6. tammikuuta 2011

EPIFANIA

Loppiainen-sana on Suomen kirjakielessä mainittu vuoden 1642 Raamatussa ensimmäisen kerran. "Loppiainen" kehittynyt tietysti lopettaa-sanasta,joka liittyy joulunajan viimeiseen juhlapyhään.Useimmat luopuvat joulukuusestakin juuri loppiaisena.Niitä on jo loistonsa menettäneinä kasassa meidänkin pihalla odottamassa kaatopaikalle menoa.Surkea loppu niin komealle puulle.

Eräs gnostilainen lahko alkoi jo toisen vuosisadan loppupuolella viettää epifaniajuhlaa eli ilmestysjuhlaa Vapahtajan ihmiseksi ilmestymisen johdosta.Juhla siirtyi myös oikeaoppisen kirkon piiriin.Päivää vietettiin Kristuksen kastepäivänä,koska hän silloin ilmestyi maailmalle Jumalan poikana kristinuskon oppien mukaan.Kolme kuningasta Melchior,Kasper ja Balthasar kävivät Jeesus-lapselle kumartamassa.Näin vertauskuvallisesti tapahtui Jeesuksen ilmestyminen pakanamaailmalle.Aihe erittäin suosittu kristillisessä taiteessa ja tämän koko tarinanhan me tunnemme kaikki.

Minäkin yllyin eilen loppiaisaattona laittamaan pois loputkin joulutavarat.Pakkasin,kiipeilin ja hiukan kirosinkin.Jokaisena kertana aina mietin,kannattaako moinen vaiva viikon,parin takia? Ehkä seuraavalla kerralla luovun tästäkin vähästä.Ensin näytti siltä,etten saa kaikkia paikoilleen mahtumaan,mutta sitten järkeilin,kun ne ovat olleetkin,niin eivätköhän mahdu taas.Vaikka yksi valokoriste olikin tullut lisää.Tunkemalla meni.Huokasin ja laskeuduin tikkailta.

Ensimmäinen Eeva-lehden numero kolahti postiluukusta.Monta mielenkiintoista kirjoitusta.Aivan aluksi ahmin Liisa Mantereen kirjoittaman tarinan kirjallisuustutkija Ritva Haavikon ja kirjailija Paavo Haavikon avioliitosta.Myös Ritva Haavikko joutui kamppailemaan miehensä sairauden kanssa,kuten niin moni meistä muistakin vaimoista joutuu näin tekemään.Myrskyisä ja rakkautta täynnä ollut avioliitto päättyi Haavikkoiden kohdalla Paavo Haavikon kuolemaan 2008. Ritva Haavikon olen nähnyt elävänä,kun hän avasi Studia Litteraria-luentosarjan vuosia,vuosia sitten Helsingin yliopistossa,jota sarjaa minun oli ilo käydä kuuntelemassa.Tänä vuonna Studia Litteraria pidetään kulttuuripääkaupunki Turussa.

Toisena minua kiinnosti professori lasitaiteilija Oiva Toikasta oleva kirjoitus.Itselläni on muutamia Toikan lasiesineitä.Ovat minulle tärkeitä ja rakkaita.Hänkin menetti puolisonsa pari vuotta sitten.Koti pursuilee sekä vaimon Inkeri Toikan,lasitaiteilija hänkin, että Oiva Toikan ja myös taiteilijaystävien teoksia.Oiva Toikka ei pidä verhoista ikkunoiden edessä.Hänellä ei ole niitä Hakaniemessä olevassa kodissaan "jos joku haluaa katsella vanhaa miestä,niin katselkoon".Reipasta ja rohkeaa suomalaisluonteessa,joka yleensä näkyy yksityisyyden tavoitteluna ainakin omassa kodissa.

Seuraavaksi harmittaa.Harmittaa niin pirusti.Eilen keskipäivällä oli tv:ssä ohjelma kirjailija Outi Nyytäjästä,enkä minä tollo huomannut.Olen ylen ihastunut Nyytäjän tarinoihin hänen ja puolisonsa elämästä Ranskan Bretagnessa.Hupaisia juttuja,kommelluksia ja arkea,kissoja ja torilla käyntejä.Tapasin kerran Nyytäjän ja rohkaistuin juttelemaan.Oli tarinoidensa kaltainen.Tänään on sitten Aila Meriluoto televisiossa Suomalainen kirjailija-sarjassa.Katson nyt vahingosta viisastuneena.Meriluoto on meidän grand old ladymme runoilijoiden joukossa.

ONNI

"Kevät on uurtanut kapean kehän
ruskean koivun juureen.
Kevät on uurtanut kapean kehän
sieluni talveen suureen.

Aurinko paistaa kapeaan kehään
holveista huiman sinen.
Maailma mahtuu kapeaan kehään
aava ja ihmeellinen!"

(Aila Meriluoto)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti