2. tammikuuta 2013

HYVÄN MIELEN ANTAJAT

Blogiystävä Mymskä haastoi minutkin erottelemaan hyvää mieltä tuovat asiat ja kertomaan miksi ne tekevät mielelle hyvää. En haasta ketään,mutta kertoelen muuten.

Kyllä minä tykkään keväästä,vaikka aurinko armotta alkaakin paljastaa sen seikan,etten ole siivousintoilija.Kevät enteilee kesää ja kärpäsiä,aurinkoa ja lämpöä.Kuuluu siis hyvä mieli-kategoriaan.Iloitsen myös ystävistäni,joita ilman elämä olisi paljon ankeampaa ja yksinäisempää.Viime vuosina hyvän mielen tuojana eivät olosuhteiden pakosta ole matkat olleet.Ennen olivat aivan ylivertaisia ilon aiheita.Kaikkine kommelluksineen,eksymisineen,ruokineen,eri kielineen,maisemineen ja ihmisineen.Panen luetteloon silti matkat.Ne ovat aina antaneet minulle hyvän mielen verrattomina muistorikkaina kokemuksina.

Kukkakimppu maljakossa on yksi mielihyvän antaja.Ehdottomasti.Onhan se niin somaa ja huoneen kasvot virkistyvät hetkessä,omistani puhumattakaan.Nyt on vain jo viime vuonna hankittu valkoinen joulutähti purkissa olohuoneen pöydällä.Tulen myös hyvilleni siitä,kun ratikankuljettaja avaa oven,ettei minun tarvitse hamuilla nappia tolpasta.Varsinkaan jos on kannettavaa käsissä.

Onnistuminen jossain asiassa antaa minulle hyvän mielen.On se vaikka kuinka vähäpätöinen asia tai suurempi.Jos vaikka saan ystävän pahantuulisuuden katoamaan iloisella rupattelulla.Tai lohduttamisella murheen pienemmäksi.

Nykyisin,tarkoittaa aivan lähiaikaa,saan eniten hyvää mieltä puolison kohentuneesta kunnosta.Tämä on ykkösasia,josta juuri nyt iloitsen.Jokainen itsealoitettu sana häneltä,hymy,katse ja käden ojennus saa mieleni riemusta läikehtimään,ilon kyyneleen silmänurkkaan ja kasvavan toivon hänen saamisestaan takaisin kotiin.

Vielä kolme hyvän mielen tuojaa.No,blogin kirjoittaminen antaa minulle hyvän mielen.Tämä on aivan selvä asia.Suomalainen on aina tahtonut panna ajatuksiaan niin sanotusti paperille.Ennen minäkin pöytälaatikkoon,nyt jonnekin tietokoneen uumeniin.Me olemme kirjoittavaa kansaa.Tähän liittyykin sitten mielihyvän tuojana niinikään jonkun toisen ihmisen blogikirjoitus,joka kiinnostaa,antaa ajatuksia ja pieneksi hetkeksi mahdollisuuden tutustua kirjoittajaan ja hiukan hänen elämäänsäkin.

Tällä hetkellä viimeisenä vaan ei huonoimpana mielihyvän antajana mainitsen plusasteet ulkona.Parvekkeen rööri alkoi vetää ja suurin osa vedestä on tipotiessään.Raahasin jo isoimman osan kokolattiamatosta kylpyhuoneeseen kuivumaan.Kuivuttuaan mietin,onko niistä enää mihinkään.Höyryttäjämies tulee kumminkin,kun huoltoon soitin,tarkistamaan putken.Isännöitsijältä kysyin eikö putken jäätymistä voisi ennaltaehkäistä.Ei kuulemma voi.Luonto on mahtava tekijä ja ihmisen osaamiset sen kanssa usein olemattoman pienet.










1 kommentti:

  1. Hyviä hyvän mielen antajia! Monta näistä voisin laittaa oman listani jatko-osalle, jos sellainen tulee. Kevät siellä nokassa kirkkaimpana.
    Kiitos, kun teit tämän!

    VastaaPoista