30. marraskuuta 2012

KAAOS

Kaaos,sanon minä.Siis ulkona ja säässä.Ratikat jumissa kiskoillaan,koti-ikkunoista ei näe ulos,lumi tarttunut kiinni ja räystäillä 30cm kerros tätä valkoista ainetta.Vein roskat ja kamppailin tuulen kanssa.Oli pakko lähteä kaupungille.Automaattitilauksena taksi,joka onneksi tuli.Senkään ikkunoista ei ulos ollut katsomista.Kaikkialla yhtä ja samaa valkoista,tuulen pöllyttämää lunta,kinoksia jopa kaduilla jalkakäytävistä puhumattakaan.Tavaratalossa asiakaskato.Jotkut ihmiset sukelsivat suojaan ovista.Joillakin oli sateensuoja turvana,josta tuskin sen suurempaa apua.Se ei ole vettä,mikä nyt päällemme sataa.

Menin apteekkiin ja Herkkuun.Taksia en saanut soittamalla.Linjat tukossa.Asiakaspalvelijat varattuja.Päätin mennä ratikalla kotiin.Kassit painoivat,eikä nelosta näkynyt.Vapaa taksi ajoi pysäkin ohi.Nappasin sen.Hyvä ratkaisu,sillä neloset seisoivat lumen vankeina pitkänä jonona ennen Mariankadulle ja Katajanokalle kääntymistä.Ristin käteni kiitokseksi oivalluksestani pysäyttää taksi.Purin ostokset ja nyt ihmettelen,millä konstilla pääsen sairaalaan ja aikanaan sieltä pois.Kiitos myös siitä sinne jonnekin,että pyysin lykkäystä puolison kotiin tulolle.Edes invataksin kuljettaja ei olisi saanut näissä lumimassoissa pyörätuolia lykityksi rapulle.Jos olisi päässyt edes ajamaankaan.

Tulee pakostakin mieleen lumimyräkät Washington D.C:ssä,joista ystäväni ovat kertoneet.Asuivat siellä monta vuotta ja joskus oli kaikki lumen takia seis.Koulut,kaupat,työpaikat suljettuina.Lunta pari metriä.Autoissa ei siihen keliin sopivia renkaita.Lumen raivauskalusto alkeellista.Sähköt poikki,elämä pysähtynyt.Niin että ei tämä nyt tänään ole aivan sitä luokkaa kuitenkaan,mutta läheltä liippaa.

Sairaalaan tahdon mennä ja sinne pääsen: ei kun eteenpäin,sanoi mummo lumessa.

29. marraskuuta 2012

LUNTA TULVILLAAN...

No niin,ratikalla ei pääse Skattalle eikä pois.Rekka seisoi jo mennessäni kaupungille presidentinlinnan kohdalla Mariankadulla kiskoilla,eikä liikenne sujunut takaisin tullessanikaan.Nelosia on nyt Kauppatorilla mistä valita,jos Munkkiniemeen päin aikoo.Ei auttanut muu kuin tilata taksi,vaikka nelosen kuljettaja ehdotti kävelemistä ottaessani selvää Aleksin pysäkillä,joko pääsee ajamaan.Kävelemistä? Tässä ilmassa kaikkien nyssyköitten kanssa? Jos olisin ollut ilman kasseja,olisin voinut reipastella,mutta en näin kuormitettuna.Ehkä rekka oli hyytynyt kolmen asteen pakkasessa.Tässä maassahan liikenne aina tuppaa takkuamaan tavalla tai toisella,kun lunta sataa.Taksinkuljettaja puolustautui,mutta minä puhuin monen vuosikymmenen ajokokemuksesta,että lumikelillä ei osata eikä oteta sääolosuhteita huomioon.Sitä painetaan kuin heinäkuussa ikään.Kuski kertoi nähneensä tänään "vain yhden peräänajon".No,olimme vasta aamussa.

Vähitellen alan valmistautua puolison kotiin tuloon.Ja sitten myös ryhdyn ottamaan esille joulua.Partsille joulukuusi ja mahdollisesti ikkunoihin valoja,oveen kranssi.Mieliala riippuu vähän,miten meillä kotielämä rupeaa suttaantumaan.Jos kaikki menee hyvin: tervetuloa Joulu!

Tutkin eräänä päivänä oikein astumalla ratikasta alas Stockmannin kohdalla matkalla sairaalaan,Stockan jouluikkunaa Keskuskadun ja Aleksin välissä.Se on monessa perheessä jouluun liittyvä seremonia mennä ikkunaa katselemaan.Joulumaailmaa pienoiskoossa,mekaanisia kättä heiluttavia tonttuja kaupunkimaisemassa,valoja,vaikka mitä,mikä lapsia kiinnostaa.Olin näkevinäni myös Stockmannia muistuttavan rakennuksen kaiken loisteen keskellä.Onhan tavaratalon juhlavuosi menossa. Siitä on 150 vuotta kun Stockmann tuli Helsinkiin.Ikkunan eteen Aleksin puolelle rakennetaan aina koroke pienimpiä varten.Niin nytkin.Siinä seistään silmät säihkyen kilpaa ikkunassa olevien valojen ja välkkeiden kanssa ihastuksestakin huudellen.Säveltäjä Erkki Melartin (1875-1937) on sanonut "vain lapset ja suuret sielut voivat iloita vähästä". Tosin tämä loistelias näyteikkuna ei todellakaan ole "vähän".

Nyt laittamaan puolisolle hedelmäsalaattia ja sitten sairaalaan.Kirjoittamisiin.














28. marraskuuta 2012

HUONOA KÄYTÖSTÄ

On varmistunut,että puoliso tulee kotiin ensi maanantaina.Olisivat lähettäneet jo perjantaina,mutta pyysin lykkäystä,johon lääkäri muittamutkitta suostui.Pääsen rauhassa täydentämään jääkaappia,imuroimaan ja orientoitumaan hänen kotona olemiseen.Saas nähdä,onko niin jaksavainen,että pääsemme Wanhaan Satamaan,jossa keskiviikkona alkavat taas Naisten joulumessut.

Kyllä taas ketutti ratikassa sairaalasta matkatessani kohti kotia. Vaunu täynnä ruotsinkielisiä koululaisia,jotka istua jököttivät poikittainkin tuoleissaan antamatta ajatustakaan vanhemmille henkilöille,jotka tarrautuivat tankoihin pysyäkseen huonojalkaisina pystyssä.Eikös vittu-sanalla ole vastinetta ruotsinkielessä,kun tämä sana tuli nuorilla aina suomeksi kovaäänisen keskustelun tiimmellyksessä? Erästä poikaa pyysin istumaan oikeinpäin,eikä sivuttain,että jalat eivät törrötä käytävällä tilaa viemässä.Poika oikaisi ja alkoi istua kuten ratikassa on tapana.Yksikään näistä nuorista ei antanut paikkaa edes silloin,kun erittäin huonosti liikkuva vanha nainen kiipesi vaunuun.Eräs vanhempi rouva nousi antaen paikkansa.Nämä nuoret olivat jo niin isoja teinejä,että olisi odottanut toisenlaista käytöstä,vaikka kotona vanhemmilla ei olisikaan ollut aikaa eikä luultavasti halua/osaamista jälkikasvunsa kasvattamiseen.

Muistuipa aikojen takaa mieleen eräs pikkutyttö,joka ratikassa nousi paikaltaan ja  kysyi kohteliaasti: haluaako setä (tai täti) istuutua,tässä on paikka.Minulle ja meille muille lapsille ja nuorille se oli aivan luontevaa käytöstä,emmekä ikinä sitä kyseenalaistaneet Se iskostui ja juurtui mieliimme ollen siellä edelleenkin.Joskus,kun on tiukka paikka,yhä nousen seisomaan ja luovutan paikkani henkilölle,joka sitä minua enemmän tarvitsee.Vaikka itsekin olen jo tässä täti-iässä,jolle voisi hyvin paikan antaa.On äärettömän murheellista yleinen piittaamattomuus kaikessa. Mennä ryskitään minä-itte-mentaliteetilla elämää eteen päin.Tee toiselle niin kuin toivoisit itsellesi tehtävän.Tämä on unohdettu vanha ja kultainen neuvo.

Lunta.Sitä hiukan tuli,eikä se edes sulanut.Tuuli kylmää,niin että hyvinkin kolealta tuntui.Kaivoin kaapista pitkävartiset talvisaapaat,jotka somasti lämmittivät sääriäni viimalta.Kiedoin karvakaulurin tiukempaan ja alistuin talven tuloon.




27. marraskuuta 2012

KAUPPAHALLISSA

Eilen ilmoittivat sairaalassa,että puoliso mahdollisesti loppuviikolla kotiin.Aggressiiviset kohtaukset jatkuvat iltaisin ja nyt ihmettelen,selviydymmekö kunnialla kotona.No,yrittänyttä ei laiteta.Ostin eilen lisää hoitotarvikkeita sairaalasta tullessani.Nyt olen lähdössä kaupungille hedelmien hankintaan.Puoliso tahtoo tuoreita luumuja.Yleensä ne tämän vuodenajan Suomeen tuodut ovat isoja,kovia punaisia.Eivät ainakaan minusta hyviä.Ostan muutaman ja pilppuan muitten joukkoon.

Eilen kampaajalla.Otin oikein kiharoita.Ruikutin kampaajalle,etteikö voisi millään muuttaa kampaamaan ihmisiä minulle mukavamman matkan päähän.Ei suostunut,kun tykkää olla siellä missä on.Neljällä ratikalla edestakaisin on matka taitettava.No,hyödynnän mahdollista luppoaikaa Hakaniemen hallissa.Nyt huomasin siellä olevan ranskalaisen herkkupuodin.Kokonaisia tryffeleitä lasipurkissa ja muita herkuja kosolti.Kiersin koko puodin ja omistaja katseli toiveikkaasti.Vähän hävetti,kun olin ostamatta.Kaupanteko ei voi aina onnistua.Ehkä Kalliossa asuva entinen presidenttimme käy siellä ostoksilla.Hakaniemen halli on minusta asiallisempi ja parempikin kuin Vanha Kauppahalli.Se ei prameile tätä ranskalaista paitsi hienouksilla ja ruokakojuja enemmän kuin Kauppatorin laidan hallissa.Hakaniemen torikin "torimaisempi" Kauppatoria.Ei turistirihkamaa,ei turkiksia eikä neljän tuulen lakkeja,ei koruja eikä Finland-tekstein varustettuja T-paitoja.Tori on säilyttänyt oikean torin luonteen kuten Hakaniemen halli  hallin luonteen.

Hakaniemen tori avattiin käyttöönsä 1897.Aikaisemmin sen alla virtasi salmi vesineen,jota alettiin täyttää.Tori liittyy vahvasti työväen historiaan ja yhä sieltä lähtee liikkeelle monet mielenosoitusmarssit.Halli on nuorempaa perua.Se valmistui 1914 ollen silloin suuri ja mahtava,moderni ja Suomessa ennen näkemätön.Suuri se on vieläkin toisen kerroksen vaate- ym myymälöineen.Ehkä yhä useampi helsinkiläinen löytää Hakaniemeen tiensä,kun Vanhaa Kauppahallia aletaan kuulemani mukaan remontoida ensi vuoden puolella.Hietalahden halli taas on minulle pysynyt jokseenkin vieraana varsinkin sen jälkeen,kun kirpputori alkoi sitä sekä sen edessä olevaaa toria vallata.Nykyisin tässä 1906 avatussa hallissa myydään luomutuotteita ja taidetta.Onko torilla mitään kaupantekoa,sitä en tiedä.Muut pienemmät kaupungin kauppahallit ovat vähitelleen kadonneet muun liiketoiminnan tieltä.Jokaisella kaupungilla pitäisi olla -usein onkin- kauppahalleja ja toreja.Turistikohteina mitä mainioimpia.

Tämmöistä halli- ja toriasiaa tänään täältä Katajanokalta marraskuun viimeisellä viikolla.

25. marraskuuta 2012

EN OLE UUSAVUTON

Tein Helsingin Sanomien uusavuttomuustestin.Olen normaali ja arki sujuu! Ja nykyisin vielä paremmin,kun saan/täytyy tehdä kaikenlaista "epänaisellistakin" kotona. Harjoitus tekee mestarin.Puoliso on ollut enemmänkin henkisen puolen työntekijä,että lamppujen vaihtokin on alusta asti ollut minun kontollani.Mökillä teki kaikenlaista.Sai päähänsä,että me tarvitsemme maakellarin.Alkoi kaivaa isoa kuoppaa pihalle.Syvää.Luulin kaivoksi ensin.Mutta homma ei kesähelteellä oikein luonnistunut ja mökkikin myytiin kuoppineen päivineen.Kaivoa ei meillä ollut.Juomavesi isoon astiaan milloin mistäkin,lähteestä,kaupan hanasta,bensa-asemilta ja muu vesi järvestä.Hyvin toimeen tultiin.Koirat katselivat puolison kaivamista ja kumpikin alkoi myös kaivaa.Ei tullut yhtä syvää eikä isoa,mutta kivat oli kuopat. Koirakultien kuonot ja etutassut mullassa.Silmissä onnistumisen ilo.

Puoliso eilen rauhallisempi edellispäivää.Leikkasin sormien kynnet ja tänään vuorossa varpaat.Parran ajan,annan hedelmiä,hampaat pestään,vien päiväkahville,peittelen ja annan poskelle suukon ennen poislähtöä.Hoitajat informoivat.Arvellaan tässä menevän parisen viikkoa.Omanoloisia muita potilaita istuksimassa milloin missäkin.Huonomuistiset etsivät huonettaan.Hoitajat opastavat omaan vuoteeseen.Joku katselee päivähuoneen televisiota.Vanha mies mumisee itsekseen.Hymyttömiä kasvoja.Vuodet näkyvät töpöttävissä askeleissa.Rollaattoreita,pyörätuoleja.Hissikin osastolle vanha ja tutiseva umpihissi.Osastojen ovissa koodit.Joku näistä ihmisistä on ollut osastolla kauan,toiset pääsevät kotiin,jossa kotisairaanhoito hoitaa.Väliajat yksinoloa,jos ei ole toista ihmistä seurana.Useimmilla ei ole.Siitä on kauan,kun oli.Hengitän syvään päästyäni ulkoilmaan ja kiiruhdan neloseen. Matkalla mietin,mitä uusia hoitotarvikkeita on kotiin hankittava.

Katselin jo toistamiseen eilisillan Nunnia ja konnia-elokuvan. Whoopi Goldberg valloitti jälleen.Koko leffa täynnä hyväntuulisuutta ja komediaa,vaikka gangsterimaailmassa liikuttiinkin.Tai oikeammin sittenkin luostarimaailmassa,jonka jäykkyys katoaa kertaheitolla Deloris van Cartierin toimesta,kun nunnakuoroa entrataan.Tänään ehdottomasti tanssimista tähtien kanssa ja tämä ilta vie kaksi paria finaaliin.Luulen tietäväni ketkä kaksi.Pidän suuni kiinni.Kuitenkaan en löisi vetoa.






24. marraskuuta 2012

RUSKEA RATIKKA JA PRONSSISET SEPÄT

Tulin eräänä päivänä Meilahdesta omituisen vanhalla ruskean värisellä ratikalla kotiin.Olen sen joskus kaupungilla nähnyt ja nyt pääsin kyytiin.Kyljessä mainostettiin Katriina-kahvia.Niin olin huomaavinani.Ratikassa ei ollut nappuloita,joista painamalla ilmoitetaan kuljettajalle halusta poistua seuraavalla pysäkillä.Kuljettaja avaa ovet kaikilla pysäkeillä.Etsin seinältä lappua,jossa olisi lukenut: spotta ej på golvet. Sitä ei ollut.Eikä rahastajaa rahastamassa .Spora nitisi ja natisi kiskoilla,jarrut ärjyivät,vaunu nytkähteli eteen päin,joskus jopa aika vauhdikkaastikin.Tuntui hiukan kun olisin ajautunut ajassa taakse päin joitakin vuosikymmeniä ja kuvittelin papan (äidin isä) ratikkaa kuljettamassa.Kurkistin ohjaamoon.Pappa ei siellä ollut,vaan nuori mies.Eikä työpukukaan ollut likikään niin juhlallinen uniformu  kiiltävine nappirivistöineen kuin papalla.Koppalakki papan tapaan  ei liioin peittänyt kuljettajan runsasta hiuspehkoa.Moni muukin tässä ratikassa matkustava ensikertalainen vilkuili uteliaana ympärilleen minun laillani.Olin jo lähtöpysäkillä huomannut pettymyksekseni ratikassa olevan nykyaikaisesti kaksi lamppua edessä.Minun lapsuudessani sporissa oli vain yksi.Yksi olisi tähänkin vaunuvanhukseen kuulunut.

Tämä ruskea ratikka muistutti hiukan Kulosaaren ratikkaa,joka aloitti toimintansa 1900-luvun alkupuolella ja viimeinen raitiovaunu kolisi Kulosaaren sillan yli vuonna 1951.Tuli bussien vuoro ja sitten uusi silta 1957.Historiallinen Kulosaaren ruskea ratikka sai kokea uuden paluun raiteille,kun Kulosaaren Kotiseuturahaston Säätiö asian pani alulle.Mukaan tulivat Helsingin kaupunginmuseo ja Helsingin kaupungin liikennelaitos.Koneen säätiö otti myöhemmin rahoitukseen osaa.Ratikan kyljessä ei lukenut Katriina-kahvi,vaan sana oli Brändö,kuten ennenkin oli lukenut.Toukokuussa 2007 seisoi ruskea Kulosaaren ratikka valmiina Kauppatorilla.Ja siinä oli edessä yksi lamppu!

Kun nyt vajosin tämän suhteellisen nuoren kaupungin historiaan,jatkan teemaa.Tiedän Rautatieaseman lyhdynkantajien kantavan oikean ihmisen piirteitä.Kuvanveistotaiteilija Emil Wikström ikuisti graniittiin sääksmäkeläisen torppari Jalmari Lehtisen kasvot.Sitä taas en ollut tiennyt,että  kuvanveistäjä  Felix Nylyndin (1878-1940) Sepissä on ollut oikeat ihmismallit.Mestarisepän kasvot ovat kirjailija Arvid Mörnen (1876-1946).Moukarimies on piirteiltään itse Nylund nuorena ja se kolmas seppä on Nylundin ahkera apulainen kivenhakkaaja Aku Nuutinen.Vartalonsa ovat lainanneet pronssisille sepille poliisi Sundström ja muurari Paavo Koskinen. Sepät ovat olleet paikoillaan Mennerheimintien varrella Stockmannin vieressä vuodesta 1932.Eikä helmikuun jatkosodan 1944 pommisirpaleiden jälkiä Seppien jalustassa ole korjattu.Nekin kuuluvat Helsingin historiaan.                                                                                                                                                                                                                           

23. marraskuuta 2012

ILMASSA TOIVEIKKUUTTA

Yksi yksinäinen yö taas takana.Nukahtamispillerin avulla nukuin kuin tukki.Laaksossa eilen puolisoa tervehtimässä.Hän pääsikin suoraan Haartmanin päivystyksestä sinne.Laakson sairaalasta minulla on ollut hiukan huono kuva miehen edellisen siellä vuosia sitten olon takia,mutta tämä osasto vaikuttaa mukavalta ja henkilökunta otti mieheni hyvin vastaan.Keskustelin sekä hoitajan että  lääkärin kanssa.Vanhoja,vanhempia kuin minun mieheni,köpöttelee käytävällä.Muistisairaat eivät löydä huonettaan.Jokunen omainen istuu läheisensä sängyn laidalla.Hoitajat vaikuttavat myötäeläväisiltä,eikä ulospäin näy ammattiväsymystä.Osaston miljöö on kodinomainen ja lämminhenkinen.Antaa ystävällisellä ja pehmeällä tavalla meidän nähdä,kuinka me kaikki vanhenemme,muisti ehkä huononee,terveys katoaa ja me tarvitsemme yksinkertaisisssakin asioissa auttavaa kättä.

Lääkäri arveli jonkunlaisen sekavuustilan aiheuttaneen mieheni aggressiivisen käytöksen.Tämä kuulemma ei ole harvinaista aivoinfarktipotilailla.Minä taas panin kaiken verenkiertohäiriön tiliin.Nyt tuntui olevan kuitenkin ohi ja puoliso pitkälti entisenlaisensa.Söi halukkaasti viemiäni hedelmiä ja halusi tänään tuotavaksi lisää.Huone on neljälle hengelle ja kaikki miehiä.Ehkä hyväkin,että puoliso näkee muutakin kuin eristyshuoneen seiniä.Olen jälleen kaivanut pienen optimistisuuden mieleeni ja luotan lääkärin sanoihin,että hänet saadaan kuntoon ja kotiin.

No,minulla ei nyt ole tarkoituksena tehdä näistä blogeistani päivittäisiä sairaskertomuksia.Vaan aion reippaasti siirtyä muihin asioihin myös jokapäiväisessä elämässäni.Olin niin reipasta tyttöä ambulanssissa matkalla Haartmaniin puolison kanssa,että korjasin kuljettajaa,joka sanoi katujen mukulakivien aiheuttavan tärähtelyä kulussa.No,nehän eivät ole mitään mukulakiviä,vaan nupukiviä tietysti.Jo sana mukula pitäisi kertoa kiven muodon.Perunat ovat mukulan näköisiä.Mukula-aiheesta sain päähäni kertoa kuljettajalle Helsingin Kluuvinlahdesta,joka Espalle asti ulottui ja jonka entisissä  rantavesissä nyt ajettiin.Aleksanterinkadun kerroin olleen Suurkadun nimeltään ja Mannerheimintielläkin monta nimeä ennen nykyistä.Kerroin kuntaliitoksista 1940-luvulla,jolloin Haagastakin tuli osa Helsinkiä.Hän puolestaan sanoi tekevänsä minulle kysymyksen: kuinka monta katua ylittää Mannerheimintien? Totta kai vanha töölöläinen tämän tiesi.Niitä on yksi ainut ja se on Nordenskiöldinkatu.Muut vaihtavat nimeä Manskun toisella puolella.Ambulanssihenkilökunnan poistuessa Haartmanista kiitti kuljettaja minua "Helsingin historiapläjäyksestä,joka oli virkistävä".








22. marraskuuta 2012

YLI ÄYRÄITTEN

Pyykkikone tekee työtä ja minä olen jälleen yksin kotona.Eilen puolison palautuspäivänä sairaalassa hän oli heittäytynyt aggressiiviseksi.Hoitajat eivät saaneet puetuksi lähtövaatteisiin eikä ruokituksi.Minun auktoriteettini auttoi ja tulimme kotiin.Kaikki hyvin vaan ei kauaa.Jo heti illalla sama aggressiivisuus palasi ja ongelma oli valmis.Pissat vuoteeseen,ei pesua,ei lääkkeitä,mutta verbaalista väkivaltaa,huitomista,puremista ja lyömistä.Sain niin mojovan potkaisun selkään,että lensin vanhan merimiesarkun päälle.Nukuin yön sohvalla.Oikeammin valvoin ja lilluin itsesäälissä ja epävarmuudessa,pelossa ja avuttomuudessa.Aamu ei iltaa parempi.Soitin ambulanssin.En jäänyt puolison sairaalavuoteen viereen kuin hetkeksi.Keskustelin lääkärin ja hoitajien kanssa,taputin puolisoa varovasti poskelle ja lähdin kotiin.Olen suunnattoman väsynyt.

Ilmeisesti puoliso joutuu Laakson sairaalaan ainakin joksikin aikaa,kunnes tilanne rauhoittuu,syy käyttäytymiseen selvitetään ja sitten mietitään jatkoa.Jaksan hänen kanssaan kotona,jos hoitotoimenpiteet sujuvat.Kestän nimittelyt,kiroilut,huitomiset ja potkimiset.Nehän eivät ainakaan tähän asti ole olleet kuin ohimeneviä.Tosin usean kerran päivässä.Mutta jos en saa tehdyksi hoitotoimenpiteitä,en annetuksi lääkkeitä,pestyksi... silloin kotona olo tuntuu liian vaikealta.En yleensä ole usein kotioloistamme kertonut,mutta nyt tuntuu helpottavalta edes kirjoittaa.Ystäviäkään en ole paljoa asioillani vaivannut.Jokaisella on omat murheensa,elämänsä,menonsa ja kiireensä.Kysytään vointia ja jaksamista,mutta vastaukset jäävät kuuntelematta.Joskus saan pitkästikin kuunnella ystävien minulle tuntemattomien tuttavien  aivoinfarkteista, ja heidän sairaalassa oloistaaan.Näitä tarinoita en todellakaan kaipaa. Kaipaan ystävää,läheisyyttä,empaattisuutta ja lohtua.

No,en ole ainoa murheitten murjoma,en ainoa läheisensä sairauden kanssa kamppaileva.Näitä tarinoita on monet blogitkin täynnä.Kaikilla ei elämä ole helppoa.Mutta kun se osuu omalle kohdalle,on se ajatuksia niin täyttävää,että sympatiat muualle ja muille ovat sangen vähissä.En kiellä,ettenkö nyt juuri tuntisi suurta yksinäisyyttä ja huolta tulevasta.Kaipaan aikuisia lapsia,jotka eivät koskaan edes meille syntyneet.Kaipaan siksi,että voisin heidän kanssaan huoleni jakaa.Hoitaisimme puolisoa ja isää yhdessä toisillemme voimaa antaen.Näin ei ole kuitenkaan.Mutta kyllä tämä tästä.Tavalla tai toisella.Asioillahan on tapana järjestyä.Pitää olla optimistinen.

21. marraskuuta 2012

PUOLISO KOTIIN

Puolison sairaalassa olon aikana vuorokausirytmini on mennyt ihan vähän sekaisin.Menen hyvin varhain nukkumaan ja herään myös hyvin varhain.Kuten nytkin.Tänään pääsee puoliso kotiin.Ripuli ei ollut Clostridiumia vaan tavallista.Ja on ohi.Eilen vein vaatteet ja menen iltapäivällä hänet hakemaan.Toivon hoitajien panevan valmiiksi.Mukavaa kun olemme taas yhdessä kotona.Kyselivät osastolla jälleen jaksamistani.Totta maar jaksan.Ja haluan häntä hoitaa.Ei se nyt niin hankalaa ole,vaikka välillä niin ajattelen.Menee ohi.Saattaa tulla aika,kun en enää kykene tai tilanne muuttuu.Se on sitten sen ajan murhe.

Olen lueskellut puolisolle ääneen Laura Kolben vuonna 2007 ilmestynyttä Unelmien Helsinki-kirjaa.Siinä kadut ja korttelit kertovat,kuten kannessa lukee.Niin ne tekevätkin.Mikä minua ärsyttää,on painovirheet,joita vilisee sivuilla.Eikö kirjan käsikirjoituksia enää oikolueta? Muuten kirja on kiinnostava,varsinkin puolisolle,jonka muisti ei sairauden takia ole enää paras mahdollinen.Vaikka teoksen tarinat kaduista ja kortteleista on puitu moneenkin kertaan Helsingin historiaa käsittelevissä kirjoissa,teosta lukee mielellään.Mitä sanotaankaan kertauksesta opintojen äitinä? Johannes Forssin valokuvat niveltyvät tehokkaasti Kolben tekstiin.Eduskuntatalo on kuulemma hankala kuvattava massiivisuutensa ja sijaintinsa takia.Tänään ajan ratikassa jälleen sen ohi.Sen jälkeen toivon mukaan pitempi tauko matkailuun Katajanokka-Meilahti-Katajanokka.

Ostin valkoisen joulutähden.Vähitellen,vähitellen joulua.Puolen litran vanhassa maitokannussa on keittiön pöydällä valkoisia neilikoita.Kannun pohjassa Arabian leima kertoo kannun olevan 1940-luvulta.Mitään ylen vanhaa ei meillä olekaan,paitsi vanha merimiesarkku 1800-luvun alusta.Se on piripintaan täynnä valokuva-albumeja,omia ja perittyjä.Kuvia menneiltä ajoilta, menneistä ihmisistä ja tapahtumista.Odotan sitä klassista sadepäivää,että voisin syventyä albumien katselemiseen.Nyt vain kerran kaivoin esille C:tä varten vanhat luokkakuvamme.Seisomme Töölön Yhteiskoulun valmistavan koulun ensimmäisen vuoden luokkakuvassa opettajien sisäänkäynnin edessä portailla vakavina kuin hautajaisissa.Pojat takarivissä ja heidän takanaan opettaja Maija Korpipelto,joka yhteenlaskussa ei hyväksynyt ynnä-sanaa.Piti olla plus.Ja plussan me opimme.Tarja ja minä olemme eturivissä,C seuraavassa ja monet tutut kasvot ympärillämme.Osa meistä jo siirtynyt pois toisiin ulottuvuuksiin.Meistä tuli lääkäreitä,juristeja,insinöörejä,opettajia,äitejä ja isiä.Me muistamme vielä Maija Korpipellon opit ja eväät elämää varten.Me olimme seitsen-vuotiaita pyöreäsilmäisiä tyttöjä ja poikia.Ei,me olimme koululaisia! Tämä oli tärkeää.Saatuani ensimmäisen koululaiselle osoitetun postin,olin haljeta ylpeydestä.


19. marraskuuta 2012

MAANANTAISTA ALKAA UUSI VIIKKO

Luin puolisolle eilen sunnuntaina sairaalassa ääneen SK:sta Silja Lanas Cavadan kirjoituksen Ateneumissa olevista symbolisteista.En tiedä,jaksoiko hän seurata lukemistani Paul Gauguinista,Vincent van Goghista,Jacek Malczewskista,Claude Monet´ista ym. Ehkä ääneni tyynnytti hänen rauhattomuuttaan.Ei ollut sallinut veren sokerin mittaamista eikä juuri muitakaan toimenpiteitä.Mutta ruokahalu on hyvä.Eristyshuoneessa piipahti hoitajia,jotka tunnen aikaisemmalta puolison siellä oloajalta ja pahoittelin heidän saaneen taas murheenkryynin hoitoonsa.Puoliso tahtoi kotiin ja minun tuli paha olla,kun olin jälleen hänet sairaalaan järjestänyt.Ei hän ymmärtänyt,miksi ripuli estää kotiin lähdön.No,ehkä tänään on kaikki paremmin.

Kaupungilla mennen tullen ilmiselvästi jo ihmisiä jouluostoksilla.Alkaa olla se aika vuodesta,kun ei olla köyhiä eikä kipeitä.Kuinka paljon ostetaankaan turhia tavaroita sekä itselle että muille.Minä sortunut monesti siihen samaan.Olen pyöritellyt paikasta toiseen esineitä,joita en oikeasti ole edes tarvinnut ja sitten en tiedä,mihin panen esille tai tulenko ikinä tuotakaan vempelettä käyttämään.Ja vanha kansa vielä sanonut,että lahjaa ei saa antaa pois.Itseostetuista olen päässyt helposti eroon joko kylmästi hävittämällä tai kirpputorimyynnillä.

Joukostamme jo poistuneella kummitädilläni oli tapana antaa kodistaan jotain pientä siellä käydessäni.Kerran hän ojensi minulle punaisen puisen koristekauhan,jonka oli joskus joltain matkaltaan ostanut. Se oli vuosia vailla paikkaa.Siirtelin sinne ja tänne,välillä laatikossa piilossa ja taas esillä.Kauhalle oli vaikeaa löytää arvoisensa sija.Helpompaa oli Onni Mansneruksen (1906-1980) taulun kanssa,jonka sain kummiltani syntymäpäivälahjaksi.Se on edelleen seinälläni muun grafiikan joukossa. Lapsena katselin Mansneruksen kuvitusta Aili Somersalon Mestaritontun seikkailut-kirjassa sekä Päivikin sadussa.Molemmat kirjat kuuluivat mielilukemisiini ja kuluivat ahkerassa käytössä.Eikä pikkutytön mieleen pulpahtanut aavistustakaan,että joskus omalla seinälläni on Mansneruksen grafiikkaa.Ei tosin mitään mestaritonttumaista.

Nostin pankista rahaa,kuten aina.Kannatan käteistä,eikä minulla pankkikortteja olekaan.Kassaneiti tahtoi monet todisteet henkilöllisyydestäni,jota hiukan ihmettelin.Lopulta uskottuaan minun olevan minä, kerroin poislähtiessäni varautuvani kyber-sodan varalle.En tiedä,uskoiko.






18. marraskuuta 2012

JÄLLEEN SAIRAALASSA

Olen kehunut puolison ripulin olevan historiaa.Ei sitten ole.Joko se on sitä samaa Clostridiumia tai tavallisempaa.Oli nyt mitä oli,soitin ambulanssin ja taas mentiin.Istuin kuusi tuntia päivystyksen eristyshuoneessa puolison kanssa välillä tuolilla torkkuen ja välillä valveilla ollen.Puoliso oli ollut syömättä sitten aamukahvin ja puhdistauduttuani eristyshuoneen tapaan menin kysymään,josko puolisolle olisi mahdollista saada jotain syötävää.Hänelle tuotiin kokonainen ateria! Ihanalta tuoksuvaa kalakeittoa,ruisleipäviipale ja mansikkakiisseliä.Syötin.Ja hän söi aivan kaiken.Minulla kurni vatsa ja katselin kaihoten ateriaa,joka hävisi lusikka lusikalta miehen suuhun.Syötyään puoliso nukahti ja minä aloin odotella lääkärin piipahtamista.Tuli ja sanoi heti käteltyään meidän tavanneen ennenkin.En muistanut ennenkuin vasta kotona.Illalla myöhään polilta soitettiin ja kerottiin puolison siirtymisestä osastolle.Jälleen Katajanokka-Meilahti-Katajanokka.Kuinka kauan,se selvinnee joidenkin tutkimusten jälkeen,että ollaanko taas tekemisessä tämän viheliäisen Clostridiumin kanssa vai tavallisemman ripulin.Clostridium voi kuulemma uusiutua.

Toisen kerroksen M-L on julistanut meidän seinänaapuriamme vastaan sodan.Seinänaapuri on englantilainen,joka ei muutettuaan tähän maahan tiennyt suomalaisista tavoista eikä siitä,että musiikkia ei saa soittaa raikuvasti öiseen aikaan.Kerroin kerran hänelle tavoistamme ja että ne ovat taatusti samat kuin hänen kotisaarellaan.Hän ei siitä pitänyt,mutta volyymit pienenivät.Ehkä hän on soittokoneensa siirtänyt toiseen paikkaan,sillä nyt se häiritsee alapuolella asuvaa M-L:ää. M-L on kiltti,arka ja hyvä ihminen,jonka olemus kaikenaikaa pyytää anteeksi olemassaoloaan.Nyt hänen yöunensa ovat niin paljon häiriintyneet,että on rohkaistunut puhuttelemaan englantilaista.Kertoi minulle myöhemmin,että oli sanonut tässä talossa olevan tapana kutsua poliisit,jos asia niin vaatii.Tämä on totta.No,M-L ei näin pitkälle ole mennyt,vaan käy soittamassa britin ovikelloa,joka ei enää avaa,mutta säätää soittopelinsä äänen hiljaisemmaksi.

Talossa on monta kimppa-asuntoa.Niiden asukkaat viittaavat kintaalla järjestyssäännöille,naapurien huomioon ottamisille ja yörauhalle.Heidän kanssaan on syntynyt konflikteja.Tässä portaassa ollaan jo niin pitkällä,että taloyhtiöltä lähtenyt varoitus monien huomautusten jälkeen erääseen asuntoon.Toista vuotta viikonloppuisin bailattu 20-30 ihmisen voimalla,musiikki pauhaa,huudetaan,melskataan vielä kahden aikaan yöllä.Kaksi kertaa siellä ovat poliisit käyneet.Nekin tuloksetta.Parvekkeen lasi on kertaalleen rikottu.Kun asunto käy liian ahtaaksi,osa istuksii rappukäytävässä viinan kyllästämänä meluavana joukkona.Auttaako yörauhan palautumista edes varoitus,jää nähtäväksi.Luulen kuitenkin taloyhtiön vetävän loppujen lopuksi pitemmän korren tässä taistelussa.Silloin häiriköiden käy kalpaten.






16. marraskuuta 2012

"ARMAS JOULU JO KUTSUU MEITÄ..."

Marraskuun idus ohitettu.Joulu lähestyy.Sen huomasin eilen Stockmannin Argoshallissa.Kaikki se ihana tarpeellinen joulukrääsä,jota ilman emme tule toimeen,esillä.Hypistelin kaikkea ihanuutta monen muun lailla ja ostin tuuraajalle joululahjan.Hän sen ansaitsee.Yli vuoden on meillä käynyt ollen yksi parhaista,ellei paras, vuosien aikana,jolloin minulle tuuraaja on suotu.Näytin lahjan heti kotiin tultuani,sillä jos se ei olisi ollut mieluinen,olisin ehtinyt vielä vaihtaa seuraavaan kertaan mennessä.Kelpasi ja oli mieluinen.Kotona hänellä  on samaa sarjaa viestittämässä joulun tuntua.Olen aina itse pitänyt lumisadepalloista,joissa ravistamalla leijuvat pienen pienet lumihiutaleet peittäen milloin mitäkin jouluista tai ei-jouluista.Kerran annoin Rovaniemelle muuttavalle tuuraajalle pallon,jossa Helsingin tuomiokirkon ylle satoi lunta.Nyt pallossa kuvun alla on perhe laulamassa ja alapuolella kauniin jouluisen  koristelun peittämänä soittorasia.Ei suomalainen.Nämä erilaiset kuvaelmat  aina jouluseimestä lähtien ovat Suomeenkin rantautuneet.Itselläni ei ole. Mutta havittelen jonkunlaista lumisadepalloa.Ehkä jonain päivänä ostan.Ehkä tänä vuonna,ehkä joskus.

Vietin eilen siis mukavat tunnit kaupungilla.Kaikkea en ehtinyt.Onneksi päivät eivät tähän lopu.Päivä päivältä kuitenkin ruuhka kaupungilla lisääntyy ja tämä onkin joulunajan epämiellyttäviä asioita. Kärsivällisyyteni ei ole parasta lajia ja jo kassajonoissa seisoskeleminen saa suuni mutruun.Se mikä entisestään lisää jonotusaikaa,ovat ne,usein vanhemmat naiset,jotka kaatavat kolikkokukkaronsa sisällön kassaneidin eteen ja hymyssä suin sanovat tahtovansa päästä "pienistä" eroon.Siinä sitten kassa viisi- ja kymmensenttisiä laskeskelee yrittäen epätoivon vimmalla etsiä arvoltaan hitusen suurempia kolikoita.Jono seisoo.Moni alkaa haikailla toisen kassajonon perään ja me siirrymme muille kassoille.Mutta kolikkorouva saa kukkaronsa kevyemmäksi ja hänellä on hyvä mieli.

H lähetti tekstiviestin Alanyasta.On kuulemma niin helteistä että oli menossa rannalle.No,ei meilläkään Helsingissä pakkanen pane.Vielä.Postitin Italiaan kirjeen ja hehkutin samaa asiaa,että lämmintä piisaa marraskuussa.Niin on ollut muuten viime vuonna myös.Jotkut pensaat olivat yltyneet puristamaan uutta kukkaa.Luonto puijaa.








13. marraskuuta 2012

SMOKING JACKET

Lueskelin tässä taas vanhempia kysymyksiä ja vastauksia netistä.Oli oikein pitkä keskustelu siitä,mikä ero on aamutakilla ja kylpytakilla.Minä olen tästä asiasta vallan blogiinkin kirjoittanut.Homma alkoi siitä,kun erään suuren tavaratalon myyjätärkään ei tätä eroa tiennyt.Nyt kysyttiin aivan vakavissa,mikä niillä on sitten erona? Onko todellakin niin,että ihan oikeasti ei tiedetä? Olen kertaalleen kertonut tämän eron,jotta jätän tähän.Ne kysymykset ja vastaukset olivat hupaisia,mutta eivät ehkä niin valaisevia kuin olisin toivonut.Jäi takuulla monelle ratkaisemattomaksi arvoitukseksi,mikä se ero sitten on.Panen tämän asian tässä ja nyt siihen boksiin,missä on muitakin arvoituksia,enkä enää aamutakista ja kylpytakista kirjoita.

Jos vielä tähän takkikeskusteluun lisäisin semmoisenkin takin kuin tupakkatakki,smoking jacket,taitaisi mennä käsittämättömäksi.Minun isälläni oli tupakkatakki.Tummanpunainen.Yleensä takin materiaalina oli paksu sametti.Hihankäänteet ylen koristeellisia,samoin napit.Takki rantautui Krimin sodan aikana pitemmälle Eurooppaan ja oli vielä suurta muotia melkein 1950-luvulle asti.Muuten: Hercule Poirot käyttää tupakkatakkia.Takin tarkoituksena alunalkaen oli imeä tupakansavu itseensä.Tupakkatakkia käytettiin päivälliselläkin ja sitten vetäydyttiin aterian jälkeen vaikka kirjastoon nauttimaan kuka mistäkin sauhuttelusta.

Sama tarkoitus oli smoking cap´illa.Hiukset pysyivät savulta suojassa.Sekin usein sametista pieni pyöreä pillerimäinen kapistus,johon kuului nauhan päässä suurehko tupsu.Tämmöisen ostimme isälleni kerran.Voi,kuinka hän olikin tyylikäs tupakkatakissaan ja tupakkahatussaan.Puuttui vain piippu,savuke tai peräti sikari.Mutta kun mies ei polttanut.

Äitini sen sijaan kyllä.Hän käytti pitkää imuketta ja väitti,ettei vedä keuhkoihin asti.Meille ei koskaan selvinnyt,vetikö.Sieraimista ei näyttänyt savua tulevan.Sitten vuosia poltettuaan,hän kerran ilmoitti lopettavansa.Emme uskoneet.Mutta niin vain kävi,hän lopetti ja siinä paikassa.Sen koommin emme nähneet  imukettakaan missään.Eikä sen kohtalo minulle myöhemminkään selvinnyt.










11. marraskuuta 2012

ISÄÄ MUISTELLESSA

Herätessäni tänään ajattelin isääni.Onhan isänpäivä ja silloin isiä ajatellaan.Minun isäni on jo poissa.Ollut jo 20 vuotta.Kaipaan häntä yhä.Oli mukava mies.No,ei nyt ihan aina.Kaiken aikaa mukavaa ei luultavasti olekaan.Meillä kaikilla on huonot aikamme ja se on luonnollista.Mutta noin yleisesti ottaen isäni oli kuin olikin mukava mies.Minä olin isän tyttö.Pikkutyttönä ollessani hän huolehti,että minulla oli kivaa.Ei ollut sisaruksia,joiden kanssa leikkiä.Isä leikki.Hän oli myös mainio kertoja.Sepitti satuja ja myöhemmin mielellään tarinoi varsinkin Helsingin historiasta.Sillä lailla kiinnostukseni heräsi tämän kaupungin menneisyyteen.Lapset pitivät isästäni.Meillä oli lastenkutsuja ja vanhempani toimivat ylimpinä järjestäjinä,että me viihdyimme.Eläimet pitivät myös isästäni.Joskus mietin,mistä se voi johtua Korkeasaaressakin.Vieraillessamme Pohjanmaalla vanhempieni ystävien maalaistaloissa navettakissatkin,nuo puolivillit olennot,kerääntyivät isän luo.Isä oli kaikinpuolin ulospäin suuntautunut ihminen,puheiden pitäjä juhlissa,shakkimestari ja ennen kaikkea minun isäni. Positiivinen elämää rakastanut isäni.

Moneen yöhön ei minun ole tarvinnut nousta huoltotöihin.Meillä on rauhallisempaa.Jopa puolison jalkojen lihaksia vahvistavat jumppaliikkeet ovat sujuneet seesteisissä merkeissä.Minulla on kotiläksynä voimisteluttaa  jalkoja tarkkojen ohjeitten mukaan,jotka fysioterapeutti on paperille pannut.Hän on tehokas ja taitava,vaativa ja periksi antamaton.Puoliso kyllä tottelee,vaikka pientä mutinaa on lihasten joutuessa liikkeisiin,joihin eivät ole pitkiin aikoihin joutuneet.Terapeutti uskoo,että me saamme miehestä vielä kotona rollaattorin kanssa kävelevän ,kahden porrasaskelman astujan. Ja me pääsemme taas ulos ilman avittajaa.

Joskus minulle putkahtaa mieleen pikkuserkkuni Kalevi,edesmennyt hänkin.Kalevi nimittäin silloin,kun me olimme kaikki voimissamme ja terveitä,sanoi minulle kerran "sä joudut vielä työntämään häntä pyörätuolissa".Minua nauratti ja ihmetytti.Puoliso pelasi golfia pikkuserkkuni kanssa,meillä oli kaikki hyvin.Ei  viittausta pyörätuoliin päinkään.Niin kävi kuitenkin monien vuosien kuluttua.Kaleviakaan ei ollut enää.Miten kummassa pikkuserkkuni tiesi? Tämä askarruttaa mieltäni joskus.Kun hän ei ollut mikään selvännäkijäkään tai etiäisten asiantuntija.Ihan tavallinen kaveri,minun ystäväni.






10. marraskuuta 2012

EINO LEINON KAIMA

Uudet äänikirjat tulivat.Aloin heti illalla vuoteessa ahnaasti kuunnella Eino Leinon Kirjailijoiden Helsinkiä.Tämä Eino Leino ei ole SE Eino Leino,vaan se,joka elää ja vaikuttaa yhä keskuudessamme sekä kirjailijana että toimittajana.Otti ja syntyi vuonna 1946.Kirjailijoiden Helsinki tarinoi tutuista paikoista,kirjallisuutemme miehistä ja naisista,jotka ovat pitemmän tai lyhyemmän ajan Helsingissä eläneet ja asuneet.Kirja on samalla katsaus Helsingin menneisyyteen kuin myös kirjailijoiden julkiseen sekä yksityiseen elämään eri kaupunginosissa,mihin kulloinkin olivat kotinsa perustaneet.Tuttuja tarinoita meille itsekullekin kuin myös vähemmän tuttuja sekä ennen kuulumattomiakin.Kirja viehättää.Odotan taas iltaa.

Opetushallitus harkitsee numero seitsemän viivan palauttamista.Määrätään nyt miten tahansa,minä sen viivan seiskaani vedän.Olen aina vetänyt.Se opetettiin koulussa.Nyt pähkäillään,kun vaalikopissa ei viivaa pannakaan ja seiska näyttää ykköseltä,kun viivattoman numeron piirtäminen ei olekaan hallinnassa.Me olemme Suomessa ja meillä on monia muitakin muusta Euroopasta ja maailmasta poikeavia asioita.Miksi tehdä siis seiskasta meille vaikean ymmärtää? Minä kannatan ehdottomasti viivaa!

Ostin eilen flamingokimpun.Kuitissa lukee anthuriumnippu,mutta kukalla on muitakin nimiä,esimerkiksi Boy Flower,johon syy pian selviää kukkaa katsellessa.Kasvi on kaunis,elegantti suorastaan,ylälehtien väriskaala on moninainen.Ylälehti suojaa kasvin puikelokukintoa.Flamingoa saa myös purkissa kasvavana,mutta tuntien mitättömän ja ylen huonon viherpeukaloni toiminnot,tyydyn leikkokukkiin.Amarylliksen kohdalla olen jotakuinkin onnistunut ja niin,sainhan orkideanikin jopa toistamiseen kukkimaan.Taisi olla pelkkää onnea ja sattumaa.Uudemman kukkimisen jälkeen alkoi orkidea osoittaa väsymyksen merkkejä ja viestitti sillä lailla haluavansa poistua taloudestani.Kiedoin sen hellästi paperipussiin ja laskin asiaan kuuluvalla vakavuudella biojäteastiaan roskiksessa.Sen matkan päätä en oikein tiedä,mutta toivoin sen vielä viimeisillä voimillaan ruokkivan pientä maan matosta ennen mullaksi muuttumistaan.

Tänään vain leppoistellaan kotona.Eikä muuta voikaan,sillä en tohdi/saa invataksin kuljettajaa pyytää yksinomaan avittamaan kahden porrasaskelman kanssa,että pääsisimme rantaraitille.Jos ei puolison jalat ala kohtapuoliin kantaa,ehtii lumi maahan ja rantaraitilla lykkiminen jää haaveeksi.Kaupunki antaa lumen laskeutua ja ainoastaan ihmisten tallaamat polut hangessa kertovat joidenkin siellä kulkeneen.Saamme kaupungille ajaessamme katsella jään kattamaa merta,jossa laivaväylä rikkoo  pinnan antaen vapaan kulun ulos maailmaan meneville aluksille.Tai jos lunta ja jäätä ei tulekaan! Höpöhöpö,totta kai tulee.On tullut ennenkin ennemmin tai myöhemmin.Ilman lämpenemisestä huolimatta,talvi tulee kaikkine pakkasineen ja lumisateineen.Selvä kuin pläkki.




8. marraskuuta 2012

KOLMAS KERTA TODEN SANOO

Kolmas kerta tänään,kun yritän saada jonkunlaista tekstiä.Eilen en ehtinyt.Lähdimme kaupungille,kun lähihaavapesijähoitaja siirsi tulemisensa täksi päiväksi.En oikein pidä näistä muutoksista,kun meilläkin on suunnitelmia.Olen kuitenkin hyvä organisoimaan tilalle jotain,enkä rutise.Tänään aamulla tuli kaksi hoitajaa,haavasellainen ja hoitajaopiskelija.Haavapainauma todettiin parempikuntoiseksi kuin aiemmin,puoliso pestiin ja sitten keskustelimme e-resepteistä ja mitenkä ne auttavat ihmiskuntaa.Minä olen aina tykännyt pitää käsissä paperia ja nyt sitten apteekki säilyttää sähköisesti lääkemääräykset.Ei tarvitse huolehtia kuin ostamisesta.

Ihmiset kuulemma hukkaavat reseptejä,ovat matkailemeassa kaukana ja lääkettä pitäisi saada,mutta ei ole reseptiä matkassa.Ei kun vaikka Utsjoen apteekkiin ja siellä näpelöivät tietokonetta ja pian on lääke tiskillä.Ja kun kaikki on tallennettu sähköisesti,niin pidetään siitäkin huolta,että tarkistetaan välillä,missä lääkkeitten kanssa mennään ja lääkärikin on kuulemma halukas joskus potilaan tapaamaan.No,en minä hurrannut tälle uudistukselle kuin en itsepalvelukassoillekaan,enkä aikoinani sille,että bensa-asemilla ei ollut muuta kuin pullanmyyjiä ja itse piti täyttää auton bensatankki.Sain kuitenkin suostumuspapereita,jos sittenkin... Aikaahan tässä on parisen vuotta ennen kuin laki määrää,että tahtoi tai ei,kansa siirtyy sähköisiin resepteihin.Minä märehdin asiaa ainakin vähän aikaa.

Tänään tuli myös fysioterapeutti.Me ehdimme syödä näiden kahden tapahtuman välissä ja vähän sulatellakin.Kehuin terapeutin työskentelyä,enkä syyttä.Taitava,tarpeeksi vaativa ja muutenkin miellyttävä.Kotiläksynä olen aamuisin teettänyt puolisolla ohjeitten mukaan liikkeitä.Enkä ole varma,kumpi meistä on väsyneempi,sillä puolison kanssa ei tämmöinen ole helppoa.Ensi viikolla terapeutti taas tulee ja tulee myös tuuraaja.Livahdan kaupungille.

Tilasin uusia äänikirjoja Celiasta.Eino Leinon Kirjailijoiden Helsinki.Sitä odotan jännityksellä.Prahasta meillä onkin jo kirjailijoiden sitä kaupunkia.On niitä muitakin,Lontoo,Berliini,Rooma,Pariisi,Budapest... Lontoo, Rooma ja Pariisi kiinnostavat.Joissakin kaupungissa olen kirjailijoiden jalanjäljissä kulkenut.Prahassa Saarikosken ja Kafkan jäljissä. Lontoossa ja Pariisissa  tietämättäni samoilla kujilla ja toreilla kuin joku kirjailija.Panu Rajalan Hirmuinen humoristi on myös tulossa sekä muutama  matkakirja maailmalta.Kyllä taas kelpaa nukkumaan mennessä.Tässä kohdin sanonkin hyvää yötä.




5. marraskuuta 2012

VANHA KUNNON LIZ

Ystäväni C on armoton Elizabeth Taylorin ihailija.Hän keräsi tähdestä kuvia,jotka ovat tallella vieläkin.Näki kaikki Taylorin leffat.On lukenut staran elämäkertoja.Eilen tuli Jimiltä henkilökuva Taylorista.Tiedän C:n katselevan vain ykköstä,kakkosta ja kolmosta televisiosta ja niinpä soitin ja pyysin avaamaan Jimin kohdalta.Lopulta se onnistui ja C syventyi Taylorin lapsuuteen ja nuoruuteen.Jatkoa seuraa joskus myöhemmin.Ken mielii,voi mennä katsomaan Elizabeth Tayloria Tampereen Työväen Teatteriin.Kahtakin.Ensin on Maria Lund nuorempana ja Sinikka Sokka vanhempana.

Minäkin olen kerännyt filkkarien kuvia.Eivät taida enää olla tallella,enkä ketään kohtaan tuntenut syvää intohimoa,vaikka mieleisiä olikin.James Dean ei niihin jostain syytä kuulunut.Noihin aikoihin piti olla valistunut ja tietoinen elokuvatähtien suhteen ja leffatkin me valitsimme näyttelijöiden mukaan.Viis aiheesta ja siitä,oliko elokuva arvosteltu hyväksi.Lännen elokuvissa piti olla John Wayne ja rakkauselokuvissa Elizabeth Taylor.Vesiaiheisissa oli aina Esther Williams.Emmekä yhtään ihmetelleet,mitenkä hänellä pysyi kampaus,vaikka oli juuri sukeltanut syvälle.

Olin illalla visiitissä.Oli asiaa viidenteen kerrokseen ja minut kutsuttiin sisälle.Kodikkaasti keittiöön asti.Asia,miksi menin,tuppasi jäämään sivuseikaksi isännän kertoessa värikkäästi muusta.Aikaa kului ja tulin levottomaksi puolison jäätyä yksin.Sitten tuli asiani vuoro ja sen selvitettyäni juoksin alas ja kotiin.Kaikki hyvin.Puoliso tuskin oli edes huomannut poissaoloani.

Harvoin muuten suomalainen kutsuu puolittain ventovieraan naapurinsa sisälle.Ovi saatetaan avata muutaman tuuman verran ja avaaja mahduttaa raosta päänsä.Sitten on niitä,jotka avaavat enemmän,niin että avaaja näkyy kokonaan.Minä kuulun heihin.Ja kutsun aivan varmasti sisälle,jos hituistakaan naapuria tunnen.Enkä selittele,miksi sohvatyynyt ja torkkupeitto sohvalla ovat sikinsokin tai pölyjä pöydillä voi-täällä-on-niin-sekaista-tyylillä.Meillä onkin aika moni naapuri käynyt istuksimassa.Joskus on suorastaan hoopoa selvitellä asioita rappukäytävässä ovella.On miellyttävämpää istua mukavasti tuolissa.Ja keittiö on ihan hyvä paikka,usein kodin lämminhenkinen sydän .Ja tässä eilisessä keittiössä oli vielä pehmeä sohva! Muistaakseni elämäni toinen keittiösohva.Se toinen on ystävälläni S:llä Tampereella,semmoinen vanha pinnasohva.Minun keittiöni on ilman sohvaa.Aika koruttoman yksinkertainen keittiö  perinteisine huonekaluineen,pöytä ja tuolit,muutama irtokaappi ja sitten ne seinillä olevat kaapistot ja työtasot matalammalla.Kun H tulee kylään,hän haluaa olla kanssani keittiössä valmistaessani meille ateriaa.Istuu pöydän ääressä viinilasi edessään ja juttelee.

Tänään on kipaistava postilaatikolle.Puolison yksinolo jäänee kuitenkin lyhyemmäksi kuin minun eilinen naapurin keittiössä istumiseni aika.




4. marraskuuta 2012

JOULU MIELESSÄ

On sunnuntai ja harmaus peittää sateen tuntuisen tienoon.Mietin tässä,että joulu tekee tuloaan.Kauppaliikkeet alkaneet koristautua krimskramsuihin,kaikkeen kultaan ja kimallukseen.Taitaa tästä päivästä olla 50 päivää jouluun.Tai niillä main.Aina vaan aikaisemmin aloitetaan,että kun Joulupukki alkaa Korvatunturilta lahjarundinsa,alan minä olla jo kyllästynyt joulutouhuun.Tapaninpäivänä riisuskelen kotia jouluhelyistä,jos niitä framille olen yleensä laittanutkaan.Yleensä olen,vaikka olen päättänyt,että jätän tekemättä.Kiipeän kuitenkin jossain välissä tikkaille ja otan kaapin ylähyllyiltä laatikot,joissa kyljessä lukee JOULU.Avaan ja loihdin kotiin asianmukaista tunnelmaa.Sytytän illoin parvekkeen kuusen.Kivan näköinenhän se on,eikä muilla tässä talossa moista olekaan.Joillakin muita jouluvaloja,monivärisiä ja välkkyviä.Pation haltijat panevat valot kiertämään pensasaitaansa.Oksat puhkeavat sähköiseen kukkaan.Mukavaa on roskia iltasella viedä ja nähdä talon pukeutuneen juhlatamineisiin.Kuin tanssiaisiin lähdössä.

Valtakunnallinen omaishoitajaviikko on 25.11.-1.12.2012.Olisi ohjelmaa ja vallan tanssitkin. Viikko alkaa toki vakavammin omaishoitajien kirkkopyhänä Temppeliaukion kirkossa.Kirkkokahvit ja kaikki.Kyllä meidän nyt kelpaa,kun ihan valtakunnallisestikin ajatellaan.Joulukuun ensimmäisenä olisi retki Ateneumiin, 52 sielua- Symbolismin hengessä.Symbolistisia maisemamaalauksia 52 taiteilijalta,joukossa niin kotimaisia kuin ulkomaisiakin taiteilijoita Akseli Gallen-Kallelasta Paul Gauguiniin ja Claude Monetiin.No,sinne voi mennä muulloinkin.Näyttely avautuu 16.11 ja päättyy 17.2.ensi vuonna.Jospa minulla olisi parempi tuuri kuin Helene Schjferbeckin näyttelyn kanssa.

Ystäväni H pääsi eilen perille Alanyaan.Soitin illalla ja siellä istuskeli leppeässä kesäillassa ulkoilmakahvilassa nauttimassa ystävänsä kanssa iltapalaa.Lento oli ollut kuopaton ja vuokrattu asunto passeli.Ei kun nauttimaan! Istanbul on minulle ollut houkutin ihan pienestä pitäen.Silloin ei näitä Alanyan kaltaisia turistipaikkoja ollutkaan.Ei Turkki ollut mikään turistikohde,vaikka Mika Waltari oli siellä käynytkin.Nykyisin on toisin.Me teemme matkoja melkein jokaiseen maailman kolkkaan,katselemme maisemia televisioruuduista,luemme matkakirjoja.Kartalla ei ole enää valkoisia läiskiä kuten minun lapsuudessani.Voimme itse tarttua liaaneihin Afrikassa ja leikkiä vaikka Tarzania.Mutta tuohon viidakon täyttämään huutoon ei äänihuulemme yllä kuten sillä oikealla Tarzanilla, Johnny Weissmüllerilla.Turkki on lisännyt suomalaismatkaajienkin joukossa suosiotaan.Moni H:n lailla viettää siellä kuukausia kerrallaan.Viidellä eurolla saa muhkean illallisen ravintolassa idän eksotiikan lisäksi.Lämpöä riittää pitkälle syksyyn eikä talvikaan luita riko.Ehkä minä seuraavassa elämässäni pääsen Istanbuliin ja livahdan Bosporin salmen yli Aasian puolelle.







3. marraskuuta 2012

PYHÄINPÄIVÄN MIETTEISSÄ

Sateinen ja harmaa tämä Pyhäinpäivä. Monet askeleet vievät hautausmaalle.Minun ei.Sytytän kynttilät kaikkien niiden omaisteni ja ystävieni muistoksi,jotka ovat tästä elämästä poistuneet.Sukuhaudan kätkössä lepäävän vanhempani uurnassaan,monta suvun jäsentä heitä ennen.Siellä ja siellä ystäviä maan povessa,muissa haudoissa ja kaupungeissa.Muistan heitä.Muistan tänään ja huomenna,senkin jälkeen.

Eino Leino runossaan Virta venhettä vie:

Virta venhettä vie.
Mihin päättyvi tie?
Lyö kuohut purren puuta ja talkaa.
Mikä ihminen on?
Virvaliekki levoton.
Jo hiekka heljä riiteleepi jalkaa.
Yksi syntyy riemuun ja toinen murheeseen
ja kullakin on kellonsa pohjass´ sydämen;
kun se seisahtaa,niin kuolon aika alkaa.
Virta venhettä vie...


1. marraskuuta 2012

KEKRIN AIKAAN

Tuli marraskuu ja Pentti Haanpään sanoin  " ...marraskuu saattaa näyttää kasvonsa monenkaltaisina... mutta useimmiten on sen muoto musta ja synkeä.Harmaita pilviä,sadetta,tuulta,lokaa..." Ote Maa -ja metsäkyliltä-teoksesta,Otava 1968 Iltalehden alakertasarja 1927-28,koonnut Eino Kauppinen. Ensi lauantaina Pyhäinpäivä.Nykyisin Suomessa  liikkuva pyhä ajalla 31.10-6.11. evankelis-luterilaisen kirkon määräyksestä 1950-luvulla. Aikaisemmin se ei liikkunut mihinkään.Oli aina 1.11.Vielä siis ehtii kaivertaa kurpitsat,harjata Halloween-vaatteet ja harjoitella olemista pelottavana.

Hoitaja tuli ja oli eilen,kuten pitikin.Pesi puolison ja vaihtoi haavapainauman siteen.Kertoi päivistä,jolloin on kymmenenkin kotikäyntiä.Vanhoja yksinäisiä ihmisiä,jotka odottavat hoitajaa kuin kuuta taivaalle.Meillä käynti on helpoimmasta päästä.Aikaakaan ei mene kuin puolisen tuntia.Minä vien puolison kylppäriin ja tuon sieltä,odotan siteen vaihdon ajan ja sitten puen puolison.Voisin muuten samantien pestäkin, kuten muinakin aamuina.Puoliso on tottunut rutiineihin ja kuulin eilen,kun moitti, "ei mene oikein". No,tänään taas menee.
Tuntuu kuitenkin mukavalta,kun kerran viikossa joku muu suorittaa varsinaiset pesemiset.Ehkä hoitaja joskus tekee koko homman ilman apuani.Se tuntuisi vieläkin mukavammalta.Ehkä kuuluisi hänen tehtäviinsäkin asiakkaan luona.

C vietti syntymäpäiviään.Oli kuulemma lystiä ja oli vieraita.C viettää aina päiviä.Minä taas en.Mutta järjestänyt isälleni isojakin pippaloita ja siitä pidin.Äitini oli omien päiviensä suhteen hiljaisemman sorttinen,vaikka lapsuudenkodissani olikin usein vieraita.Myös puolisolla ja minulla menneinä vuosina.Traditioksi muodostui vuoden viimeisen illan rapukestit.Emmekä kaihtaneet muitakaan ilonpitoja vuoden mittaan.Mökillä kävi suihke,kuten mökeillä noihin aikoihin yleensäkin.Kun yhdet lähtivät,toiset ajoivat jo portista sisään.Olimme mukavassa kohdin tätä maata,että pohjoiseen menijät yöpyivät ja viipyivät.Ne olivat mukavia aikoja ne.Veneiltiin,kalasteltiin,saunottiin,nautittiin... Kummitätini otti ja ihastui erääseen taiteilijaystävääni.Kun me muut menimme jo nukkumaan,istuivat nämä kaksi rantakalliolla melkein jo yöksi muuttuneessa illassa katselen hämärän peittämää maisemaa,kuunnellen veden kantamia ääniä ja unisen kalan loiskahdusta kaislikon takana.

Vuosia on kulunut ja nyt olemme jo seuraavalla vuosituhannella ja kekrikuukautta mennään.En kekrilihapullia enkä kekrilammasta kuitenkaan valmista.Eikä enää kekriä tässä urbanisoituneessa yhteiskunnassa suuremmin vietetä.Taitaa koko sana olla monelle outo.No,kekriä vietettiin sadonkorjuun päättymisen juhlana.Routa alkoi tulla maahan ja viimeisetkin juurikkaat oli nostettu.Kekrilihapullataikinaan pantiin mukaan näitä maan antimia.Kekripukki saatettiin polttaa ja juhlien jälkeen sai talvi tulla.