Noin sitä muisti pätkii ehkä hyvälläkin muistajalla,kuten olemme viime päivinä todenneet.Aamulehden mielipidesivulla joku oli ollut muistavinaan Paavo Lipposen lyöneen uskonnonopettajaansa kesken uskontotunnin.Tästä suivaantui Lipponen ja ihan oikeutetusti.Nyt lehti on anteeksi pyytänyt ja anteeksi saanut.Presidenttiehdokkaan koulumaine on puhdistettu.
Lipposen koulaikoina olisikin ollut erittäin harvinaista,että joku oppilas olisi käynyt käsiksi opettajaansa.Siitä seuraisi koulusta erottaminen.Opettajat olivat minunkin aikanani sellaisia auktoriteetteja,joiden tekemisiä ja sanomisia ei käynyt arvosteleminen.Ei edes hyvässä.Muistan omalta kohdaltani tapauksen englannintunnilta.Opettajalla oli mielestäni tavattoman kaunis leninki päällään ja jo heti tunnin alussa kuiskasin siitä edessäni istuvalle luokkatoverille.Opettaja huomasi ja koska kuiskiminen tunnin aikana oli ankarasti kielletty,minut pantiin lopputunniksi käytävään.Ajattelin kyllä siellä surkeana seistessäni,että opettaja olisi voinut kysyä,mitä kuiskasin.No,säännöt ovat sääntöjä.Mutta kyllä rangaistus oli mielestäni epäoikeudenmukainen.
Koulunkäynti minun aikanani muistutti sotaväen koulutusta.Opettajan puhutellessa vaikka välitunnilla koulun pihalla,oli seisottava hänen edessään suorana ikään kuin asennossa.Opettajan astuessa luokkaan oppilaat nousivat seisomaan ja vasta käskyn saatuaan istuuduttiin pulpetteihin.Järjestäjä seisoi niin ikään suorana katederin vieressä mustekynä kädessään valmiina ojentamaan sen opettajalle,joka teki päiväkirjaan tunnin alkumerkinnät.Järjestäjän tehtävänä oli myös kertoa,kuka oli poissa ja mihin kohtaan jäimme edelliskerralla oppikirjassa.Jos oppilas tuli tunnin alettua myöhästyneenä, hän joutui selittämään luokan edessä kuuluvalla äänellä syyn sekä pyytämään opettajalta anteeksi.
Kouluni oli yksityinen ja opettajat iäkkään puoleisia.Voimistelunopettajana toimi koulun johtajatar,joka juoksutti oppilaita yleensä suuressa ringissä voimistelusalissa kädessään olevan tamburiinin tahtiin huutamalla rytmikkäästi "jenkka-askel,hyppy,jenkka-askel,hyppy".Hänellä oli harmaat hiukset ja leningin helma ulottui nilkkoihin asti.Kuukautiset antoivat voimistelutunnilta vapaata,mutta syytä ei opettaja noin vain uskonut,vaan se oli todistettava.Noloa.Minä olin melkein koko kouluaikani vapaa voimistelusta synnynnäisen selkävikani vuoksi,josta piti jokaisena syksynä viedä kouluun lääkäriltä todistus.Tunnilla oli oltava.Istuin yleensä hevosen selässä ja katselin toisten jenkka-askelia ja hyppyjä.Myöhemmin kouluun tuli nuorempi voimistelunopettaja,joka muutti tunnit totaalisesti.
Minulla oli vaaleudestani huolimatta tummat ja tuuheat kulmakarvat kuten isällänikin.Maantiedon opettaja pyysi tunnin jälkeen minut puheilleen ja kysyi,värjäänkö kulmakarvojani.Vastasin totuudenmukaisesti,etten värjää.Hän ei uskonut,vaan sipaisi etusormellaan kulmiani kuin tarkistaakseen pöydän päältä pölyt.Ei jäänyt sormeen väriä. "Saat mennä",sanoi ja minä menin. Jos joku tyttö oli pureskellut huuliaan ja niistä oli tullut tavallista punaisempia,joutui siitäkin tutkimukseen.Koulukuri oli tinkimättömän ankaraa.Monesta asiasta joutui todistamaan viattomuutensa.Se harmitti,mutta mitään ei ollut tehtävissä.Opettajat olivat koko kouluaikani auktoriteetteja,kuin jumalia.Hyvin uskon sen,että kun Paavo Lipponen oli mennyt opettajainhuoneeseen ottamaan selvää,miksi hänen nuoremman veljensä opettaja oli ruumiillisesti kurittanut veljeä,saivat kummatkin pojat jälki-istuntoa.Syynä ilmeisesti Paavon halu saada tietää,oliko kuritus ollut asianmukaista.Tuntuu siltä,ettei se ollut.
Myöskin kouluajan ulkopuolella me jouduimme joskus selittelemään kulkujamme.Eräs poikapuolinen luokkatoveri oli pyytänyt minua kanssaan leffaan ja minä menin.Pahaksi onneksi kadulla tuli vastaan tiukan opettajan maineessa oleva biologian opettaja.Seuraavalla tunnilla jouduimme Hemmo ja minä kertomaan,mihin yhdessä olimme aikoneet.Tämäkin kismitti.Koulukuri ulotti pitkäkyntiset sormensa kauaksi yksityiselämänkin puolelle.
Minulle kouluaika oli yhtä kidutusta.Vain historian tunnit keskikoulussa olivat mieluisia,eikä minun tarvinnut hävetä todistuksessa historian numeroakaan.Opettaja niin ikään oli meidän kaikkien tyttöoppilaitten mieleen.Katselimme kaihoten komean historianoppettajamme menoa koulun käytävissä.Hän olikin opettajakunnan nuoremmasta päästä ja kaikkien pitämä ja kunnioittama,vaan ei pelkäämä.Kun huomasin paljon myöhemmin hänen kuolinilmoituksensa lehdessä,nousi sydämeeni lämpimiä ajatuksia häntä kohtaan.Hän pelasti inhimillisyydellään monta koulupäivää.
Kun vertaa tämän päivän kouluelämää minun aikani kouluoloihin,on ero huima.Nykyisin kunnioitus opettajia ja heidän työtään kohtaan on minimaalista niin oppilaitten kuin oppilaitten vanhempien taholta.Jos opettaja sanoinkaan oppilasta ojentaa,tulee kotoa kiukkuinen soitto,useitakin,jotka jo nykyisin luetaan opettajien häirinnäksi.Moraali oppilaiden keskuudessa laskenut pohjalukemiin.Kouluissa tapahtuu kaikenlaista.Sellaista mistä emme me edes aikoinamme osanneet uneksiakaan.Ainoa "ase" pojilla saattoi olla kuminauha tai ritsa,jolla ammuttiin pieniä paperipalloja.Nykyisin on toisin niin Suomessa kuin muuallakin.
Koulunuoriso ennen muinoin voi ylipäätään henkisesti hyvin ankarista ja tinkimättömistä opetusmetodeista huolimatta.Tämän päivän nuorison sanotaan voivan huonosti ja se kulminoituu jopa väkivaltaiseen käyttäytymiseen kouluissa.Missä on vika? Miksi näin on käynyt? Vastauksia on monia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti