Kirkosta eronneiden määrä sen kuin isonee. Arkkipiispa Kari Mäkinen pesee kätensä kirkon puolesta kristillisten kansanedustaja Päivi Räsäsen puheista.Eikä YLEn homoseksuaalikeskusteluillan kaikkia mielipiteitä allekirjoita liioin Helsingin piispa Irja Askola kuin ei Espoon piispa Mikko Heikkakaan.Tuntuu oudolta nämä homoseksuaalien vastaiset puheet,panettelevat suorastaan,kun tietää,mitä kaikkea kirkon piirissä tapahtuu maailmallakin pedofiliasta lähtien.Naispappeus aiheutti meillä melkein sotia papiston joukossa aikoinaan,eikä osa miespapeista vieläkään suo rinnalleen työtoverina naista.Nyt rajun kohun kohteena ovat nämä seksuaalista vähemmistöä edustavat ihmiset.No,sitkeän keskustelun ja laajenevan hyväksymisen myötä aikanaan homoavioliitot saavat taatusti siunauksen kirkon taholta,kunhan odotamme.
Heräsinpä tänään varhain.Vieläkin ulkona pimeää.Jäteauto kyllä oli jo ahkerassa työssä ja pian alkavat ovet paukkua tässäkin rapussa ihmisten kiiruhtaessa leipää ansaitsemaan.Ilma lämpeni ja edelleen lämpenevää luvattu.Vaatetusta en enää kevennä.Almanakkakin kertoo syksyn edenneen jo pitkälle,vaikka lehtipuissa on kiinni yhä kirkkaan keltainen vaippa.Villiviiniköynnökset kiipeilevät talojen seinillä kauniin punaisina.Ei edes näytä siltä,että aikoisivat lehtensä varistaa.Ehkä ensimmäisen kunnon pakkaspäivän tai -yön jälkeen näin tapahtuu tuulen vielä asiaa avittaessa.
Olipas muuten hieno valokuva eilisiltana uutisissa! Espoolainen Pekka Tuuri sai Vuoden luontokuva-palkinnon lummekuvallaan.Kuvattu altapäin vedessä,jonka kerrottiin olevan jokseenkin epätavallinen kuvaustapa.Onnistuminen toi voiton.Muistuu mieleeni ajat,kun rämmin pitkin ruohostoja ja pensastoja kameran kanssa itsekin.Sitä en tullut ajatelleeksi,että tämmöinen kuvakohteiden metsästäminen vaatii suunnatonta kärsivällisyyttä kuin myös suurta taitoa.Kummatkin minulta puuttuivat.Niinpä sitä tuli räpsittyä kuvaksi tavallisen harakankellon huojumista kesätuulessa tai sammakon olemista lasipurkissa,kun se muuten olisi loikkinut tiehensä.Makasin tovin rantakivien suojassa odottamassa vesilinnun poseeraamista,kahlasin suurin toivein kaislikoissa etsimässä ennen näkemättömän upeaa kuvauskohdetta,sain haavoja sääriini katkenneista oksista metsissä,kompastelin sammalikoissa.Mutta kamera oli komea monine zoomeineen,oli telineet sun muut tilpehööverit.Ulospäin näytin aidolta,se on vissi! Muutama kesä meni tässä harrastuksessa ja sitten lopahti.Kamera on yhä tallella,mutta jalustat möin.
Filippiineillä ollaan varpasillaan,kun hirmumyrsky Megi uhkaa maata.Nostattaa aallot nelitoista metrisiksi.Puhuri siis melkoinen.Tietää tuhoa,jolle ihmisparka ei mitään voi.Talot tuppaavat joskus noilla main olemaan rakennetut hiukan huterosti,niin siinähän mökit lentelevät tuulen mukana ties minne.Ihmiset evakuoituina turvaan.Tuttuahan tämmöinen luonnonnäytelmä heille on entuudestaan,sillä Megi ei ensimmäinen ei-toivottu myrskyvieras ole.Tämmöistä on suurten vesien tienoilla.
Hoitajat eivät ole saaneet miestäni liikuskelemaan edes pyörätuolissa huoneen ulkopuolella.Kuulin eilen.Ilmoitin iloisella äänellä miehelle,että nyt mennään ajelemaan ja mentiin.Lykin käytävässä ikkunan ääreen ja näytin ulkopuolista maailmaa.Näytin reitin,jota pitkin kiiruhdan ratikkapysäkille.Mies katseli.Istuttiin päivähuoneessa kahvilla ja miestä hellittiin antamalla ylimääräinen pullanpala.Minullekin tarjottiin,mutta kohteliaasti kieltäydyin.Annoin kyllä arvoa huomaavaisuudelle.Huoneessa autoin miehen veskiin ja pesin pyllyn.Kuten kotonakin.Raportoin asian hoitajalle,joka merkitsi sen muistiin.Kysyi,onko meillä ulkopuolista apua kotona.Ei ole,vastasin.Harvoin käyvää tuuraajaa en maininnut.
Myöhemmin kotona katselin loppua Minun Afrikkani-elokuvasta.Olen sen nähnyt moneen kertaan kuin myös useita kertoja lukenut kirjan,joka leffan jonkunlaisena pohjana on.Kriitikot eivät suuremmin elokuvaa arvosta,mutta minä Afrikka-fanina ja Karen Blixen-ihailijana kyllä.Nytkin herahti taas kyyneleet silmäkulmaan,kun Karen jätti Denys George Finch Hattonille hyvästit avonaisen haudan ääressä.Totta on,että Finch Hatton kuoli elokuvan kertomalla tavalla lentäessään Tsavossa.Kone putosi maahan tuhoisin seurauksin.Sekin on totta,että Karen Blixenin lähdettyä Afrikasta takaisin Tanskaan,ei sinne enää milloinkaan palannut.Kirjallisuusihmiset ovat spekuloineet siitä,minkälainen suhde Blixenillä ja Finch Hattonilla todellisuudessa oli.Platoninen? Blixenillähän oli syfilis.No,emme koskaan saa tietää,eikä se ole väliksikään.Karen Blixen kirjoitti elämästään Afrikassa kirjan ja kirjoitti muitakin.Hän oli armoitettu kertoja.Kuoli Tanskassa vuonna 1962.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti