16. lokakuuta 2010

ERÄÄN KUNNON SOTAMIEHEN PRAHA

Tänäänpä sain bloggerini esille suitsait,kun eilen se ei suostunut näyttäytymään ja oli vielä piilottanut tekstinikin.Asiat jälleen järjestyksessä,kun sain avun tietokonetuntijaystävältäni,josta vieläkin lämmin kiitos.Loppu hyvin,kaikki hyvin.

Jussi-Pekka Hakkarainen on toimittanut Praha -kirjailijan kaupunki-nimisen kirjan.Olen sen muinoin tilannut miehelle äänikirjana ja itsekin kuunnellut kuten nytkin iltaisin.Me kaikki tiedämme Pentti Saarikosken oleskelusta Prahassa,mutta siellä on moni muukin suomalaiskirjailija vieraillut joko pitemmän tai lyhyemmän ajan Ilmari Kiannosta ja Mika Waltarista lähtien.Kuuntelin eilenkin Hakkaraisen teosta haikeana ja sydän lämpöä tulvillaan,sillä rakastuin Prahaan.Katsellessani koneen ikkunasta Prahan ympäristön maisemia,tiesin kaupungin omakseni.Ei tarvitse olla kirjailija nähdäkseen tämän "kaupunkien äidin" kauneuden,kokeakseen sen sykkeen kaduilla ja kujilla,Vltava-joen ylittävillä monilla silloilla ja punaisten tiilikattojen värikylläisyydessä.

Kirjailijoita on Prahalla itselläänkin ja tunnetuimpien joukossa lienee Jaroslav Hashek kertoessaan eräästä kaupungin kaduilla kulkevasta hiukan nukkavierusta vaatimattomasta miehestä,kunnon sotamies Shvejkistä,maailmansodan seikkailut kokeneesta.Shvejk oli koirien myyjä ammatiltaan.Kauppasi sekarotuisia rotukoirina Prahassa.Eilen huomasin sen ällistyttävän tosiasian,että nythän miehen ollessa sairaalassa voin LUKEA KIRJAA. Tarvitsen siihen toimeen rauhaa ja keskittymistä,joka ei meillä normaaleina aikoina luonnistu.Otin Hashekin kirjan hyllystä ja aloin lukea.

Palatakseni kuitenkin omakohtaiseen Prahaan,kerron,ettemme miehen kanssa menneet ollenkaan kunnon sotamies Shvejkin kantakapakkaan U Kalichaan eli Pikariin. Se ei ole enää se sama paikka,jossa Shvejk kävi,vaan turistirysä,joka nyt on matkaoppaidenkin mainostama "must".Minulle matkoilla ovat "oikeita" kapakoita ne,joissa kaupungin asukkaat käyvät.Ne ovat yleensä hiukan hämäriä valaistukseltaan,ehkä kuluneitakin aikojen saatossa.Niistä huokuu aitous,eikä siellä puhuta muita kieliä kuin sen maan,jossa ollaan.Sotamies Shvejkin aikana ei Pikarissa kaikunut suomi,englanti tai mikään muukaan vieras kieli.Sitä U Kalichaa ei enää ole.Siksi jätimme väliin.Nyt pääsen Jaroslav Hashekin opastuksella sinne ja tilaan minäkin lasillisen.Emäntä,ystävällinen rouva Palivec sen tuo pöytääni.Pöydän tummalla puupinnalla on laseista renkaita,tupakansavu leijailee ilmassa.Kuuntelen,miten sotamies Shvejk kertoo poliisikamarikokemuksistaan.Poistun myöhemmin Shvejkin vanavedessä Prahan pimenevään iltaan.

Tänään taas miehen luo ja sen jälkeen kotiin.Yleensä lähden hänen nukahdettuaan päiväkahvin jälkeen.Hiivin varpaisillani huoneesta,etten häiritse miestäni ja hänen naapuriaan toisessa vuoteessa.Nyökäytän hyvästiksi käytävässä vastaan tuleville hoitajille,kutsun hissin ja painan nappulaa,jossa lukee "ulos".Vedän ulkoilmaa keuhkoihini ja kävelen pysäkille.Ratikka usein jo siihen aikaan täynnä ihmisiä.Heilahdellaan ja huojutaan raitiovaunun nytkähdellessä pysäkiltä toiselle.Väki vähenee mitä lähemmäksi minun pysäkkiäni tulemme.Olen saanut jo istumapaikankin.Astun alas,pujahdan portista pihapiiriin ja pian olen kotona.

Samaa päivästä toiseen,kunnes saan miehen takaisin luokseni.Vaikka joskus väsyn häneen hoitamiseensa,on minulla häntä nyt ikävä.Ehkä siksi mielelläni matkaankin meidän yhteiseen Prahaamme Jaroslav Hashekin kirjan myötä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti