17. syyskuuta 2011

SYRJINTÄÄ VÄLITTÄMISTÄ JA KADONNEET KALSARIT

Kummityttöni kanssa kun taannoin juttelin puhelimessa,niin puheeksi tuli rasismi,jota sanaa yllättäen Suomessa on alettu käyttää väärässä tarkoituksessa.Kerroin hänelle esimerkin siitä remonttimiehestä,joka oli päästänyt kerroksessamme käytävän täyteen hiontapölyä.Kun mainitsin remonttireiskalle,että nyt viemme kaiken pölyn kotiimme,enkä siitä pidä,kysyi hän "oletsä rasisti?" Minun käsittääkseni rasistilla tarkoitetaan henkilöä,joka värin tai kansalaisuuden mukaan syrjii jotakuta.Se taas ei ole,että ei ole jonkun kanssa samaa mieltä ja tuo sen julki.Olen kutsunut itseäni rasistiksi,mutta en olekaan,sillä en ihmisen taustan takia ole kenenkään käytökseen tyytymätön.Olen myös sanonut,että hyväksyn ulkomaalaiset asumaan,tekemään työtä ja elämään Suomen lakien mukaisesti siinä missä me suomalaisetkin.Mutta ne ulkomaalaiset,jotka tänne tulevat kepulikonstein elämään siivellä elätettäväksemme lyhyemmäksi tai pitemmäksi ajaksi,eivät ole tervetulleita.Näin ajattelen ihmisten väreistä ja kansalaisuuksista huolimatta.Näin tuumisin myös suomalaisista,jotka tulisivat Helsinkiin muualta päin Suomea meidän muiden huolehdittaviksi ja kaikin tavoin ylläpitämiksi.

Vihreiden kansanedustaja Pekka Haavisto toisen Pekan,Pekka Sauri,lailla peräänkuuluttaa meissä suomalaisissa toisista välittämistä väristä huolimatta.Oikea rasisimi kun on hänen mielestään huolestuttavasti nostanut päätään tässä maassa.Tällä ei ole sitten mitään tekemistä väärin perustein olevan hyysäämisen kanssa! Enkä usko hänen tarkoittavan,että välittäisimme siten,että Suomi kustantaisi ulkomaalaisten oleskelun maassa.Aitoa välittämistä minäkin olen tässä vuosien aikana kaivannut ihmisissä.Se hävisi jonnekin ja tilalle tuli suuri välinpitämättömyys kaikessa ja kaikesta.Kuten kummityttöni tositarinassakin kävi ilmi,kun aikuiset vain tunteettomasti ja asiaan puuttumatta seurasivat miten mustaa pikkupoikaa isommat värilliset hakkasivat ja potkivat muutaman metrin päässä.Jos joku makaa kadulla,ei häneen kiinnitetä huomiota.Ei takavuosina kiinnitetty siihenkään,kun bussissa matkusti pitkän tovin kuollut mies istuimellaan. Ei välitetä,vaikka naapuria ei näy kuukausiin.Vasta sitten jollain lailla sierainten kerrottua havahdutaan,kun rapussa alkaa haista.Ei pidetä yhteyttä yksinäisiin tuttavapiirin tai suvun iäkkäisiin ihmisiin.Katsellaan vain,kun koululainen ajetaan bussista ulos pakkaseen,kun hänellä ei ollut riittävästi rahaa matkaan.

Meillä on ennakkoluuloja kaikenlaista vierasta ja meille outoa kohtaan,on se sitten ihminen tai asia.Juuri se Haavistoa huolestuttaa,koska siihen liittyy huonoa käytöstä ja epäasiallisuutta.Miksi meistä on tullut tällaisia? Kylmiä ja piittaamattomia. Mahdammeko ottaa vaarin Pekka Haaviston ja Pekka Saurin sanomasta? Vastaammeko huutoon? Pystymmekö muuttamaan asenteitamme? Opettelisimmeko jälleen käyttämään sanoja "kiitos" ja "anteeksi"? Voisimmeko alkaa huomata lähimmäisemme? Jos emme enää huutaisi ulkomaalaistaustaiselle kadulla "mee siitä omaan maahas".

Mihin katosivat puolisoni alushousut? Tämä on kotiani koskenut mysteeri,eikä se ole vielä selvinnyt.Housut joutuivat hukkaan eilen riisuessani häntä pyjamaa varten.Olin aivan varmasti ne ottanut häneltä pois.Mutta minne pannut? Miten ne voivat hävitä näin totaalisesti? Olen penkonut makuuhuoneen ylösalaisin,molemmat vuoteet,etsinyt lattialta ja pussilakanoiden sisältä.Myös toiset huoneet ovat saaneet etsimiskäsittelyn. Ne ovat lyhyet boksereiden tapaiset.Jos joku ne näkee jossain,niin palauttakaa! Siihen asti jatkan etsimistä,sillä asia askarruttaa ja kiinnostuin oikein,mistä joskus löytyvät.Pyykkikoriin tai jääkaappiin en ole niitä pannut.Kuinka voi tämmöistä tapahtua täyspäiselle ihmiselle? Mies jo hermostui,kun kävin hänen vaippoihinsa käsiksi,jos alushousut olisivat joutuneet sinne.Koko yön valvoin ja asiaa ihmettelin.Herttinen sentään.Tokko toinnun tästä koskaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti