SK tuli tänään ja Lari Kotilainen kolumnissaan puhuu muuttuvasta suomen kielestä ja Mats Söderlundin ja Niklas Wahrmanin Urbaanista sanakirjasta. Taskualennus ja viiden sormen alennus kaunistelee varastamista,kertoo Kotilainen edelleen.Kun omat mahdollisuudet yliarvioidaan lähdetään mopolla moottoritielle.Flindaflunssa tarkoittaa krapulaa ja kaiffaaminen ajanviettämistä ystävien kanssa. Hauskaa,eikö?

Paiste vaihtui taas sateeseen,jotta tähän lyhykäisen sekalaisen päätteeksi Omar Khaijamia:

Niin suloinen on,kuuma ei,ei kylmä,päivä tää
maan kukka-kasvot medellään nyt pesee sadesää,
ja satakielen sanovan ma kuulen ruusulle:
"Juo,kuki,lemmi,ennenkuin syys vie sun viimapää!"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti