31. tammikuuta 2012

PAUKKAA PAKKASEN HARMAJA HENKI

Otsikon sanat Eino Leinon kantaatista "Kuolemattomuuden toivo" 1910. Mittari näytti aamulla kauheita lukemia,vaikka ei lähelläkään eilisiä itäisessä Suomessa.Osassa muutakin Eurooppaa on nyt holotnaa ja lunta satelee siellä,missä ylen harvoin.Ei edes tuttua pihaharakkaa näy missään.Se asuu vuodet ympäriinsä pesäpuunsa lähettyvillä ja aloittaa paikkaustyöt yleensä jo varhain keväällä.Pesä sen kuin komistuu vuosi vuodelta ja tämän sekavalta näyttävän risukasan päällä on nyt valtava luminen huppu.Jossainhan sen täytyy värjötellä kuten niiden muutaman lokinkin,jotka ovat uhmanneet säätä ja jääneet Helsinkiin hölmöyksissään.Jossain ovat kylki kyljessä jonkun lämmönlähteen vieressä pienempien lintujen kanssa.

Aika erikoista presidentin valitsemishommaa Suomessa.Kaikki kertovat mennen tullen kumpaa äänestivät tai aikovat äänestää.Onko vaalisalaisuus mennyttä aikaa? Kansaa seuraa kuin hait laivaa kumpaakin ehdokasta.On erilaisia tilaisuuksia ja jokaiseen on ehdokkaan ehdittävä.Kaikki äänestyskelpoiset huomioidaan,jopa äänestyskelpoisen lapsetkin vallan amerikkalaiseen tapaan.Sanotaan käsipäivää tai kansanomaisesti "terve".Netissä kirjoitellaan puolesta ja vastaan ja ne vastaan ovat härskiä tekstiä,joilta ainakin Pekka Haavisto koettaa puolisoaan varjella.Sauli Niinistön rouva on jo vahvempaa tekoa ja ehkä tottuneempi politiikan julmuuksiin.Kaiketi häntä myös säästeliäämmin kohdellaan.Toivon jo,että tämä kaikkinainen rumba olisi ohi ja maalla uusi presidentti.Voimme aloittaa normaalin elämän ja miettiä,onko tosiaankin ensimmäisen vaalikierroksen tuloksen perusteella seksuaalinen tasa-arvo parantunut,kuten presidentti Tarja Halonen sanoo,vaikka naisehdokkaiden suosio ei suuri ollutkaan.Onko tämä yhtäkkinen jopa riemuitseva osittainen homoseksuaalisuuden ja muunmaalaisuuden hyväksyminen tullut jäädäkseen? Vai käperrymmekö jo ensi maanantaina vanhaan vihamielisyyteen ja ymmärtämättömyyteen erilaisuutta kohtaan?

Ennen muinoin pehmeäkantiset kirjat olivat usein kirjapainon jäljiltä niin,että muutamat sivut olivat kiinni toisissaan ja lukijan piti ne paperiveitsellä avata.Tämmöinen avaamaton teos on nyt kädessäni.Mitä vanhempani ovatkaan ajatelleet jättäessään kirjan hyllyyn lukematta? Kirja on Otavan kustantama runoilija Lasse Heikkilän (1925-1961) "Sinä" vuodelta 1951.Kuitenkaan Heikkilä ei aivan vähäpätöinen runoilija ollut.Hänen sanotaan olleen 1950-luvun modernismin keskeisiä vaikuttajia aikanaan.No,vanhempani aivan taatusti vannoivat enemmän Kailaan,Leinon,Jylhän,Sarkian jne nimiin.Minua hävettää katsellessani Heikkilän teosta,joka kertoo,ettei sitä arvostettu tarpeeksi edes avattavaksi saati luettavaksi asti.Pyysin anteeksi runoilijalta ja kirjalta.Avasin muutaman sivun paperipölyn pöllähtäessä esille vuosikymmenten takaisesta hiljaisuudesta ja luin.

ON HELPPOA

On helppoa latoa sanoja kuin halkoja
taidokkaisiin pinoihin-
vaikeata on oppia elämään
ja vielä vaikeampaa on oppia kertomaan
löydetystä elämästä.
Helppoa on vaeltaa ja puhua ruusun kauneudesta
ja ylistää rakastavia silmiä-
vaikeata on saada suunta,liittää siihen ruusuja
ja oppia katselemaan kaikkea rakastavin silmin.


Ehkä jonain päivänä avaan loputkin sivut.Annan siten arvoa ja tunnen kunnioitusta sekä kirjaa että sen tekijää kohtaan vaikkakin 60 vuotta liian myöhään.

30. tammikuuta 2012

LÄÄKÄRIKIELTÄ

Kauan sitten runoilijaystäväni lähetti minulle näytteen lääkäreiden saneluista.Tässä muutama esimerkki.

-Potilas parantunut hoidosta huolimatta.
-Otetaan valokopio potilaasta ja annetaan mukaan.Vannotaan nyt olemaan kuulolaitetta käyttämättä aivan tarpeellisissa tilanteissa.
-Potilas lopetetaan kortisoniannoksella muutaman päivän päästä.
-Saanut yksivuotiaaksi asti rintaa,sitten munaa.
-Deporino-nenätipat pään ollessa ylösalaisin x3.
-Potilas on voinut puhua normaaliin tapaan oikealla korvalla.
-Potilas saanut lukuisia oireen mukaisia hoitoja,joista ilmeisesti ainoastaan
tilapäinen vaiva.

Olen minäkin kuullut astuttuani assistentin kutsumana vastaanottohuoneeseen lääkärin puhuvan sanelulaitteeseen.Ylläolevan kaltaistako?

Pakkasaamu urkeni.Komeita jääkukkia parvekkeen laseissa.Yksikään ei toisensa kaltainen.Olen lähdössä viemään puolisoa parturiin.Tavanomaiset kuviot suoritettava,vaikka mitenkä pakkanen paukkuu.Vilttiä vaan miehen ympärille ja ei kun lykkimään.No,pian pääsemme helmikuuhun... maaliskuuhun...Silloin jo alkaa kajastaa kevään valo,aurinko paistaa ja sulava lumi muuttuu vedeksi iloisesti lorisemaan.Ihan pian... Siispä Uuno Kailaan runo vuodelta 1929:

ESPLANAADIN KEVÄT

Olen,veikkoset,ilman syytä
sopimattoman onnellinen.

Torin keskellä äsken juuri,
sen suihkukaivon luona
ihan humaamattani hymyilin
merenneidon kauneudelle.
(eräs muumio silloin minuun
hyvin säälivästi katsoi.
Ja purjehti eteenpäin.)

Kadun varrella puhkeevat puihin
nuput,linnut ja lintujen äänet.
Ja Kappelin soitto soi.

Ja silmistä kaiken kansan
Paan kurkkii,nuori ja ahnas Paan.

Olen,veikkoset,ilman syytä
sopimattoman onnellinen.


Onhan puitten nuppujen puhkeamiseen vielä aikaa,mutta sielunsa silmin ja mielensä siivin kukaan ei estä kiiruhtamasta etukäteen kevään syliin.

29. tammikuuta 2012

"EI AJATUKSIA ILMAN ASIOITA"

Maailmanmatkaajaystäväni lähtevät taas maailmaa katselemaan,jos niin voi sanoa "maailmasta",jossa ovat vuosikaudet ensin asuneet ja Suomeen takaisin muutettuaan visiteeranneet vaikka kuinka monta kertaa.(Tässä kohdin tulee pieni korjaus kuolemattomaan blogikeskusteluuni taannoin ruuasta nimeltänsä Jakob-lentäjä,että olisivat mukamas herkusta luopuneet sen liiallisen nauttimisen takia muinoin Svea-mamman helmoissa.Kyllä se siis on yhä ystävieni ruokalistalla.)Maan nimi,jonne nyt aikovat,on heille ylen tuttu Etelä-Afrikka. Meistä ne,jotka eivät ole saaneet iloa maassa käydä,tiedämme Krügerin suuren luonnonsuojelualueen sijaitsevan juuri Etelä-Afrikassa. Näihin maisemiin jos pääsee,on saatava kameraan heti tallennettua kuuluisat Big Five,joita ilman ei turisti voi lukeutua kuuluvansa kunnon safarinkävijän kastiin.Stockmannin Herkussa oli kerran juusto nimeltään Famous Five,mutta sillä viisikolla taas ei ole mitään tekemistä sarvikuonon ja kumppaneiden kanssa.Tässä voisi olla mukava aasinsilta juustojen maailmaan mutta olkoon.

Flunssa on pakenemassa kropastani.Ripsuja on jäljellä ja tarkoittaa,että yskittää vaakasuorassa asennossa,nenä hilseilee ja silloin tällöin vuotaakin,jolloin vanha tuttu paperinenäliina on taas poikaa.Ääni ehkä himpun verran tavallista matalampi,mutta se on pelkästään hyvä asia.Matalalla äänellä puhuminen on aina vakuuttavampaa.Tästä olin kerran kuuntelemassa teatteriohjaaja Marja-Leena Haapasen luentoa Porthaniassa.Haapanen esitelmöi kehon kielestä kuin myös äänen käytöstä.Oli muuten hauskimpia luentoja,missä milloinkaan olen ollut.Ei lähelläkään sitä ankaran vakavaa esitelmätilaisuutta,missä aiemmin olin ja missä kerrottiin huumorin ja naurun olemuksesta.Huumori on totista puuhaa.Melkein itketti.Luennoitsijaa en enää muista,oli kuitenkin miespuolinen.Joku yleisöstä oli tuonut mukanaan vauvaihmisen.Vauva ei tykännyt kuunella aikuisten asioita ja päätti alkaa parkua.Esitelmöitsijä katkaisi puheensa ja pyysi jyrkin sanoin vauvaa poistumaan.Siinä meni äiti myös ulos.

Marja-Leena Haapasen sanomasta minun kyllä piti puhumani.Muistan kun palasin kotiin intoa puhkuen ja varmana siitä,että alan viestittää tarkoituksella sekä ilman tarkoitusta kehollani.Kropalla tuntuu olevan enemmän sananvaltaa kuin suulla. Haapanen kertoi,miksi me suomalaiset lähetämme kehollamme lähinnä tiedostamattomia viestejä,kun muualla on aina käytetty silmiä ja koko kehoa puhetta pönkittämään.Hän oli sitä mieltä,että se johtuu nuoresta vuorovaikutuskulttuuristamme.Muualla Euroopassa on keskusteltu paljon kauemmin.Se taas siksi,että ihmisiä on ollut enemmän,sivistys omaamme vanhempaa ja on ollut tultava toimeen keskenään.Ei ole ollut sitä autiutta kuten meidän korpimaisemissamme,missä purossa alavirtaan uiskennellut lastu on saanut aikaan hirmuisen mielenkuohun ja vihaisena arvuuttelemaan,mistä lastu on oikein tullut ja kenen toimesta.Tätä mentaliteettiahan meillä on yhä,emmekä siitä helposti pääse eroon edes euron ja EU:n avulla.

28. tammikuuta 2012

NÄYTTELYITÄ JA MUSEOITA

Helsingin kaupungintalon Virka Galleriassa on Muotoilijat ´12-näyttely.Kuinkahan moni kaupungintalossa käyvä äänestäjä piipahtaa näyttelyä katselemaan? Me olimme sillä kertaa ainoat.Näyttely esittelee ansioituneiden nuorten taiteilijoiden töitä eri taidealoilta.Nyt näyttelyyn päässeet taiteilijat ovat Teollisuustaiteen Liitto Ornamon ja graafisten suunnittelijoiden ammattillinen järjestö Grafian valitsemia.

Hauskana yksityiskohtana havaitsin Tapio Antttilan Merita Soinin kanssa suunnitteleman Palikka-tuolin,2009.Siinä on kerätty vanteen sisälle tavallisia klapeja,joista neljä muodostaa pallin jalat pitempinä muita.Näinkin voi siis takkapuita käyttää.Teos saattaa päästä Virka Gallerian Woodism-näyttelyyn 29.6.-2.9.2012.Saamani esite kertoo monen puutyön olevan tehdyn Kaivopuiston kaadetuista jalavista ja ne "kantavat sisällään palaa Helsingin historiasta."

Kaupungintalon (1833) Virka Gallerian vaihtuviin näyttelyihin kannattaa mennä.Ei maksa mitään ja samalla näkee tässäkin "palan Helsingin historiasta." Jos on kiinnostunut "vessataiteesta" on Virka Galleria jälleen oikea paikka maaliskuussa avautuvassa Flush-näyttelyssä. Esitteen sanoin "Kaupungintalon legendaariset WC:t saavat toisen ulottuvuuden näyttelyn muodossa,kun Virka Galleria toteuttaa miesten ja naisten saniteettitiloissa taidenäyttelyt."

Kaupungintalossa on runsaasti esitteitä kulttuuritapahtumista Helsingissä ja sen lähiympäristössä.Olen selaillut brosyyria Helsingin seudun museoista.Mikäli oikein laskin,niitä on vähän alle sata.Kuinka monessa niistä minä olen käynyt,sitä en laskenut.Käymättömiä on,sen tiedän.Asiaa voisin käydä korjaamaan,kunhan ensin otan selvää,mikä museo on avoinna tänä säästämisen aikana.Ainakin Helsingin kaupunginmuseo Sofiankatu 4 pitää ukset kiinni 1.1.-14.2. Helmikuun iduksen jälkeen avautuu Enemmän Funkista,Reino!-näyttely liittyen designpääkaupunki-teemaan 2012.

Kunnia-arvoisa talovanhus Sederholm pitää niinikään ovensa säpissä koko helmikuun.Eikä liioin Hakasalmen huvilaan pääse 23.4.-11.6.2012.Viehättävä ruiskumestarin piskuinen talo Kristianinkadulla on jo sulkeutunut ollen yleisön saavutettavissa vasta kesäkuussa.Talo kantaa kantakaupungin vanhimman puutalon titteliä ja se valmistui vuonna 1818.Toinen ihastuttava kokonaisuus on Kirstinkujalla Työväenasuntomuseo.Näytillä on,kunhan avautuu jälleen 8.5.2012,1900-luvun helsinkiläisten työläiskotien elämää.Se pihapiiri kesällä!

Ratikkamuseo on auki,hyvät ihmiset.Palanen vanhaa raitiotievaunuhistoriaa Töölössä.Halli valmistui 1900 ja siitä hallista minun pappani (äidin isä) haki raitiovaununsa ja lähti päivän töihin.Hän oli kunkku vaunussaan,rahastaja hierarkiassa pitkällä alapuolella.Papalla oli komea univormu kiiltävine nappeineen,arvovaltaa kuvastava koppalakki päässä,kun hän kiipesi omaan maailmaansa ratikan ohjaamoon.Vaunu nytkähti liikkeelle,kääntyi nykyiselle Mannerheimintielle ja kulki koko päivän reittiään kiskoja pitkin ottaen kyytiinsä matkustajia ja päästäen heitä pysäkeillä pois.Matkustaminen oli leppoisaa rahastajan tiukan silmälläpidon alaisena.Hän oli vaunun peräpään ehdoton valtias kuljettajan hallitessa suvereenisti etupäätä ollen myös viime kädessä vastuussa koko vaunusta ja sen tapahtumista.Kukaan ei tämän päivän tapaan uskaltanut pullikoida kuljettajaa vastaan.Hänen sanansa oli ehdoton laki vaunussa.Seinällä olevaa syljeskely-kieltoa uhmaava matkustaja poistettiin eikä välttämättä edes pysäkillä.

Näin minä sukelsin museoiden maailmaan,joka sai kimmokkeen Virka Gallerian näyttelystä. Hyvä alku World Design Capital Helsinki 2012-vuodelle.Meille se oli myös päivä,jolloin kävimme toisella kierroksella äänestämään Suomelle uutta presidenttiä ja hänen nimensä on Sauli Niinistö.

27. tammikuuta 2012

HIUKSET TAAS MALLILLAAN

Olen potenut flunssaa,kuten monet muutkin kansalaiset,ja poden sitä yhä.Tosin nuhan suurinpiirtein voittaneena,mutta yskä on kyllä visusti yhä seuranani.Oli eilen kampaajallakin.Kerroin tuovani mitä ilmeisemmin basilleja kampaamoon.Sain luvan.

Kampaaja on työtä tehdessään sidottu asiakkaan hiuksiin ja siinä ohessa kuuntelee sen minkä kuuntelee asiakkaan puhua pälpättäessä.Juttelin muun muassa nelosen ratikan seikkailuista suojatien päällä,lumivaikeuksistani,äänestämisestä ja hiuksistani,jotka masentavat.Vuosikymmeniä sitten,kun olin nuori,kävin useankin helsinkiläisen kuuluisan mieskampaajan hoteissa ja silloin he olivat puhetulvan vallassa enimmäkseen.Mutta olivat hiusten kanssa taiteilijoita.Minulla on joskus ikävä Monsieur Heikin käsiä.Tällä en tahdo aliarvioida nykyisen kampaajani taitoja millään lailla.Olen ylen tyytyväinen hänen ammattiosaamiseensa.

Niin eilenkin kotiin tultuani kaupungilta.Kiitin tuuraajaa.Seuraava tuuraus viikolla kuusi.Purin ostokset ja panin Jakobin uuniin.Meillä tykätään tästä ruotsalaisruuasta.Maailmanmatkaajaystäväni ei sitä enää valmista.Tämä johtuu siitä,että asui Ruotsissa puolisoineen ja lapsineen,jolloin se oli perheen jokaviikkoinen ruoka ja nyt sitä kartetaan.Liika on aina liikaa kaiken kanssa.Meillä se vielä menee,kun laitan harvakseltaan.Vuokaan valmiina ostettu grillattu broileri pilputtuna luuttomaksi ja nahattomaksi.Mausteita ja banaaniviipaleita.Kuohkeaksi vatkattuun kuohukermaan sekoitetaan tavallista ketsuppia ja vuoka 225 asteiseen uuniin varttitunniksi gratinoitumaan.Paistetaan rapeaksi amerikanpekoni,ripotellaan valmiin ruuan päälle pähkinöiden kanssa.Jälkimmäiset olen nykyisin jättänyt pois. Ruuan historian olen kuullut kerran Stockmannilla sattuessani yhyttämään henkilön,joka oli Lentävän Jakobin lanseerannut Stockmannin resepteihin.

Tänään aiomme äänestämään.Tuleekin mielenkiintoista.Ei toki itse tehtävän kanssa,vaan kuljetuksen.Tilaan invataksin ja tilaan toisenkin.Ensin ajamme yhdellä kaupungintalon eteen ja kuorma puretaan.Äänestämiseen menee ehkä kymmenisen minuuttia kaikkine kirjekuoreen panemisineen.Sillä välin kaupungintalon eteen pyyhältää toinen auto,ellei se ole jo siinä meidän laskeutuessamme ensimmäisestä.Meitä kuljettaa siis kaksi autoa,kun samaa ei saa käyttää,jos aikoo takaisin lähtöosoitteeseen eli tässä tapauksessa kotiin.Tämä kuuluu niihin käsittämättömiin Helsingin kaupungin säästöhommiin.Jälkimmäinen automme tulee yleensä jostain huitsin nevadasta asti (kerran Espoosta tyhjänä) ja meillä olisi edessämme valmiina auto,joka meidät asioimaan toi.Kuljettajat tervehtivät toisiaan,vaihtavat muutaman sanan ja sitten se meidät tuonut lähtee.

Kahdet kuljettajat,kahdet autot,kahdet polttoaineen kulutukset ja kahdet ajankulut.Missähän se säästö on? Olen tästä monimutkaisuudesta ja suoranaisesta tuhlauksesta keskustellut sosiaaliviranomaisten kanssa ja saanut outoja ympäripyöreitä vastauksia ilman päätä ja häntää.

25. tammikuuta 2012

FLUNSSA

Olen päässyt livahtamaan sen ikävästä kourasta vuosikaudet.Hiukan ylpeillytkin asialla.En enää päässyt.Se yritti kumota minut sängyn pohjalle siinä kuitenkaan onnistumatta.Koetin voittaa kehnon olon,enkä suostunut mittaamaan itseltäni kuumetta.Jos olisi ollutkin,ei olisi muuttanut mitään.Olin saanut reippaanlaisen flunssan.

Minulla on velvollisuudet hoidettavana on tilanne mikä tahansa.Yritin kyllä saada lähikauppaa tuomaan ostokset kotiin,mutta "se ei kuulu toimenkuvaan".Soitin toiseen.Hiukan kauempana olevaan,jossa olen vain kerran vieraillut.Siellä vastasi nauha "kerro viesti äänimerkin kuultuasi".Outo vastaus myymälässä.En viestiä kertonut.Aloin valmistella puolisoa kaupungille lähtöön myös itseäni.Olo oli kehno.Nenä oli yhtä punainen kuin Nasse-sedällä aikoinaan ja paperinenäliinapaketti paras ystäväni,kun lykin hangessa pyörätuolia inva-autoon.Kirosin yhteiskuntaa,jossa ei tarvittaessa saa apua edes lähikaupan henkilökunnalta.

Hain lottovoittoni ja jätin uuden hakemuksen.Tein heräteostoksen.Puolisolle uudet korvaläpät.En ollut löytänyt vanhoja,mihin lienen nekin kadottanut.Sitten ruokaa ostamaan.Punainen nenäni ja kurja olemukseni herätti kiusallista huomiota tutuissa myyjissä.Minä olin pokkana ja hymyilevänä kuten aina.Ostin summalla,joka olisi ehkä ollut myös tervetullut ei-asiakasystävälliseen lähikauppaan.

No,en minä parantunut ole.Nuha hiukan hellittämässä,kurkku on kipeä ja yskä saavuttaa pian huippunsa.Kylkiluita aristaa voimallisten aivastusten ja yskimisten uuvuttamina ja yhä pasteerailen kotona paperinenäliinapaketti visusti kädessä.Suunnittelen kuitenkin toivorikkaana kampaajalle pääsyä huomenna ja sitä että ei tarvitsisi peruuttaa tuuraajan tulemista.Päivä näyttää.

Istuessamme eilen Stockmannilla odottamassa kyytiä näin miehen pyörätuolissa ulko-ovien luona.Hän autteli itseään jaloilla päästäkseen eteenpäin.Toinen käsi roikkui hervottomana vieressä ja eteneminen vaikeaa,kun edessä oli vielä parit raskaat lasiovet.Ihmisillä oli kiire,eikä heillä ollut silmiä päässä ja lisäksi puuttui auttamisen halu.Nousin ylös tuolistani ja riensin miehen luo. "Haluatteko ulos?" Hän myönsi kiitollisen oloisena ja yritti yhdellä kädellä napittaa nahkatakkinsa etumusta.Napitin takin ja hän sanoi suurempia vaikeuksia olevan yleensä vetoketjujen kanssa.Minä puolestani kerroin olevani tottunut auttelemaan,kun omakin mies on pyörätuolissa.Työnsin hänet ulkopuolelle ja paikkaan,johon tahtoi kuljetustaan jäädä odottelemaan.Miksi häntä ei autettu? Ja miksi meitä melkein aina,vaikka minä olen kävelevä?

Pidemmittä puheitta sulkeudun jälleen suosioonne ja käyn ensin aivastelemaan sitten niistämään ja yskimään.Kyllä tämä tästä.

23. tammikuuta 2012

JÄNNITYS TIIVISTYY

Kaksi minulle mieluisinta miestä kamppailee toisen kierroksen pelissä presidenttiydestä,Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto.Tuuletin ihan vähän,kun ykskaks Haavisto jätti taakseen Paavo Väyrysen.Enkä suinkaan pelihousujani revi,jos saisimme Haavistosta pressan,mutta annan kuitenkin ääneni jälleen Niinistölle.Jos Haavisto muuttaa Mäntyniemeen,tulee sikäläinen elämä taatusti värikkäämmäksi ja toisenlaiseksi,ehkä joidenkin mielestä hämmentäväksi.Miten Nummisuutareissa Topias sanookaan Esko-pojalleen? "Mutta niin muuttuu maailma",sanoi.Niinhän se on.Me elämme 2000-lukua ja "suvaitsevaisuus" on sana. Sitä peräänkuuluttaa niin Niinistö kuin Haavisto. Tulee jännittävä toinen osio presidenttikilvassa.Taitaa kumpaisenkin herran housut hiukan tutista.Onnea molemmille.

Ja lunta sataa.Aamuvarhaisella jyrättiin katua ja pihallakin viivähti aura hetken.Meinasin,jos olisimme puskeutuneet kaupunginosamme lähikauppaan,mutta taidankin jättää huomiseen,kun on kaupungille meno.Olen vain niin kyllästynyt olemaan kuormajuhtana kantamuksineni kaupungilta tullessa.Senkin olen päättänyt,jos lisäämme viikko-ostosten kertojen määrää yhdellä.Jakautuisi hiukan.Eikä olisi kuin organisointiasia.

Eevi soitteli eilen Oulun tienoilta.Lumitöitä,potkukelkka-ajoa,takkailtoja kodin lämpimässä.Keskustelun lomassa nauroimme omille jutuillemme.Haaveksimme tapaamisesta,viimeisimmästä on paljon aikaa.Ennen muinoin hyppäsin autoon päähän pälkähtäessä ja ajoin vain bensanottopysähdyksin Oulun kupeelle.Pidin ja pitäisin vieläkin pitkistä ajomatkoista.600 km oli jo sellainen matka,että siinä ehti tuntien ajan nauttia ajamisen riemusta kohti pohjoista,maisemista,jotka vilahtivat ohi.Kerran ajoin sieltä päin Helsinkiin kesäyönä vain rekat seuranani teillä.Muuten oli hiljaista.Koko yön kestävä valo ympärillä,alla asfaltti ja nopea auto.Olisi mukavaa Eevi tavata,mutta kun tämä Helsinki on niin kaukana kaikesta.

Eevillä on poika ja pojan perhe täällä.Jospa he esittäisivät kutsun äidilleen,saisin minäkin nähdä vanhan ystäväni vuosikymmenten takaa.Tavatessamme Oulussa ensimmäisen kerran,emme kumpikaan olleet naimisissa.Nautimme vapaudesta ja nuorten naisten tapaan tanssimisesta.Ei mitään villiä,säällistä ja sopivaa.Tutustuin Eevin ystäviin,joita jälkeenpäin olen monesti tavannut siellä käydessäni.Menimme tahollamme naimisiin,vierailimme ja pidimme ystävyyttä yllä.Vuodet kuluivat.Eevin puoliso sairastui ja siihen menehtyikin.Ehdin käydä häntä tapaamassa sairaalassa.Me liikutuimme molemmat,koska tiesimme sen olevan viimeisen kerran.

Eevin talo jäi ilman isäntää.Kissakaan ei ymmärtänyt isännän poissaoloa.Nyt ei ole enää kissaakaan.Eevi asuu taloaan yksin Perämeren aaltojen huuhtoessa rantasaunan kaislikkoa.Minä elän Helsingissä puolisoani hoitaen ja Eevin kanssa puhelimessa aika useinkin jutellen.Pidämme hyvää huolta ystävyydestämme.

22. tammikuuta 2012

HYVÄÄ OLOA

Jälleen rauhaisa yö takana.Kukaan ei usko sitä mielihyvän määrää,jonka aina tämmöisen yön jälkeen aamulla tunnen.Koko siunattu yö unten mailla.Venyttelin tyytyväisenä tovin ennen kuin menin keittiöön kahvin laittoon.Sytytin pöydälle kynttilät ja sitten kahvin tuoksu täyttikin huoneen ja menin herättämään puolison.

Tänään käy kansa vaaliuurnille.Illalla tiedämme.Jännittävää.Vieläkö joudumme toisen kerran äänestämään,ennen kuin kaikki on selvää ja maalla uusi presidentti? Ehdokkaat saavat vetäistä henkeä hyvin tehdyn työn jälkeen ja kertoa jälkipolvilleen,millaista oli olla kovassa kilvassa mukana,kun maalle presidenttiä tehtiin.

Hirmuinen määrä elokuvia televisiossa tänään,joista ehkä kiinnostavin moneenkin kertaan nähty Jacques Tatin iki-ihana Enoni on toista maata.Monsieur Hulot´ia jaksan katsella uudestaan ja uudestaan.Aina löytyy ennen huomaamattomia hauskoja detaljeja.Kaveri sai elokuvillaan nimensä ansiokkaasti elokuvahistoriaan.

Tänäänkin pysyttelemme visusti sisällä.Ei vieläkään houkuta lähteä voimainnäyttöön pyörätuolin kahvoissa.Ensi viikolla kuitenkin pari kertaa kaupungille ja tuuraajapäivänä minulla ehkä vihdoinkin kampaaja.Näinikään on tätä loppukuuta kaavailtu elettäväksi."Aikainen kevät" luki tässä kerran jonkun lehden lööpissä.Tulis nyt sitten! Että kuulisi taas paljaan asfaltin äänet jalkojensa alla. Kuten Aaro Hellaakoski Napapiirin kevät-runossaan on sanonut

"Taas täynnä voittajamieltä
Kevät hulmusi ylitse metsäin,soiden,
ja uupunut talvi hoipparoiden
hätäpäissään pakeni tieltä..."


Eilen kysyin Ilonalta,voiko huushollissa hävitä kirja? Voi,sanoi Ilona.Häneltä kuulemma häviää yks sun toinen tavara ja sitten taas löytyy.Minä olen kolmatta päivää etsinyt sairaala Mehiläisen alusta ja nykyajasta kertovaa kirjaa,jonka joitakin aikoja takaperin ostin.Piti tarkistamani suitsait eräs asia ja siitä alkoi tämä etsimisen rumba.Muistaakseni kirja on isokokoisempi tavallista romaania ja keltakantinen.Kaiken logiikan mukaan sen paikka olisi ollut Helsinkiä käsittelevien kirjojen hyllyssä.Kirja kirjalta etusormeakin apuna käyttäen kävin rivit läpi.Ei ollut.Minulta ei koskaan aikaisemmin ole kirja kadonnut.Paitsi silloin,kun luokkatoverini Arja yhden varasti.Pyyhki minun pyöreällä tytön käsialalla kirjoittamani nimen yli ja pani tilalle omansa.Löysin kirjani hänen hyllystään ja otin takaisin.Hiukan siinä ystävyys säröili ja tulin epäluuloiseksi.Annoin jossain vaiheessa anteeksi,mutta en,kuten huomaatte,ole unohtanut,jota merkitsee täydellinen anteeksianto.Arjaa ei enää ole.Jätti tämän elämän jo parikymmentä vuotta sitten.No,ehkä löydän Mehiläis-kirjani joskus tai sitten sen kohtalo jää monien outojen arvoitusten joukkoon.

Kirjoitin ystävälleni Alanyaan kirjeen.Kerroin Helsingin talvesta,lumen kanssa tappeluistani ja kaikesta kurjuudesta,mitä talvi minulle teettää.No,kirjoitin myös tämän kaupungin kahdenkertaisesta juhlavuodesta,Guggenheim-keskusteluista,presidenttiehdokkaista yms ja lopuksi kirjoitin "tuu jo kotiin".Mutta ei hän vielä.Vasta joskus maalis-huhtikuussa oltuaan Turkissa ensin kuusi kuukautta.Olisikohan minusta ikinä ollut noin pitkään yhtäjaksoiseen poissaoloon Suomesta? Ellen sitten olisi muuttanut kokonaan? Ystäväni puoliso on kuollut,eikä siteitä oikein Helsinkiin ole.Juuret itäisessä Suomessa,jossa vieläkin sukua.Hän löysi Alanyan jo vuosia sitten ja mieli sinne vetää uudestaan ja uudestaan.Niin monen muunkin suomalaisen.Samat kasvot vuodesta toiseen,ystäväpiiri tuttua.Mikäs siellä on ollessa.Lämpöä ja aurinkoa,lunta vain vuorien huipuilla.

21. tammikuuta 2012

NELOSEN RATIKKA

"Tänään ulkoilua",kirjoitin eilen.No,piha ja jalkakäytävät,kadutkin auratut.Kävihän meiltä kulku kuin tanssi.Alkoi sataa lunta.Sitä tuli pyrynä ja sankasti.Oli kuin perunapellossa olisin pyörätuolia lykkinyt.Suojatien oli raitiovaunu tukkinut.Kadun yli emme päässeet sen enempää me kuin ratikan toisella puolella ylitystä odottava rouva rollaattorin kanssa.

Suojatie on pysäkin jälkeen ja jos pysäkille on jonoon ängennyt toinen ratikka,on se auttamattomasti suojatien päällä.Auran kasaamat kinokset estävät kiertämisen.Miksi tunkeutua toisen perään,kun voisi päätepysäkillä seistä odottamassa ennen suojatietä? Eihän jälkimmäiseen vaunuun oteta pysäkillä edes matkustajia.Juttelin kuljettajan kanssa,jonka asennoituminen oli epäkohteliasta ja asiatonta.Raitiovaunuilla ei ole liikennesääntöjen mukaan minkäänlaista erioikeutta saada parkkeerautua suojatielle.Ensimmäinen vaunu lähti ja tämä siirtyi eteenpäin ja rouva sekä me pääsimme lopulta kadun yli.

Soitin kotona Töölön varikolle raitioliikenteen työnjohdolle,joka vastaa nelosen liikkeistä.Miehelle oli tilanne tuttu.Pahoitteli.Minä olin luminen,märkä,väsynyt ja turhautunut ihmisten ajattelemattomuuteen (=kuljettaja).Annoin kuulua.Työnjohto lupasi tiedottaa nelosen kuljettajille asiasta,jota en nyt heti eiliseltä istumalta uskonut.Enkä usko vieläkään.Maailma on mennyt siihen,että ei enää välitetä,kun ei itse joudu kohteeksi.Tai kuka tietää.Jokaisen ymmärtämättömän ja omaan napaansa tuijottelijan olisi hyvä istuutua pyörätuoliin tai tarttua sen kahvoihin ja työntää huomatakseen,mitä se on,kun on ylipääsemättömiä esteitä muodossa tai toisessa toisten ihmisten ajattelemattomuuden tai tyhmyyden takia.

Arvatkaa,lähdemmekö tänään ulos? Emme totisesti.

20. tammikuuta 2012

AAMUJOUTILAAN JUTUSTELUA

Hämärää ulkona,vaikka aamu jo pitkällä.Meillä rauhallinen yö takana.Tänään ulkoilua.Emme varsinaisesti ole ulkona olleet moniin päiviin.Invataksista jonnekin sisälle ja sieltä taas taksiin.Tänään asia paikataan.Näin minä olen sen tuumannut.Aura kävi moneen kertaan eilen siistien katua ja pihaa.Jalkakäytävätkin saivat silauksen samalla.Tuntuu kuin kaupunki ja huoltofirmat olisivat vihdoinkin jotain oppineet kahdesta edellisestä lumitalvesta.Vai kuvittelenko vain?

Katselin eilisen Suuren vaalikeskustelun.Siinä rymisteltiin yhdessä viimeistä kertaa joko erikseen taikka kaikki yhteen ääneen.Loppua kohti lämmettiin lisää.Väitettiin jonkun sanomaksi jotain,jonka toinen kiisti.Sauli Niinistön otsaan ilmestyi punertavia ryppyjä tivatessaan Paavo Väyryseltä ajankohtaa,koska olisi Väyrysen väittämää sanonut.Mutta kaiken sen sanaisen sekamelskan keskellä: on se Pekka Haavisto niin symppis kaveri!

Puoliso kuuntelee Panu Rajalan kirjaa Juhani Ahosta.Sitten kuuntelen sen minä.On muuten ollut aika,kun luin moneenkin kertaan Ahon lastun "siitä suuresta lohesta".Aivan tarkoituksella.Se oli aikaa kun minäkin kalastelin.Ihan totta.Isäni oli innokas kalamies ja olen häneltä perinyt yhtä sun toista ja niihin perimisiin kuuluu mieltymys,nyttemmin laannut,onkimiseen ja virvelöimiseen.Mökillä oli noihin harrastuksiin aikaa ja sitten olemme asuneet Espoossa paikassa,jossa meri syksyisin ryski vallan keittiön rappusille asti.Kesällä istuksin omalla laiturilla ja katselin kohon hyppelemistä laineilla.Kun Ahon lastua lohesta luin,elin voimakkaasti mukana,vaikka minun kalastamiseni eivät koskenpartaalla tapahtuneetkaan.Koskia olen muuten katsellut,moniakin.

Olisihan se kumminkin vallan toista ollut,jos olisin Ahon tapaan saanut nähdä,kun "pullahti tuon tuostakin paksu musta selkä tai loirahti melan kärkeinen pyrstö veden pinnalle".Minun saaliini lievemmissä vesissä oli ahvenia tai joskus ohuenlainen pieni hauki.Isommat tarttuivat uistimeen,jota heiteltiin laiturilta tai vedettiin veneen perässä minun soutaessani.Isä suoritti tärkeämpää tehtävää uittamalla siimaa ja viehettä ja antoi minulle neuvoja veneen kulun nopeudesta.Se oli kaikkinensa tarkkaa puuhaa jo kun valmistauduttiin kalalle lähtöön.Niin oli Ahollakin "no niin,kalamiehet ymmärtävät valmisteluhetkien hermostuneen jännityksen pitemmittä puheitta."

Näin niitä kesiä muistellessa,tunnen ikävää noihin aikoihin,kun olin isän tyttö.Kahden istuimme veneessä silmät tiukasti veden pinnassa,josko huomaisimme kalan liikkeet ennen sen tarttumista syöttiin.Tai juttelimme hiljaisella äänellä ja vain kuuntelimme ympäristöämme airojen työntyessä pinnan alle.Joskus olimme pysähdyksissä kaislikon reunassa onkivavat kädessä silmät ahneesti kohon liikkeissä.Sorsa lehahti kaislojen uumenista lentoon ja jossain hypähti pieni kiiltäväpintainen kala.Kaislikko suhisi somasti tuulessa,poutapilvet taivaalla.Vielä oli pitkä aika syksyyn,kun panimme kalavehkeet talviteloilleen.

19. tammikuuta 2012

LANKAPUHELIN JOTA EI OLE

Aikamoista lumihaibakkaa pihalla.Vein äsken roskat.Tuulee,lunta sataa ja muodostaa edellämainitun tuiverruksessa komeita kinoksia nurkkiin.Olen iloinen,että olimme eilen kaupungilla ja säästyimme tältä ilmalta.

Hain Klimtin lasit Villeroy&Bochilta mennessämme inva-autolla Stockmannille.Teimme ostokset ja tulimme kotiin.Sillä välillä oli lankapuhelin mykistynyt.Soitin tietysti ensin Elisaan,jonka liittymä se on.Tytteli toisessa päässä rapisteli tietokonettaan ja ilmoitti sitten,ettei minulla ole ollenkaan lankapuhelinta.Väitin vastaan kohteliaan kiivaasti ja pitelin toisessa kädessä lankapuhelinta,jota ei siis ole.Puristinkin vähän.Suljin puhelimen,ettei tarvitse myöhemmin katua sanomisiaan,mutta soitin uudestaan.

Toinen henkilö asioi nyt kanssani ja sai selville tiedoistaan,että kyllä minulla on Elisan lankapuhelin.Mutta mitään vikaa siinä ei pitäisi linjoissa olla heidän mukaansa.Soitin Soneraankin,sillä aloin epäillä taas heidän hommiaan.Lankapuhelimenihan on kytketty tietokoneeseen ja niiden yhteisessä Soneran modeemissa eivät kaikki valot palaneet.Sonera pesi kätensä ja sanoi kaiken olevan ok,mutta minun puhelinkoneessani vika.Yhtäkkiä modeemiin syttyivät kaikki valot ja lankapuhelin alkoi toimia.Siis se,jota minulla ei pitänyt olla.Eikä koskaan selvinnyt,miksi Elisan tytteli väitti näkevänsä koneeltaan,että minulla ei ole Elisan liittymää.

Elämä on taas reilassa,mutta Klimtin laseja en ole vielä pakkauksistaan purkanut.Tämän päivän hugi.Tein myös päätöksen eilen,että muutamme kauppareissutaktiikkaa ja alamme käydä ruokaostoksilla useammin.Eilen piti pyytää inva-auton kuljettajaa avittamaan kotiportaille asti.Oli niin kohtelias,että olisi tuonut ylös ,mutta sanoin hyvin selviäväni hissillä.Jonka tein.Kuten aina ennenkin.

Katselin illalla presidenttitenttiä kylmät väreet selkäpiissä.Jos ei olekaan ihan varmaa,että suosikkini saa pitää saavuttamansa etumatkan? Jos hänestä ei tulekaan presidenttiä? Haavisto ja Väyrynen kopistelevat jo kantapäillä.Tänään lisää vakuutteluja,kun kuvaruutuun tulee ykköseltä suuri vaalikeskustelu.Riikka Uosukainen on asiallinen toimittaja.Kysymykset ja keskustelun juontaminen saattaa Heikki Ali-Hokan kanssa olla kohteliaan asianmukaista.Jospa ei enää kysellä Soinin ajatuksia abortista eikä ehdokkaiden uskontotaustoja.Moneen kertaan puituja.

Taidanpa soittaa tänään pari puhelua lankapuhelimellani,joka taas on olemassa.

17. tammikuuta 2012

ELÄMÄ ON ILOLEIKKI

Näillä Aleksis Kiven sanoilla otsikossa on hyvä aloittaa tämä tiistaipäivä ja iloita siitä,että uusi asetus Suomenmaassa sallii koirakultien pääsyn ravintoloihin.Mutta viimeinen,kielto pelkään, sana on kuitenkin ravintolalla.Meidän koira pääsi kerran vuosia sitten Seurasaaren ulkoilmaravintolaan.Sisälle ei tokikaan olisi päässyt ja tämäkin lupa herui silkasta ystävällisyydestä.Ehkä ensi kesänä näkee lemmikkejä terasseilla.Mitä siitä sitten sanovat koira-allergikot ja ne,jotka eivät hyväksy hygieniasyistä eläinten oleskelua edes terasseilla? Hygieniasyyt? Kirppujenko pelkäävät hyppelevän ympäriinsä? Tuskin koira sen likaisempi on kuin moni ihminenkään.Ja tavat,joita kotona harrastetaan koiran kanssa ruokapöydässä,ne voidaan jättää julkisella paikalla pois.Hyvin kasvatettu lemmikki makaa siivosti isäntäväen jaloissa,eikä pöydän alle ojenneta herkkupaloja.Kyllä nyt kelpaa isännän tai emännän poiketa lasilliselle kesävilpoiseen kuppilaan koirulaisensa kanssa.

"Mill´ eläis juomanlaskija,ma ellen joisi,
sit´ ilman varmaan isäntä jo vararikoss´ oisi.
Ois hyvä kyllä parannus,mut´ hyvät työtpä jäis,
ma viinituvass´ellen enää heipparoisi!"

(Omar Khaijam,teltantekijä)


Minun ensimmäiset viinitupakokemukseni oli silloin,kun olin vanhempieni kanssa Eurooppaa katsastamassa.Olin vielä nuori neiti,en lähelläkään täysi-ikäisyyttä.Laiva rantautui Travemündeen ja siitä aukeni koko Saksanmaa.Suomessa oli ankara alkoholilainsäädäntö.Humalaisetkin toikkaroijat kaduilta korjattiin heti selliin toipumaan.Meidän perheessä oli vain jouluna viiniä ja joskus isä toi Cointreauta Tukholman matkoiltaan.Pitkän ajomatkan aikana läpi Saksan yövyimme pienissä Gasthauseissa ja niissä oli jokikisessä viinitupa.Silloin sain tutustua tähän maailmaan,joka oli mitä luonnollisinta muualla Euroopassa.

Silmät suoranaisesti seljällään katselin pullojen ja lasien määrää,joita oli sekä koristeina että lujassa käytössä olut-tai viinituvan hämärässä.Ihmisten iloinen rupattelu täytti huoneen ja meidät toivotettiin ilman kursailuja tervetulleeksi joukkoon.Isä kertoi,mistä tulemme ja minne aiomme,esitteli perheensä ja tilasi itselleen sekä äidille juomat.Sain minäkin vähän.Ei oltu turhan tarkkoja.Joskus Gasthausin hyväntuulinen isäntä esitteli meille viiniviljelyksiään,joita en siihen mennessä ollut nähnyt muualla kuin kuvissa.

Matkan edetessä olin jo Rein-joen varrella tottunut kaikkiin näihin ihmeisiin viinin ja oluen maailmassa,joka meillä Suomessa vielä siihen aikaan oli visusti suljettujen ovien takana ja josta häveliäästi melkein kuiskaten puhuttiin,ettei leimata viinamäen miehiksi.Alkossa ei ollut pullon pulloa näkyvissä,vaan myyjä haki kauempaa,kunhan oli ensin viinakortin nähnyt asiakkaalla.Naisten kesken oli kirjoittamaton laki: ei Alkoon.

Nyt olin eteläisen Euroopan maissa keskellä juomakulttuuria,joka meille vasta oli tulossa vuosien takana.Viihdyin tässä välittömässä ilmapiirissä.Minulla oli päiväkirja mukana,jonka sivuille tallensin tuntemuksiani niin maisemien katselemisesta,kaupungeista,komeista linnoista,joista,joiden rantoja pitkin isä meitä kuljetti ja rattoisasta hilpeydestä pienten maalaiskylien elämässä.Välittömyys ja ihmisten keskeinen lämmin tunnelma ei kadonnut missään maassa pitkällä matkallamme.Olin saanut tutustua maailmaan,jossa oluella ja viinillä ei ollut keskeinen merkitys.Ei humalahakuisuutta ihmisten kesken,vaan juomien tarkoitus oli saada aikaan iloinen tunnelma.Ja siinä eurooppalaiset onnistuivat.J.L.Runeberg on sanonut "Kukapa ei tarvitsisi toisten iloa elääksensä!"

16. tammikuuta 2012

KOO NIINKUIN KUKKO UU NIINKUIN UKKO

Illalla olin jälleen kirjahyllyni kimpussa.Näin ohuen ruskeaselkäisen kirjan,jossa vihreät kannet.Kannessa lukee "Uusi Kuva-Aapinen Lasten ensimmäistä opetusta varten.Toimittanut Kustaa Kuusela. Tampereella 1904 Isak Julin´in kustannusliike ja kirjakauppa." Isä minulle i:tä neuvoi.Äitini ä:tä opetti. Pirkkalassa 9/8 1904 laaditun tekijän esipuheen jälkeen mainitaan "Sensuurin hyväksymä jouluk.3p.1904 Tampereella.Tampere,1904.Kirjapaino Osakeyhtiö "Sanoma" Tampereella."

Kirjasen tämä "laajempi painos" on maksanut aikoinaan 25 penniä.Kuusela mainitsee myös lyhyemmän version hinnan 15 penniä. Aapisessa opetetaan lukemisen jaloa taitoa peettimäisen tarkasti kuvin ja sanoin.On luettelo suomalaisista yksitavuisista sanoista,kaksi- ja monitavuiset myös mukana.Tavaaminen opitaan seuraavaksi ja sitten siirrytään suorasanaiseen tarinointiin opettavaisten kertomusten ja satujen tapaan.Kirja päättyy rukouksiin,joita on jokaiselle.Lapsille,aamuille ja ehtoille,orpolapsille.Rukoillaan rauhan puolesta.Ruualle ruvetessa on oma rukous ja aterioinnin jälkeen omansa.On rukous kaikille yhteisesti ja anteeksi saamisestakin rukoillaan.Rukoukset päättyvät Herran siunaukseen.Amen.

Panin varovaisesti kirjavanhuksen takaisin paikoilleen ja huomasin sen vieressä vieläkin iäkkäämmän teoksen.Painettu 1896 Helsingfors Central-Tryckeri´ssä.Siitä ehkä joskus toisen kerran.Kaikenlaista voi omastakin kirjahyllystä löytyä.

Pakkaslukemat sitä luokkaa mittarissa,että puolisoakin aamulla puistatti kun kerroin.Asteet meinaavat että pysyttelemme tänäänkin kuin karhut pesässään sisällä.Kun aamukahvin maito alkaa hälyttävästi huveta,on pakkauduttava ulos ja se tarkoittaa jotakin päivää tällä viikolla.Minua himottaa saada omakseni vielä ainakin pari-kolme Klimtin kuohuviinilasia.Sanotaan,että minun ikäistäni ei enää maallinen mammona kiinnosta,vaan satsataan palveluihin.Olen siis poikkeus.

Soitin äsken Villeroy&Bochin myymälään ja pyysin varaamaan kolme lasia itselleni noutaakseni ne jonain päivänä tällä viikolla.Tämä johtuu siitä,että Noora-myyjäni kertoi olevan epävarmaa pitävätkö jatkossa Klimtejä varastossa.Tämä puhelimessa tänään ollut myyjätytteli ei suostunut varaamaan laseja "meillä ei valitettavasti ole tällaista tapaa".Minusta erittäin huonoa asiakaspalvelua,kun kysymyksessä oli vain muutaman päivän varauksessa pitäminen.No,en olisi minä,jollen panisi tuulemaan.Soitin ylemmälle taholle,joka otti yhteyttä myymälään.Haen lasini keskiviikkona!

Oikeastaan tämän päivän alku on ollut mitä mainioin,jotta melkein rallatellen vien puolison pesulle ja alamme viettää uuden viikon alkua varsin tyytyväisin mielin.

15. tammikuuta 2012

YKSIN YKSINÄISYYS PAHA OLO

C soitti eilen.Masennusta siellä päin,yksinäisyyttä.Ehdotin meille tulemista,mutta matka Espoosta Helsinkiin ja sitten meille asti ei edes siinä tilanteessa houkutellut.Pojan perheeseen on syntynyt vauva ja pitää niin kiirettä ymmärrettävästi,että anopille kuulumiset ovat jääneet vähiin.Sekin lisää yksin jäämisen tunnetta.Kysyin,miten C aikoinaan opetellessaan itse äitinä olemista suhtautui ympäristöön.Oliko aikaa? Ei ollut.Ympärivuorokautista oli työ pienokaisen kanssa.No,siispä samoin on nyt miniällä.Ensisijalla eivät enää olekaan uudenuutukaisella äidillä omat tarpeet eikä oman sosiaalisen elämän hoitaminen.Ehkä sain C:n rauhoittumaan,koska sanoi menevänsä keittiön pöydän ääreen panemaan pasianssia.Ajatukset peliin eikä omaan pahaan oloon.Sanoin kuitenkin,että minulle voi soittaa aina tarvittaessa.Vaikka yöllä.

Ihmisten paha olo,lastenkin,puhuttaa.Mistä johtuu? Mitä voi tehdä? Olemmeko tänä päivänä heikompaa tekoa? Emme kestä vastoinkäymisiä? On työttömyyttä,avustukset eivät edes vähimmäiselämän edellytyksiin riitä.Ihmisten välinpitämättömyys muita ihmisiä kohtaan on totisinta totta.Perheväkivaltaa muillakin tavoilla kuin vain lyömistä.Jompikumpi vanhemmista vie hengen puolisolta ja omilta lapsiltaan.Miksi emme näe näitä ahdinkoja ennakkoon? Vai huomaammeko,mutta emme ole huomaavinamme? Lääkäreillä usein niin kiire,ettei jää potilaan kohdalla aikaa perehtyä syvemmin hänen henkisen puolensa orastavaan huonoon oloon.Pitäisi tutustua ihmiseen juurta jaksain ja ennen kaikkea kuunnella.Annetaanko vain lääkemääräys rauhoittavista ja pyydetään palaamaan asiaan,jos ei helpota? Jää tunne että ei välitetä.

Minun isänpuoleinen serkku riisti hengen itseltään.Hänellä oli pitkään paha olla.Oli perhe,vaimo ja lapset.Paha olo jatkui,apua ei näkyvissä.Ei muuta ratkaisua kuin pyörän selkään ja metsään pilleripurkin ja jaffapullon kanssa.Hän istuutui puunrungon kylkeen maahan,otti rohdot ja juoman päälle.Viimeinen näky hänen sumenevissa silmissään oli metsän puut ja niiden yläpuolella kaunis sininen taivas.Siitä löydettiin.Muistotilaisuudessa puhuttiin kauniisti,kuulijoilla kyyneleet silmissä.Olisipa näin paljon aikaa ollut hänelle eläessään.

Parvekkeen lasit tiukassa jäässä.Ulos en näe tästä pöytäni äärestä,mutta tiedän kaiken olevan pakkasen kovissa kourissa.Ulos ei tee mieli.Sytytän kynttilät olohuoneeseen,vien puolison aamupesulle,annan puhtaat vaatteet,ajan parran ja kampaan hiukset,laitan lounaan ja tarjoilen sen.Samanlainen päivä kotona kuin muutkin päivät suurinpiirtein.Ei moittimista. Kevättä odotellessa:

"-Jäiden soitto...hän sanoi miltei kuiskaten. -Pian tulee kevät ja jäät lähtevät.Silloin minä menen rannalle,kuljen siellä ja kuuntelen jäiden soittoa.Se vetää minua puoleensa,se on niin lumoavan kaunista ja samalla niin kylmäävää,että se miltei kammottaa.--Kaikkialla veden alla ja päällä liikkuu hileistä jäätä,ja se alkaa soida."

(Laila Hietamies:Jäiden soitto)

14. tammikuuta 2012

PEKKA HAAVISTON ESIMERKKI

Harvoin katselen Korkojen kera-ohjelmaa.Eilen sen tein.Tunnustan tässä ja nyt syyksi Pekka Haaviston vierailun kumppaninsa kanssa.Haavistoa en äänestänyt,mutta pidän häntä fiksuna miehenä,älykkäänä ja taitavana poliitikkona,jonka rauhallinen esiintymistapa on saanut katsojilta monien presidenttikeskustelujen aikana laajan hyväksynnän.Nyt hän oli Vappu Pimiän ja Jenni Pääskysaaren vieraana ohjelmassa.Tulin ajatelleeksi,että Haavisto koko kamppanjointinsa ajan on edesauttanut positiivista suhtautumista homoseksuaalisuuteen.Ehkä hän myönteisellä ja avoimella olemuksellaan on saanut ennakkoluuloja häviämään.Haavisto itse sanoo,että hänen on presidenttiehdokkaana ylitettävä sekä homous että vihreys.Nostan,totisesti nostan,hattua tälle peitteettömälle vilpittömyydelle.Ehkä meistä joskus se osa ihmisiä,joka ei hyväksy homoutta,alkaa katsella maailmaa ja elämää suvaitsevammin ja ymmärtäväisemmin.Ehkä siihen on ollut syynä Pekka Haaviston rehellinen avomielisyys.

Vaalisalaisuus? Minusta se on omituinen asia. On sanottu,että nuoret äänestäjät jo kertovat ehdokkaan nimen,jota ovat äänestäneet.Vanhempi polvi pitää traditiosta kiinni ja suun supussa.Minä olen vanhempaa polvea ja kerronpa tässä äänestäneeni Sauli Niinistöä presidentiksi.Miksi ei voisi kertoa? Onko niin,että jos äänestetty ei onnistukaan tavoitteissaan,on se äänestäjälle noloa? Vai pitääkö tavan mukaisesti olla kertomatta,että olisi tämmöinen juhlava salaisuus,salaperäinen merkintä pantuna paperiin kopissa,jonne kukaan muu ei näe? Vai onko se aikuisten leikki: ähäkutti,mä en kerrokaan? No,totta kai saa ja voi olla kertomatta,jos niin haluaa.Yhtähyvin voi ja saa kertoa,jos taas näin haluaa.Minä olen nakannut vaalisalaisuuden perinteen roskakoppaan ajat sitten.

Lunta tuprutti illalla sankkana pyrynä ja siitä kertoo ikkunoiden ja parvekkeen räystäiden lumimäärä.Piha neitseellisen puhdas, vain lehdenjakajan kärryn jäljet piirtäneet rapusta toiseen oman kuvionsa.Kunhan päivä vanhenee,alkavat muutkin liikkua ja ainakin roskikselle on ahkeraa käyntiä.Paha Nuutti vei joulun ja ihmisillä vielä joulunsa rippeitä jäänyt poisheitettäväksi.Jos ei muuta niin varisevia joulukuusia.

Juon tässä aamukahviani Klimtin mukista.Siitä,missä on Emilie Flögen kuva.Päätin alkaa niitä itse käyttää,mutta puoliso juokoon arkisemmista (halvemmista),etten pahoita mieltäni,jos särkyy hänen hiukan jo tutisevissa käsissään.Ja mihinkäs minä mukejani säästän? Otanko hautaan mukaan? Pyydänkö,että minut peitellään niillä? Siihen riittäisivät hyvin,sillä aikamoinen arsenaali on vuosien mittaan kertynyt.Jopa ulkomailta raahattuja,muualtakin kuin Klimtejä Tukholmasta.

Pitäydymme sisällä tänäänkin.Ruokaa on,postitettavaa ei ole,vaikka rustaankin kirjettä Italiaan.Roskiskeikan teen.Jokapäiväinen askare.Enkä edes aio marista lumenpaljoudesta.Olkoon ja tulkoon.

Pentti Haanpään Jauhot-sanoihin lopetan tänään:

"Sillä välin aika,jonka voi ajatella olevan hidas kuin etana tahi nopea kuin lintu,kulki kulkuaan ja teki työtään.Sateet tulivat ja lehti putosi puista ja sitten tulivat pakkaspäivät lasinkirkkaina.Maa jähmettyi ja lopulta lumen laaja ja valkoinen patja peitti sen."

13. tammikuuta 2012

PÄIVÄ, JOKA EI MYTTYYN MENNYTKÄÄN

"Knuutin knuppi,joulun loppu,hiiva hattuun,tappi taskuun." Nuutti tänään ja koko päivän.Pakkanen palautui.Eilen vielä rämmimme puolison kanssa vesisateessa äänestämisestä ja pankista päästyämme.Ei olisi pitänyt Unioninkatua pitkin palata Espalle,ei.Siinä kadun varressa on houkutin mitä suurin,Villeroy&Boch-kauppa.Satuin vilkaisemaan näyteikkunaan.Ei olisi pitänyt.Huudahdin mielessäni ilosta,jota väritti hämmästys.Gustav Klimtin mukeja! Niitä samoja,joita aikoinani toin Tukholmasta.Ei kun juoksujalkaa sisälle ja niin,että nippanappa muistin panna jarrut pyörätuoliin.Oli portaita puotiin,etten saanut puolisoa mukaan.

Ostin kaksi Klimtin mukia ja kaksi samppanjalasia.Toisessa mukissa on rouva Adele Bloch-Bauerin muotokuva ja toisessa Princess Chaos on Myspace,Wasserschlangen 1.Toisen lasin kylkeä koristaa vanha tuttu Emilie Flöge sinisissään ja toisen rouva Adele Bloch-Bauer.Lautasliinoja ostin paketin ja niissä on "Suudelma". Noora-myyjätär tiesi Klimtistä yhtä paljon kuin minä ja vietimme rattoisan tuokion itävaltalaistaiteilijan parissa.Noora oli juuri palannut Brysselistä ja kertoi koko Euroopan olevan täynnä Klimtin näyttelyitä.No,paitsi Suomessa en ole huomannut Klimtiä nyt hänen juhlavuonnaan ylistettävän.Tosin vuotta vielä riittää.Kunhan ensin pääsemme ensihuumasta tässä designpääkaupunkihommassa ja vielä omasta pääkaupunkisyntymäpäivästä.

Oli meillä sadeviitat päällä tarpoessamme (=minä) Espaa pitkin Stockmannille,joka tuntui olevan kilometrien päässä.Puoliso tappeli hupun kanssa,joka peitti näkyvyyden ja minä tuulen tempoileman oman viitan,jota yritin saada pysymään jotenkuten paikoillaan.Pääsimme kuin pääsimmekin perille,jossa sitten ravistin viitoista suuremmat vedet arvoisan tavaratalon katoksen alla ulkopuolella.Herkku oli seuraava etappimme eikä muita asioita ollutkaan.Helppo nakki tällä kertaa.

Inva-autoa odotellessamme tutussa paikassa Espan ovien tuntumassa vieressäni oli muutaman julkisuudenhenkilön seurue,jotka suunnittelivat tavaratalon juhlailtana tapahtuvaa ohjelmaa.Stockmann täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 150 vuotta.Sain minäkin kutsun avec (tumma puku),mutta pippalot ovat tarjoomuksineen ja ostosmahdollisuuksineen vasta illalla. Kuulin siinä odotellessamme koko ohjelman kirjon taiteilijoineen päivineen.Jätän kuitenkin hienotunteisista syistä ne tässä kertomatta.Korkeatasoista näyttää olevan.

Niin että oikeastaan se eilinen päivä,joka piti olla aivan toisenlainen kuin oli,ei tokikaan penkin alle mennyt.Join illalla jopa toisesta uudesta lasistani samppanjaa ja lähetin lämpimät ja kunnioittavat terveiseni Gustav Klimtille pilven reunalle.

12. tammikuuta 2012

FORCE MAJEURE

Tästä päivästä tuli jälleen kerran sellainen päivä,kun verisesti huomaan olevani tuuraajan varassa.Soitti tuntia ennen kun piti tulla ja kertoi sairastuneensa.Peruutan kampaajan,jota olen jonottanut jo viikkokaupalla.Seuraava yritys 26.1. Nyt sitten vain hammasta purren muutettava päivän ohjelma.Menemme ensin äänestämään,sieltä lykkiydymme pankkiin ja lopuksi Stockmannille.No,force majeure ei ilmoita tulostaan etukäteen ja siihen on sopeuduttava.Myönnän että harmittaa.

Mikähän taho nyt sitten haluaisi uhrata rahojaan Guggenheimille Helsingissä,jos päästään niin pitkälle asiassa? Kun jo kulttuuriministeri pesi kätensä lykäten,kuten eilen pärmänttäsin,taloudellisen puolen matkailulle,jota ei myöskään kaiketi asia kiinnosta.Olen yhä sitä mieltä,että museon rahoittaminen kuuluisi osaltaan molemmille plus sitten tietysti joillekuille muillekin.Kaikkihan maksaa.Ehkä Helsingin museo olisi sen väärti.Puuttuuko suomalaisilta uskallusta heittäytyä? Pelätään,jos meneekin suohon? Helsingin Taidemuseon johtaja Janne Gallen-Kallela-Siren puoltaa henkeen ja vereen asti Guggenheimin tulemista Suomeen ja Helsinkiin.On kertonut,jos Helsinki luopuu hankkeesta,on museolla muissa Pohjois-Euroopan maissa ottajia.Jäämme nuolemaan näppejämme.Eikä uutta tilaisuutta tule.Joskus voi alkaa potuttaa

Maailmanmatkaajaystäväni saivat tuta kodissaan,mitä meinaa se,kun ollaan myrskyn kourissa ilman sähköä,josta kaikki on kiinni.Jopa vessan huuhtelut.Vettä hakivat poikansa perheen hanoista,veden kuumensivat kahvia varten retkikeittimen avustuksella.Polttivat takassa roihua koko 38 tunnin ajan,jolla heitä säälimättömästi koeteltiin.Kynttilän valossa käyskentelivät villaan käärittynä.Onneksi ulkona ei ollut kylmää,kertoi se pienempi,kevyempi,nuorempi ja heikompi astia.Ennen muinoin tämmöinen elämä oli tavallista,tuikitavallista mökeissä ja tölleissä.Retkikeitin taisi olla ainoa,jota ei pirteissä tunnettu.Sen tilalla oli puuhella tai komea kivinen takka,jossa jälkimmäisessä yleensäkin ruoka valmistettiin.Eikä vesiklosettiakaan ollut,vaan asiat toimitettiin minne milloinkin.No,tämä ystävieni kokemus alkeellisimmessa elämänmuodossa oli hetkellistä ja ehkä ei aivan ylipääsemättömän kauhea sittenkään.Hymyillen siitä selvittiin,koska tunnen nämä ihmiset.

Kello tuli tässä jo yhdeksän ja sain peruutettua kampaajan sekä varattua uuden ajan parin viikon kuluttua.Nyt sitten valmistautumaan kaupungille lähtöä varten ja viettämään päivää,joka ei näin pitänyt mennä.

10. tammikuuta 2012

TURUSTA HELSINKIIN

Tänä vuonna kun juhlitaan Helsingin tulemista pääkaupungiksi vuonna 1812,niin en malta olla tarttumatta kirjaan nimeltänsä Retkeilyllä Helsingin historiassa kirjoittanut Leo A.Pesonen,julkaistu Otavassa 1946.

Kirjassa Pesonen kertoo senaatin tulemisesta Helsinkiin,josta vuonna 1812 oli tehty pääkaupunki Suomeen.Vironniemelle piti ensin saada rakennuksia hallitusvirastoja varten.Eikä se käynyt kädenkäänteessä.Toukokuussa 1817 kävi kuitenkin käsky,että lokakuun ensimmäiseksi päiväksi 1819 on laitosten ja virkamiesten siirryttävä Turusta Helsinkiin.Senaatinjäsenet eivät olleet määräyksestä kovin innoissaan,sillä Turku ja sen lähiseudut olivat mieluisia kuin myös Ruotsin vallan ajan perinteet jatkuivat vahvoina Aurajoen rannoilla.

Helsinki tuntui oudolta,rakennustyöt keskeneräisiä,uusi pääkaupunki vaikutti vieraalta ja tylyltä.No,mikään ei ollut valmis senaatin ja muiden virkamiesten tuloon.Niinpä toimistoja ja virkamiesten asuntoja varten otettiin ihmisten yksityiskodit väliaikaiseen käyttöön.Pitkien ja tiukkasanaisten neuvottelujen tuloksena Johan Albrecht Ehrenström (1762-1847) Helsingin jälleenrakennuslautakunnan puheenjohtaja sai muutamaksi vuodeksi vuokrattua senaatille 66 huonetta raatimies Etholénilta ja kauppias Weckmanilta sekä kauppias Uschakoffilta heidän taloissaan.Kenraalikuvernööri pääsi asumaan Bockin taloon,vaikka kreivitär Steinheil pani niin sanotusti kampoihin koko arvovaltansa tukemana.(Kreivitär Steinheil(1773-1829) saattaa olla kreivi Fabian Steinheilin (1762-1831) puoliso Natalia von Engelhardt.Friidun tutkimuksia)

Kevättalvella 1819 ryhdyttiin muuttovalmisteluihin Turussa ja jo maaliskuussa lähti senaatin arkisto sadassa puulaatikossa rekipelillä uuteen pääkaupunkiin.Laivoilla ja saariston asukkaiden veneillä kuljetettiin niinikään tärkeää lastia Helsinkiin.Kuljetukset olivat asukkaille tuottoisia,sillä jokainen venekunta sai maksun työstään.

Lokakuun ensimmäisenä päivänä 1819,kuten määrätty oli,koko senaatti oli valmiina Helsingissä aloittamaan toimintansa.Ulriika Eleonoran kirkossa pidettiin jumalanpalvelus ja kontrahtirovasti Zetterman saarnasi.Tämän jälkeen lähdettiin ensimmäiseen senaatin istuntoon ja keisarille lähti sana,että aloitettu on uudessa Suomen pääkaupungissa Helsinki nimeltään.Myöhemmin tarjottiin päivällinen korkeille arvohenkilöille. Kesällä 12.6. kaupungin porvaristo piti tanssiaiset,joihin osallistuivat jo hymyilevät senaatin jäsenetkin.Hipat olivat kauppaneuvos Heidenstrauchin talossa,jonka nykyisin tunnemme presidentin linnana.

Kun senaatti oli kokonaisuudessaan näin Helsinkiin muuttanut,sai kaupunki lopullisesti pääkaupungin aseman.Vasta vuonna 1822 valmistui senaatille rakennettu talo ainakin pääosin käyttöön otettavaksi.Tämänkin talon helsinkiläiset tuntevat vielä tänäänkin.

Tämmöistä oli siis uuden pääkaupungin alku Leo A.Pesosen sanoin ja tämän kirjoittajan lyhentämänä sekä sekaan pantuna Friidun omia sanoja.Ehkä tämä oli sopiva juuri nyt,kun täytämme tänä vuonna 200v pääkaupunkina.Emmekä hullumpi stadi olekaan.Emme edes paksussa lumivaipassa.

9. tammikuuta 2012

HESPERIANKADUN KAUNIS TAIDEKOTI

Juhani Kirpilän taidekoti on Helsingin Hesperian puiston kupeessa.Juhani Kirpilää siellä ei enää näy,mutta hänen valtava taidekokoelmansa hätkähdyttää.Tauluja seinät täynnä kattoon asti.Mikä koti! Juhani Kirpilä (1931-1988) oli lääkäri,poikamies ja hän testamenttasi omaisuutensa ja kotinsa Suomen Kulttuurirahastolle.Silloin kun minä Taidekoti Kirpilässä kävin,piti vierailu etukäteen sopia.Nykyistä käytäntöä en tiedä.

Juhani Kirpilällä oli tapana kutsua suuri joukko ystäviä ja muuta väkeä kotiinsa silloin kun puiston hevoskastanjat olivat täydessä kukassa. Ja kastanjoiden kukkimisaikaan avattiin Kirpilän Taidekoti yleisölle kesäkuussa 1992.Sieltä on upea näköala puistoon ja Pohjoiselle Hesperiankadulle.Mutta kuka nyt ajattelee edes katselevansa ikkunoista ulos tässä sanomattoman arvokkaassa ja kauniissa museokodissa,joka näyttää melkein siltä kuin Juhani Kirpilä olisi juuri pistäytynyt vaikka Mottiin lounaalle.

Kirpilä piti kastanjankukkajuhlia aina kuolemaansa asti.Hän muutti Hesperiankadulle 1979 ja ensimmäiset juhlat Töölössä olivat seuraavana vuonna.Kirpilä oli asunut Espoossa ja Ullanlinnassa Helsingissä,joista paikoista juhlat siirtyivät Etu-Töölöön.Ruokapuoli oli miehekkään tyylikästä lampaanviulusta mätiin,loheen,siikaan,perunasalaattiin ja lihapulliin ym.Juomat runsaat,iloista puheensorinaa korkealla kastanjoiden yläpuolella.Kirpilässä kannattaa käydä kuka taiteesta tykkää!

Puoliso tänään hammaslääkärissä.Tavallistakin kipuherkempi,vaikka ei sen isompaa edes tehty.Huusi kuin syötävä.Hävetti.Kielenkäyttökin sitä lajia,että häpesin lisää.Vaikka sekä hammaslääkäri,hammashoitaja että minä tiedämme tämmöisenkin sanailun kuuluvan sairauteen.Pyytelin anteeksi puolisoni puolesta.Pieni tyttö tuli vastaanotolta äitinsä kanssa ulos ennen meitä ja sanoi iloisesti "hyvinhän se meni,vaikka vähän koski." Puolisoni,aikuinen mies, ajatteli toisin.

Lunta oli tullut yöllä lisää,eikä auraaja käynyt pihalla.Siinähän taistelin meille tien taksiin.Nyt piti mennä tavallisella henkilötaksilla,koska kaupunki ei korvaa lääkärimatkoja.Kela korvaa loput omavastuuosuuden jälkeen kun teen hakemuksen.Ja kun ajettiin lopuksi Stockmannille,on se taas pelkästään omasta pussista.Mutta sieltä kotiin on kaupungin heiniä.Hohhoijaa.Venäläiset ovat maasta poistuneet.En sanaakaan kuullut venäjää.Tuntui oikeastaan mukavalta pitää Helsinki jälleen omana.

Kotona soitin valmistavankoulun luokkatoverille A:lle.Toivotin hyvää syntymäpäivää,josta asiasta yhteinen ystävämme C oli minulle vinkannut.A:ta en ole sitten kouluaikojen nähnytkään ja hänkin on yksi niistä tytöistä,jonka kuuluu tulla kutsutuksi kotiini C:n,P:n ja S:n kanssa.Joskus kesän korvalla.Näin puhuin A:lle. Mitä varten ei voi etunimiä käyttää? Saman nimisiähän on Suomi täynnä.Mutta kun C on kieltänyt.Ehkä siksi,kun hänen etunimensä on hiukan harvinaisen erikoinen.Niin että olkaamme nyt sitten pelkkiä kirjaimia.

Olenhan minäkin nimimerkki,vaikka kaikki ystäväni tietävätkin oikean nimeni.Se taas johtuu siitä,että kun 19.12.2009 tämän aloitin,ajattelin,ettei kukaan tule lukemaan ja näin sitten anelin ystäviäni tutustumaan Stadin Friidun kirjoitelmiin.Kyllähän kirjoittelija,joka netissä julkaisee,toivoo jonkun piipahtavan lukusille.Näin on näreet.On muuten sitten oikeittenkin kirjailijoiden kohdalla sama juttu.Jos kukaan ei osta kirjaa tai muuten lue,niin kyllähän siinä ikävät ajatukset valtaavat mielen eikä itsetunto ole kovin korkealla.

Sanonpa siis että kirjoittamisiin taas.

8. tammikuuta 2012

TALVI TULI JA KAIKETI JÄÄKIN

Talvi ei lähtenyt yön aikana.Kerrotaan sen jäävän.Henkilö,joka ei ole työntänyt pyörätuolia 5-10cm lumessa,ei tiedä,mitä se on.Vaikka lumi on pehmeää,ensimmäiset pienet pyörät tökkivät.Eteneminen hidasta,voimia kysyvää työntäjältä.Jos tuolia vetää,se kulkee isot pyörät ensimmäisinä helpommin,mutta vaatii suunnattomia voimia vetäjältä.Puoliso auttaa omalta osaltaan,mutta hänen voimansa uupuvat hetken kuluttua.Lihaksia ei ole kuten ennen käsissäkään.Aurattu alusta helpompi,vaan ei esteetön sekään.Lumi ei ole viholliseni,mutta en näissä olosuhteissa siitä pidä.

Tänään olisi ryhdistäydyttävä ja otettava ensinnäkin joulupuu pois parvekkeelta ja sitten ikkunoista muut valot.Pantava talteen kaappiin odottamaan seuraavaa sesonkia.Pyykkikone töihin sunnuntaista huolimatta.Tämä taas johtuu viime yön tapahtumista.Ulos emme mene.Piha tosin siististi aurattu illalla.Lykkiminen tuntuu liian raskaalta yöllisen valvomisen jälkeen.Huomenaamulla liikkeelle.Puolisolla hammaslääkäri.

Työpöytäni on parvekkeen edessä.Ulos en näe,sillä partsin lasit paksussa jäässä.Pakkastakin kymmenisen astetta.Ei auta muu kuin panna taas tähän kohtaan Bo Carpelanin hetkeen sopiva runo.


"Pakkanen iskee ja pakottaa talon
asukkaat paksuihin tamineisiin ja
lumihiljaisuuteen.Äänet kilahtavat
kuin viiltohaavat kirkkaassa ilmassa.
Illemmalla hiljaisuus leviää ja pimeys
kaareutuu mustien tähtitaivaiden taa."

(Alkutuuli,suom.Kyllikki Härkäpää)


On tässä talvessa ainakin yksi hyvä puoli.Sopivia runoja hyllyssäni enemmän kuin sadepäivien runoja.Kumisaappaat eivät niinkään luovaa ihmistä innosta.Ei edes punaiset.Kautta aikain on hiihdelty hankia hiljakseen.Talvinen metsä inspiroi.Lumivaippa panee riimittelemään.Sinertävät varjot hangella loihtivat runosuonet sykkimään.Liikkumaton valkoinen luonto herättää runoilijan sielun.Lumiset luodot merellä pakottavat laulajan laulamaan.Satavan,maahan laskeutuvan lumen valkoisuus ja pehmeys hurmioittaa sanan taitajan.Pohjoisen taivaan revontulet kirvoittavat maallikonkin mielen etsimään runon muotoa.Jos ei ääneen,niin hiljaa itsekseen lumon ympäröidessä koko ihmisen olemuksen. Ja Katri Valan sanoin Talviyö-runossa "Ilma kilahtelee kuin lasikello/helisee puitten huurreneulaset...".

Talven ja pakkasen hyviä puolia on etsittävä.Roskiksessa ei haise pahalle,kun ruuanjätteet biolaatikossa ovat jäätyneet.Minulla on hienot talvisaappaat.Niitä ei voi käyttää kesällä.Tuntuu mukavalta tulla ulkoa sisälle lämpimään,heilutella varpaat taas vertakiertäviksi ruumiinosiksi.On kivaa katsella pakkaspäivää ikkunan läpi ja kietoa tiukemmin torkkupeittoa ympärilleen.Sekin miellyttää,kun voi sanoa puolisolle,ettemme mene tänään ulos.Ja jos kumminkin,niin saa kietoa kaulansa ympärille uuden karvan,jota ei myöskään voi kesällä tehdä.Puolisollakin vastikään hankittu peite pyörätuolissa,joka muuna vuodenaikana on kaapin kätköissä.Jos piha ja katukäytävät huolella aurattu,voi lykkiä rennosti huolta vailla,vaikka pakkanen paukkaa ja lumi narskuu pyörien ja saappaitten alla.Näin kun ajattelee,niin "Olkoon maailman meno näin ja valitus ja murhe pois",kuten A.Kivi on sanonut.

7. tammikuuta 2012

LUMIMAISEMISTA NIILIN RANNOILLE

Ikkunoista näkyvä maisema on postikorttimaisen talvinen,puut lumesta valkoisia,parvekkeen lasit jäässä,pihalla jalanjäljet lumessa.

"Talviset puut,
hauraat,niiden hiljaisuuden
näin,en nähnyt
kun olin nuori."

(Bo Carpelan suom.Tuomas Anhava)


On se nyt niin talvista,niin talvista.Voivat nekin ihmiset,jotka ovat "oikeaa" talvea kaivanneet,olla tyytyväisiä ja mennä tekemään ulos enkelin kuvia.Meidän on mentävä tekemään pyörän ja jalan jälkiä.Asiaa postilaatikolle ja pikkuiseen lähipuotiin.Mutta vain siinä tapauksessa,että pihaa ja katuja on aurattu.Tästäkö nyt alkaa se aika,kun liikkumiset pyörätuolin kanssa ulkona liittyvät aurauskaluston miesten tekemisiin? On kahdesta talvesta karvaita kokemuksia.

Eilen oli kaksi kiehtovaa matkadokumettia tv:ssä.Hurtiguten-risteily Norjan rannikolla ja brittiläisessä Intiassa syntynyt näyttelijä Joanna Lumleyn lumoava matka Niilillä.Lumley on menossa etsimään joen alkulähteitä,josta matkasta lisää seuraavissa jaksoissa.

Hurtiguten-matka Norjan vuonojen tuntumassa oli pohjoisessa maisemissa missä minäkin puolison kanssa olen samoja näkymiä katsellut.Tosin auton ikkunasta.Huikean korkeita vesiputouksia vuorien rinteillä,pieniä pittoreskejä kyliä vuonojen pohjukoissa,kalankuivaustelineitä ja uskomattoman turkoosinsinistä vettä,mikä minua ällistytti ensinäkemältä.Tämmöisestä laivamatkasta olen aina haaveillut niin Niilillä kuin Pohjoisen napapiirin pohjoispuolellakin.

Jos saisin valita,niin Niili vetäisi pitemmän korren.Sen näkeminen ja kokeminen on ollut jo lapsuudestani lähtien unelmissani. Isä kertoi Egyptistä ja Kuninkaiden laakson hautalöydöistä,jännittävistä muumioista,farao Tutankhamonin kultaisesta kuolinnaamiosta ja kaikista niistä kalleuksista,jotka juuri tässä vielä koskemattomasta haudasta arkeologi Howard Carter löysi.Myöhemmin Niili putkahti mieleni kuvioihin lukiessani Agatha Christien kirjoja.Mika Waltarin mukana vaelsin Sinuhen seurassa muinaisen Theban kapeilla kujilla.Imin halukkaasti itseeni kaiken silloisen Egyptin elämästä,jumalista,kuolemasta,kaikesta.Televisio pönkitti myöhemmin lisää mielikuvitustani nykyisen Egyptin matkakuvauksillaan ja kasvatti hillitöntä halua päästä itse näkemään tuo valloittava maa,jossa virtaa salaperäinen Niili.

Kiihkeä halu nähdä omin silmin tuo kaikki on yhä tallella,mutta nyt katselen olohuoneen sohvan nurkasta muiden filmille tallennettuja kuvia ja hyvä niin.Ja aina voin piipahtaa ainakin menneisyyteen lukemalla vielä kerran Waltarin Sinuhe egyptiläisen.Kaikki nuo viisitoista kirjaa lääkäri Sinuhen elämästä.

"Ihmisenä olen elävä ihmisessä ikuisesti enkä sen tähden kaipaa uhreja hautaani ja kuolemattomuutta nimelleni,Tämän kirjoitti Sinuhe,egyptiläinen,hän,joka eli yksinäisenä kaikki elämänsä päivät."

6. tammikuuta 2012

EPIFANIAN JÄLKEEN HELSINGIN JUHLAVUOTEEN

"Kun loppiainen lopsahtaa,niin kaalikuppi kopsahtaa." Jo toisella vuosisadalla alettiin viettää epifania-juhlaa Vapahtajan ihmiseksi ilmestymisen johdosta.Siitä juhla siirtyikin sitten myös kirkon piiriin.Joulua vietettiin hänen syntymänsä kunniaksi ja niin epifania-juhlaa alettiin viettää hänen pakanoille (=kolme kuningasta) ilmestymisensä muistoksi.Nykyihmiselle se on enemmänkin joulun loppua merkitsevä päivä ja se taas tarkoittaa,että kotia aletaan riisua joulukoristeista ja annetaan tavalliselle arjelle tilaa.Alkavat pyhättömät viikot eli härkäviikot,raskaat työt ja kevyemmät ruuat kuin joulun aikana.Mikä jälkimmäinen meille monelle tervetullutta vaihtelua kaiken sen mässäilyn jälkeen, kun piti yölläkin syödä,mikä lienee kuulunut joulunviettotapoihin kautta aikain.Kaiken jouluisen herkuttelun päättääkin sitten tämä tämän kirjoituksen alun fraasin "kaalikuppi".

Meilläpä toimii taas televisiot! Puolisoakin hymyilytti,kun hänen aparaattinsa näytti jo illalla kiltisti kuvaa.Vanha tv vaan joutui tekemään hitaasti töitä,kun automaattinen kanavien etsintä ei sujunut ja asiassa auttajaystäväni piti siirtyä manuaaliseen toimintaan.Mutta tulihan se sieltä lopulta! Uudemman koneen kanssa olikin automaattisempaa.Ilman tätä miestä olisin suuressa pulassa,koska teknisten vempainten kanssa olen mitä avuttomin.Enkä,näin meidän kesken,aio taitavammaksi opetellakaan.

Nyt kun Helsingillä on tämmöinen,oikeastaan kaksinkertainen juhlavuosi,niin on kaikenlaista mielenkiintoista tulossa.Helmikuussa pääsee Sofiankadulle Enemmän funkista,Reino-näyttelyyn, Design-Helsinki elokuvissa.Muotoilua,pukuja,lavastuksia,arkkitehtuuria 1930-1960-lukujen vaiheilla.Kaksinkertaiseksi juhliminen käy siksi,että on 200 vuotta siitä,kun Helsingistä tehtiin pääkaupunki. Tämän asian kunniaksi on Virka Galleriassa kaupungintalossa huhtikuussa avautuva Pää ja sydän-näyttely.Siinä kerrotaan lähemmin,miten Helsingistä tuli Suomen pääkaupunki,sen vaikutuksesta kehitykseen jne.Juhlinta jatkuu.Sederholmin talossa Senaatintorin varrella saamme jälleen nauttia 1800-luvun tapaan valmistetuista leivonnaisista 9-17.6.2012.Menneitten aikojen pullat silmiemme edessä suussasulavina herkkuina Helsingin vanhimmassa kivitalossa.Sederholmin talo muuttuu Café Empireksi ja muistuttaa näin omalta osaltaan kaupungin korottamisesta pääkaupungiksi.Tyylinmukainen musiikki siivittää ajatukset aikaan parisataa vuotta takaperin.

Odotan mielenkiinnolla Sofiankadun näyttelyä ja sitä mitä on tarjottu nähtäväksemme vanhoissa suomalaisissa elokuvissa muun muassa Mieheke,Komisario Palmu-elokuvissa ja monissa muissa,joita nykyisin kaiken kansan nautittaviksi annetaan televisioruudun välityksellä.Funkis sai jalansijaa Suomessa 1930-luvulla ja varsinkin Töölössä arkkitehdit saivat tuoda luomuksiaan julki katukuvaan,joka on yhä meidän nähtävänämme.Elokuvan tekijät tarttuivat tilaisuuteen ja moni elokuva tehtiin niissä maisemissa.Töölöntori ympäristöineen oli mieluinen "kulissi" ja Töölön lapset kuin myös aikuiset tungeksivat elokuvantekijöiden jaloissa päässen jopa joihinkin kohtauksiin mukaan.Nykyisin leffanteko kaduilla ei enää saisi tämmöisiä kansanjoukkoja liikkeelle pelkästä uteliaisuudesta.Olemme tottuneet ja kaiken jo nähneet.

Kun olin lapsi,oli porraskäytävien seinällä kieltotaulu,jossa evättiin kerjääminen ja kaupustelu.Taulut ovat hävinneet.Helsingin kaupunginmuseon asiakaslehdessä,Sofia 1/2012,on näistä tauluista kuva.Teksti kuuluu "Kielto.Kaupustelijoita ja kerjäläisiä y.m.s. kielletään käymästä ja oleskelemasta tässä talossa sekä soittamasta asukkaiden ovikelloja.Helsingin kaupungin poliisijärjestyksen 7.luvun määräämän rangaistuksen uhalla.Kun talon asukkaat tapaavat tämän kiellon rikkojia,kehoitetaan heitä ilmoittamaan joko passipoliisille tai puhelimella 31412 poliisilaitokselle." Helsingin kaupunginmuseo pohtii köyhyyttä ja eriarvoisuutta kolmen muun museon kanssa verkkonäyttelyssä Explore Poverty. Osoite www.explore-poverty.org.Köyhyyskeskustelu on jälleen virinnyt,kun kansalaisten vöitä kiristetään,leipäjonot pidentyneet ja monet yksinhuoltajaperheet ovat joutuneet tukalaan tilanteeseen.Jospa näistä keskusteluista päästään myös toimiin!

Hyvää Loppiaista. Ja mielenkiintoista maailman designpääkaupunki-vuotta.

4. tammikuuta 2012

LOPPIAISVIIKOLLA

Terveisiä Moskovasta.Tai siellä hetkittäin luulin eilen olevani,kun Stockmannilla kävimme.Venäjän kieltä kaikkialla.Vuodenvaihteen aika venäläisten turistien maihinnousuaikaa ja heitä todellakin riittää.Äänekästä porukkaa.Mutta jos tuovat liike-elämäämme piristystä ostosten muodossa,hyvä niin.

Niin se lumi hävisi.Vettä sataa ja puiden latvat taivuskelevat jälleen maata kohti kuten ennenkin kovassa tuulessa.Korjailen joulutavaroita kaappeihin.Vähitellen.Liekö esillepano aivan turhaa touhua muutamaa päivää varten? Joulukuusen virkaa tehneitä jo ruskistumaan päin olevia puita roskisten tienoilla odottamassa jätepoikien tulemista.Surullisen näköisinä jököttävät joku koriste unohtuneena oksalle.Minusta joulun loppu on aina niin murheellinen.Kaikin puolin.

Eilen tuli Italiasta pitkä kirje.Tuli myös kaksi brosyyriä.Toinen Filippino Lippin ja Sandro Botticellin taidenäyttelystä Roomassa.Toinen esite kertoi Realismi socialisti-näyttelystä niin ikään Italian pääkaupungissa.Maalauksia ja valokuvia ajalla 1920-1970 itäisessä naapurissamme.Kuria,aseita,urheilua.Näyttely,joka tuskin minua kiinnostaisi.Mutta tietysti jonkunlainen historiallinen katsaus,joka tuo mieleen tapahtumia,jotka meistä monet tahtoisivat tyystin unohtaa.

Toisen brosyyrin taiteilijat taas kiinnostavat.Toscanan Pratossa syntynyt Filippino Lippi (1457-1504) minulle vieras,mutta Sandro Botticelli (1445-1510 Firenze) sitäkin tutumpi. "Venuksen syntymän" olen nähnyt Firenzessä ja se maalaus oli mielessäni astellessani Kyproksen rannoilla,johon kerrotaan Afrodite-Venuksen nousseen synnyttyään meren aalloista.Näiden kahden taiteilijan näyttelyyn olisin oitis Roomassa mennyt.Roomassa en ole milloinkaan ollut.Ehkä sitten joskus,jos synnyn uudestaan järkevään muotoon.

Talo on nyt tullut liitetyksi Soneraan myös televisioiden taholla.Pienempi ja vanhempi on pimeänä.Uudempi laite etsi osittain itse uudet kanavapaikat,mutta YLEn kanaviin ei kajonnut.Huomenna saamme avun,kun tietokone-eksperttiystäväni,jonka taidot ulottuvat myös television puolelle,saapuu asian hoitamaan.Ehkä ei niin kovin mielellään,kun toivoo minunkin osaavan.Mutta enhän minä,vaikka mitenkä ohjekirjasia lukisin.Olen aina ollut avuton ja huono teknisissä jutuissa. Ihanaa on,että minulla on tämmöinen ystävä!

Tästä eilisestä ja tämänpäiväisestä pimennosta tv-katselun tiimoilla tulee mieleen aika,kun olimme nuoria ja vastikään naimisiin menneitä.Olimme pyhästi sitä mieltä,että emme tarvitse elämäämme televisio-nimistä kapistusta.Intressit "fiksummissa" asioissa.No,tämähän ei kauaa kestänyt.Aloimme käydä vanhempieni luona katselemassa televisiota.Tätä jatkui jonkun aikaa,kunnes alistuimme ja oli hankittava oma laite.Nyt emme enää ajattele television mitenkään poissulkevan ihmisen kulttuurinälkää.Päinvastoin.Ruutu näyttää ihan tarpeeksi taidetta,matkadokumentteja,historiaa,hyviä elokuvia,asiapitoisia ohjelmia,hupaisia animaatioita,joissa usein on viisauden siemen.Enää en luopuisi televisiosta sen enempää kuin tietokoneestakaan.

Aleksis Kivi on sanonut: Kaivoon,kaivoon! yltäkyllin horimaan elämän vettä.Opin,taidon ja viisauden aarnioihin tahdomme syventyä.

Ai niin,kiitoksia Mymskälle Uuden Vuoden toivotuksista,jotka tulivat perille tämän vuoden ensimmäisenä päivänä.

3. tammikuuta 2012

LUMISATEELLA

Sivellin valkean lumen
pehmein,notkein vedoin
hennosti koskettain
maalaa,katot,kadut,
umpeen luoden ladut
piirretyt rinnakkain.

Niinkuin pienen pieni
lintu,siivin aroin,
hiutale putoaa,
hiljaa,hellävaroin
hiusta leikkivän lapsen
hyväillen ruskeaa.

Väriin vaaleaan kastaa
siveltimensä suuren
käsi mestarin:
marron kaljun peittää
hunnun pehmeän heittää
ylitse kaupungin.

(Dagmar Klami)

Eilen tuli lumi Helsinkiin! Tänään kai lähtee pois. Tuleekohan takaisin? Kuka tietää.Minä en ainakaan.

1. tammikuuta 2012

GUSTAV KLIMT

Nyt on tämä rouva niin täpinöissään,että pitää kirjoittaa uudemman kerran samana päivänä.Katselin/kuuntelin Wienin filharmonikkojen Strauss-konserttia niin kuin monena vuonna aiemminkin.Mutta hekuma ei syntynytkään musiikista,vaan selostajan puheesta kun kertoi Gustav Klimtin näyttelyistä Wienissä.Tanssijoiden taustalla oli Klimtin töitä,mutta minä olin silloin lämmittämässä siskonmakkarakeittoa.Mikä moka! Miten proosallista!

Olen vannoutunut "vanhan" taiteen ihailija,mutta sydämeni on myös altistunut monen uudemman taiteilijan töille ja heistä ehkä kaikkein mieluisin minulle on itävaltalainen Gustav Klimt (1862-1918).Minulla on pieni kirjanen hänestä.Tukholmasta ostin kerran kaksi upeaa mukia (joita harvoin käytän,ettei mene rikki),joissa Klimtin elämänkumppanin vaatesunnittelija Emilie Flögen(1874-1952) kuva. Prahasta toin maljakon,jossa on Klimtin kuuluisa Suudelma.Siinä on sekä Emilie että Gustav rakastavaisina.Klimt maalasi muotokuvien lisäksi maisemia,unikkoniittyjä,taloja,soita,aamu-utuisia lampikuvia.Hän ei kaihtanut erotiikkaakaan töissään.Näitä teoksia on aina Wienissä esillä useissa gallerioissa ja näyttelyissä.

Tänä vuonna Itävallassa juhlistetaan Gustav Klimtin syntymää 150 vuotta sitten.Näyttelyitä niin Wienin Belvederessä maaliskuusta lähtien kuin Wien-museossa toukokuusta syyskuuhun.Ja nyt jos valta olisi niin kuin on mieli,lähtisin Wieniin.Olen ollut siellä muutaman kerran,mutta en yhdessäkään Klimtin näyttelyssä.En ollut häntä silloin vuosia,vuosia sitten "löytänyt". Oltaisiinkohan Ateneumissa niin valveutuneita,että tekisivät Helsingissäkin näyttelyn Klimtille? Edes vaatimattomamman kuin Wienin näyttelyt. No,luen kirjaani,juon kahvia Klimt-mukista ja syön palan sacherkakkua 14.7. joka on Gustav Klimtin syntymäpäivä,ostan keltaisia kukkia Klimt-maljakkooni ja kuvittelen olevani Wienissä.Mielikuvitus on väkevä asia.

ANNO DOMINI 2012

Hyvää tätä vuotta. Näin sitä aloitetaan ikään kuin puhtaalta pöydältä.Noin konkreettisestikin,sillä olen tässä järjestellyt papereitani jo muutamana päivänä.Ison osan silppuriin asti. Uudenvuoden lupauksia en tehnyt,kuten en ennenkään.En siis aio ryhtyä paremmaksi ihmiseksi,en kurkottautua ylenpalttiseen hyvyyteen,en voi edes tupakoimista lopettaa,kun en ole aloittanutkaan.Viiniä meinaan ottaa kuten ennenkin silloin tällöin ja kun päähän pälkähtää.Aion olla suustani entisen tapainen,enkä aio ottaa siihen ystävääni yhteyttä,johon rakensin viime vuonna välimatkaa.Omaishoitajankaan velvollisuuksia en aio lisätä tai vähentää,en ruveta vieläkin etevämmäksi,koska olen jo aika hyvä.Ainoa,mihin voisin puuttua,on sillointällöinen suvaitsemattomuuteni,mutta annan senkin olla ja tuoda väriä elämääni.Siispä jään jetsulleen entisen kaltaiseksi ihmiseksi.

Tämän vuoden kunniaksi paukuttelijat eivät tunteneet kellonaikoja ja viis veisasivat määräyksistä.Meilläpäin alettiin hulvaton metelöinti jo reilusti ennen klo 18 ja sitä sitten jatkettiin yhtä hulvattomasti niin että viimeinen isompi pamaus suoritettiin puoli kahdeksalta aamulla.Kuinka paljon on vahinkoja tapahtunut,en tiedä,sillä aivan taatusti niitä on.Ehkä on suuren urhoollisuuden ja rohkeuden merkki,jos jokin paikka kropassa prakaa vaikkapa eliniäksi.Paska juttu,mutta tulihan paukuteltua.

Vuosi alkoi Helsingissäkin pikkupakkasen puristuksessa.Meillä näyttää mittari neljää astetta.Piha osin valkoinen.Ehkä niukasti sataneesta lumesta.Parvekkeen lasit samassa kunnossa kuin autoni lasit ennen.Piti aina ruveta skrapaamaan.Näitä laseja en aio.Onhan jonkunlaista parvekedesignea nyt kun Helsinki on maailman muotoilupääkaupungin 2012 arvon saanut.Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen hehkutti yöllä Senaatintorilla asiaa niin että minäkin vallan ylpistyin,vaikka en ole ikänäni mitään muotollut paitsi sahramilla höystetystä pullataikinasta polkkapoikia ja kirkonovia jouluksi.Odotan oikein mielenkiinnolla,mitä kaikkea tapahtuu tämän vuoden aikana.

Puoliso tuli uniseksi jo heti iltauutisten jälkeen eilen,eikä hänen nukkumiseensa vaikuta kovatkaan äänet.Kävin välillä vilkaisemassa,mutta mies nukkui,kuten sitä sanotaan,kuin pieni porsas.Hyvä niin,sillä makuuhuone on kadun puolella.Ja niin hän uinaili mistään mitään tietämättä vallan seuraavaan vuoteen asti.Yöllä kyllä oli tapahtunut vuoteessa vahinko,jotta oli pantava pesukone töihin,vaikka tämmöistä juhlapäivää tässä vietetäänkin.Sairaus ei katso kalenteria.

Illalla soi ovikello.Ponkaisin sohvalta kuten Keväthuumaus-laulun Anttila ampaisi ylös vuoteeltaan ja avasin oven.Marjo-naapuri toivotti hyvää uutta vuotta ja ojensi ruusun ja kortin,missä Giacomo Francian Pyhä Rocchus-maalauksesta yksityiskohta, valkoinen koira leipä suussa.Koko teos on Sinebrychoffin galleriassa.Siinä on maisema,mies,keppi ja koira.Giacomo Francia (1486-1557) syntyi ja kuoli Italian Bolognassa.Rocchus (1295-1327)oli ennen pyhyyttään tavallinen ylimysmies.Möi omaisuutensa,matkusti Roomaan ja alkoi hoitaa siellä tuhoavaan ruttoon sairastuneita.Ihmeparantumisiakin tapahtui.Häntä alettiin rukoilla ruton ehkäisemiseksi ja Pyhä tuli titteliksi aikanaan.Rocchus sairastui ja vetäytyi metsän siimekseen.Eräs koira toi hänelle leipää päivittäin pitäen näin Rocchusta hengissä.Tämä oli Pyhän Rocchuksen tarina lyhykäisesti kerrottuna ja netistä napattuna.

Marjo,kukan ja kortin antaja, on taiteesta kiinnostunut henkeen ja vereen asti.Opiskelee ja työskentelee sen parissa.Murheekseni hän on muuttamassa talosta pois.Jälleen lähtee miellyttävä naapuri.

Eipä tässä tätä enempää kuin että vielä kerran KAIKILLE OIKEIN MUKAVAA TÄTÄ VUOTTA.Ja kiitoksia Heidille toivotuksesta ja Carpelanin runon kehumisesta.Hyvä se on minustakin.