22. joulukuuta 2010

HERÄÄMINEN TODELLISUUTEEN

Tänään ei jeremiadeja! Huomasin juuri,että kokonainen vuosi on vierähtänyt blogikirjoittelussani.Aloitin 19.12.Kerroin silloin,miksi minusta tuli omaishoitaja,joka yhä kokopäivätoimisesti olen.Kokonainen vuosi blogia! Ja olen jokaisesta minuutista nauttinut kirjoittaessani.Tänne piipahtaneiden ihmisten aivoituksista en tiedä,mutta mukavaa on ollut huomata,että joku käy.Oli se sitten silkka vahinko tai peräti tarkoitus. Siitä lämmin kiitos.

Nyt meillä sitten on talvi vallan virallisestikin alkanut,pimeää tänään pisimmillään,mutta huomisesta alkaa valjeta.Talvea riittää kevätpäiväntasaukseen asti,jolloin paistaa jo helakammin aurinko ja luonto alkaa heräillä.Näin se menee.Joka vuosi.Nyt lunta riittää muhkeiksi kinoksiksi asti,mutta kotikatua ja pihaakin on siivottu.Uskaltaudunpa tänään siis pyörätuolin kahvoihin ja miestä lykkimään.Pientä asiointia lähikaupassa.

C:n kutsuin meille jouluna,kun viettää yksinäisen joulun.Kulkuyhteyksien kuitenkin ollessa huonot tai peräti olemattomat,on hankalaa tulla naapurikaupungista asti ja päästä takaisinkin.No,sanoin että sopii ainakin soittaa,jos siltä tuntuu.Meitä ei ystävien soitot edes jouluna häiritse.Aattoaterian nautimme jo lounasaikaan.Ennen muinoin syötiin illalla ja aika myöhään.Ja siitäkin aikaa taaksepäin muistellessa joulupöydän antimien jälkeen tuli joulupukki.Koskaan hän ei soittanut ovikelloa,vaan jyskytti ovea ja jo se jännitti suuresti.Ihan rusetti tärisi Shirley Temple-kiharoissa.

Sitten kerran kävi hassusti.Olin jo sen ikäinen,että olin kyseenalaistanut joulupukin todellisuuden.En kuitenkaan ollut aivan varma.Epäilykset olivat suuret ja asiasta oli puhuttu talon muiden ikäisteni kanssa.Toisillakin oli epäluulo herännyt.Oli taas eräs jouluista.Olimme syöneet ja odottelimme joulupukin tuloa.Minua oli aina estetty eteiseen meno aattoiltana.Sinä jouluna kuitenkin salaa kurkistin ja kauhukseni näin suuren lahjasäkin törröttävän oven vieressä.Miksi se oli siinä,jos joulupukki sen tuo? Siinä silmänräpäyksessä, vaikka en itse huomannut,varisi lapsuuden illuusio tiehensä jostain,johon olin lujasti koko siihen astisen ikäni verran uskonut.Oveen hakattiin ja pukki tuli.Kuten ennenkin raahaten sitä meidän säkkiämme ja väitti vielä sen painavan,kun Korvatunturilta asti on tuotu.Se oli viimeinen joulu,kun meille joulupukki tuli.

Paitsi sitten vuosia,vuosia myöhemmin.Olin tilannut joulupukin.Vanhempani olivat meillä,ateria oli syöty.Olin viisastunut ja pannut säkin eteisen vaatehuoneeseen.Ulko-oveen jyskytettin ja menin avaamaan sekä sen että vaatehuoneen oven.Pukki otti säkin tonttunsa avustamana,marssi olohuoneeseen ja kysyi olimmeko olleet kilttejä.Me olimme.Vanhempieni ilme oli rahan arvoinen.Kuin minulla vuosikymmeniä sitten,kun uskoni vielä oli luja Korvatunturin valtiaaseen.Äitini kikatti kuin pikkutyttö pukin lukiessa paketin kyljestä "Sikelle hyvää joulua". Isän posket punoittivat,mutta hymy kareili hänen kasvoillaan "Vilholle hauskaa joulua".Me kaikki,koirat mukaan lukien, saimme lahjoja,lattia peittyi revityistä kääreistä pukin lähdettyä seuraavaan paikkaan tonttunsa kanssa.Se oli hauska joulu.Se oli myös kunnianosoitus lapsuuteni jouluille,joita vanhempani olivat olleet järjestämässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti