Eilen nautin elokuvasta,joka kertoi taiteilija Frida Kahlosta.Kahlon töitä on ollut näyttelyissä Helsingissäkin,mutta enpäs ole mennyt.Tämän laatuista taidetta,surrealismia, olen vierastanut.Siitä huolimatta olen matkustanut vartavasten Joan Mirón näyttelyyn Tukholmaan.Ollut myös Picasson ja Salvador Dalin näyttelyissä.Pähkäillyt niitä ajatuksia,jotka taiteilija on kankaalle alitajunnastaan vetäissyt.Nyt jollain kummallisella tavalla ihastuin Frida Kahlon töihin,joita yöllä netistä katselin vielä elokuvassa näytettyjen lisäksi.Ehkä syynä mielenkiintooni oli osittain hänen elämänsä.Avioliitto 21 vuotta vanhemman Diego Riveran kanssa oli myrskyjä täynnä.Rivera tunnetaan suurten seinämaalausten tekijänä.
Surrealistinen taide on totuudellisempaa ja rehellisempää kuin olen ajatellutkaan.Se on avointa ja häpeämätöntä näyttöä taiteilijan sielunelämän tunnoista pienellä alalla,kankaalla.Yksi kuva kertoo kokonaisen kirjan mittaisen tarinan.Pidin Kahlon töistä ehkä siksikin,koska ne ovat värikkäitä kuin Meksikon historia,kulkien mayojen ja atsteekkien jalanjäljissä niitä kunnioittaen ja arvostaen.Kuvasiko maalausten kirkas väritys myös Frida Kahlon elämänmyönteisyyttä ja iloa,vaikka kivut ja säryt rasittivat hentoa ruumista? Frida kuoli 1954 vain neljänkymmenenseitsemän vuoden iässä.Diego kolme vuotta myöhemmin.
Eilen vein sittenkin miehen ulos ja jätin imuroimisen maanantaiksi.Rannalla kaksi virolaista miestä oli vallannut kaksi penkkiä ja tyrnin alla penkillä istui pariskunta.Panin oman miehen lähelle vettä kuten tavallisestikin nenä kohti Suomenlinnaa ja rohkeasti istuuduin toisen virolaisen viereen.Kumpikin latki suomalaista Karjala-olutta.Tyhjiä tölkkejä maassa,tupakantumppeja,viron kieli kaikui äänekkäänä.Toinen oli riisunut paitansa,kropan peitti tatuoinnit.Helsingin järjestyssäännöt kieltävät virtsaamisen yleisillä paikoilla,mutta nämä kaksi heittivät vettä vain muutaman metrin päässä penkeistä.Mitä enemmän Karjalaa meni,sitä äänekkäämmiksi miehet kävivät.Puhuivat yhtenään puhelimissakin.Minulle tuli mieleen ne ajat,kun me suomalaiset matkasimme Viron taas 1991 itsenäistyttyä Tallinnaan ja käyttäydyimme juuri näin.Osat ovat näemmä vaihtuneet.
Nykyisin ei enää tarvitse hävetä suomalaisuuttaan Tallinnan kaduilla,kun meidän miehemme ovat jättäneet verkkopaitakulttuurinkin historiaan.Mitä tulee siihen,että sanotaan virolaisten jopa vihaavan meitä suomalaisia,ei pidä kaiketi sittenkään paikkaansa.Tätä mieltä oli virolainen inva-auton kuljettaja,jonka kanssa paneuduin näitä asioita syvällisesti ratkomaan.Hän kertoi "vihan" olevan samanlaista kuin virolaisten tuntema latvialaisiakin kohtaan ja suomalaisten ruotsalaisia ja heidän taas norjalaisia kohtaan.Kysymyksessä lienee siis paremminkin viha-rakkaussuhde,jossa vihalla on huomattavasti pienempi merkitys.
Naapurimaa on aina saanut tuta näitä tunteita,jotka sitten korostuvat varsinkin urheilukilpailuissa.Mikä on nähty niin monesti Suomi-Ruotsi-otteluissa,kuten viimeksi jääkiekon mm-kisoissa.Virolaisten poro-nimitys suomalaisista on myös enemmänkin lempinimi kuin haukkumanimi.Näin virolainen kuljettaja.Minä uskoin.Myönsin hänelle avoimesti,että kyllä me suomalaiset olemme käyttäytymistavoissa yhä edelleenkin jäljessä esimerkiksi juuri virolaisista.Hän hymyili leveästi,kun todistin asian sillä,että mehän kiipeilimme vielä puissa,kun Virolla oli jo yliopistonsa ja korkea sivistys.Onhan Virolla meidän kulttuuriamme paljon vanhempi kulttuuri.Tämä on totuus.
Koululaiset ovat nyt sitten vapaalla.Ylioppilaat saaneet lakkinsa.Kesä voi toden teolla alkaa.Muistan itse hyvin sen riemun,kun kesäloma koulusta alkoi.Tuntui siltä kuin olisimme olleet kuin varsat laitumella.Ei läksyjä,ei opettajia.Pelkkää auringonpaistetta ja vapautta.Aamuisin sai nukkua,tehtiin matkoja perheen kanssa,pyöräiltiin... Samoja riemuja saa kokea nykykoulainenkin.Ei se siitä muutu.Minun aikanani ei koulujen loppumista juhlittu puistoissa eikä edes Hietsussa.Itsekukin iloitsimme omalla tavallamme tykönämme suuresta joutilaisuudesta nauttien.Ilo samaa kuin nykyisinkin.
Syreenit tuoksuvat pihalla,koivut jo täydessä lehdessä peittäen näkyvistä melkein jo koko pihapiirin.Onhan partsilla mukavaa istuksia ja vain katsella kaikkea auringon helottaessa taivaalta.Ihailla pääskysten lentoa,katsella lokkien perhe-elämää katolla.Poikaset kasvavat silmissä.Levittelevät jo mitättömiä siiven tynkiään,juoksentelevat ympäriinsä,ahnehtivat vanhempien tuomia suupaloja.Maailma on niille vielä tuntematon paikka.Pian kuitenkin kaikki muuttuu kun pääsevät lentoon,ajelehtimaan ilmavirtojen mukana siivenkään värähtämättä.Näkevät paljon ja matkaavat kauaksi ennen talven tuloa.Vielä on meillä kesää kuitenkin.Vastahan se alkoi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti