23. syyskuuta 2010

TORSTAI TOIVOA TÄYNNÄ?

Raamatun tapahtumia yritetään selitellä tänä päivänä tieteellisesti.Nyt arvellaan Punaisenmeren jakautuneen kahtia voimakkaasta tuulesta,kun Mooses väkineen oli sitä ylittämässä 3000 vuotta sitten.Eikä kuivin jaloin pääsemisellä olisikaan mitään tekemistä sen enempää Mooseksen kuin Jumalan kanssa.Mitäs tähän sanovat ne,jotka uskovat? Ehkä,että älkää sotkeko Raamatun tapahtumiin epäuskoa ja tiedettä.Kaikki on tapahtunut kuten kirjoitettu on.

Valaita taas kulkeutunut rannoille Uudessa-Seelannissa kuolemaan.Tämmöisen silloin tällöin tapahtuvan joukkoitsemurhan syytä ei ole pystytty selittämään.Voisiko tämä olla protesti maailman saastumiselle niin merissä kuin maalla,ilmassakin? Vai stressi eläinrukilla? Vai onko niilläkin joku palavasilmäinen johtaja,joka ajaa joukkonsa kuolemaan kuten joillakin ihmisten uskonlahkoilla? Oli mitä oli,outoa kumminkin.Murheellista.

Palatessani eilen iltapäiväruuhkassa ratikassa sairaalasta katselin täpötäydessä vaunussa ihmisiä.Käytävällä vanhoja naisia yritellen pitää itsensä pystyssä raitiovaunun nytkähdellessä.Istumassa nuoria kalskeita miehiä ja kaksi pikkupoikaa pelaamassa pelejä puhelimillaan.Muistui mieleen oma lapsuuteni ja ratikkamatkat.Me lapset emme milloinkaan istuneet vaunussa,jos se ei ollut kutakuinkin tyhjä ihmisistä siihen noustessamme.Sitä paitsi oli kivampi seistä vaunun avonaisessa perässä katselemassa alla kiitäviä kiskoja.Jos istuimme ja vaunu alkoi täyttyä,nousimme paikaltamme,sillä me nuorina jaksoimme hyvin seistäkin ja meitä oli kotona opetettu olemaan kohteliaita.Kohteliaisuus oli meille luonnollista käyttäytymistä.

Tuntui eilen pahalta katsella näitä kahta ehkä 10v poikaa ja käytävällä seisovia vanhempia matkustajia.Teki mieli pyytää poikia antamaan paikkansa jollekulle heistä.Jos lähelläni olisi ollut joku vanhus,olisin sen muittamutkitta tehnytkin.Minkälainen olisi ollut vastaus,on aina yhtä mielenkiintoista kuulla.Joillakin näillä tämän ikäisillä lapsilla kun sanavarastoon kuuluu ilmeikkäät mutta pöyristyttävän epäkohteliaat vastaukset.Heistä huokuu pitkälle se,että kotikasvatusta ei ole ollut.Itsekäs minäitte on kasvamassa kohti itsekästä minäitteaikuisuutta.Tähän voisi toiveikkaasti sanoa "Siperia opettaa aikanaan". Voisi myös sanoa "minkä nuorena oppii,sen vanhana taitaa" eli opitut huonot käyttäytymistavat eivät aikuisenakaan muutu. Sen näin,kun katselin niitä istumassa olevia parikymppisiä miehiä,jotka olisivat hyvin voineet luovuttaa paikkansa heitä huomattavasti vanhemmille henkilöille.

Mihinkään en osaa kotona tarttua. Astiat jäävät lojumaan pesemättöminä seuraavaan päivään,vuode petaamatta,parvekkeen kanervat kastelematta.Rinnassa puristaa ja maalailen piruja seinille mieheni ja minun tulevaisuudesta.Alkavatko jalat kantaa? Käyttävät sanaa "romahtaa" ja sillä sanalla on ikävä kaiku.Olisipa minulla nyt Mooseksen usko!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti