15. maaliskuuta 2013

RATIKKAJUTTUA JA OMAISHOITOA

Se ruskea Kulta-Katriina-ratikka,josta olen pätkän blogissani kirjoittanut,ei olekaan varsin vanha,on vuosimallia 1970 ja Mannheimista Helsinkiin hankittu.Kuskien kesken Manne.Pari kertaa ehdin sillä sairaalareissujen aikana ajella ja välillä katselin sen kolistessa ohitseni.Niitä on muutama liikenteessä,vaikka minä nähnyt vain numeron 162 ja nelosen reitillä.Minusta on upeaa,että raiteilla pidetään tämänkin ikäistä raitiovaunua,joka muistuttaa entisistä ajoista suuntakahvoineen päivineen.Semmoista kahvaa käytti pappakin joskus 1900-luvun alkupuolella ratikkakuskin aikanaan.Nykyvaunujen ohjaamot näyttävät erilaisilta.Ratikkakuski.fi kertoo ratikkatarinoita Helsingistä,mitä kuljettajat kuulleet ja nähneet vuosien varrella.Ei mikään yksitoikkoinen ammatti.Minun matkustajana ollessani kohdalleni yleensä osunut vain kännipäisiä örveltäjiä.Ja nyt onkin taukoa ratikkamatkailussani ainakin 25.3. asti. Se on tuuraajapäivä.

Aamulla tultiin ottamaan puolisosta verikokeita.Miespuolinen salskea hoitaja.Soitti pari tuntia etuajassa ja kysyi,joko saa tulla.Onneksi olin herännyt varhain,juottanut puolisolle aamukahvin,pessyt,vaihtanut haavapainauman siteen ja kuivan pyjaman ja pannut hänet takaisin vuoteeseen.Itse olin alkutekijöissä.No,tuli ja otti ja lähti.Tulokset maanantaina.

Kauan ajatuksissa ollut Italiaan menevä kirje,on saatu aikaan.Pitkä siitä tuli,kun en ole kuulumisia kertonut muutamaan kuukauteen.Sain sen säällisesti postilaatikkoonkin,kun vielä hyvin voin semmoisen luo poiketa.Nyt eteisessä odottaa postittamista kirjekuori,joka pitää sisällään verokorttini työnantajalle.Olen taas omaishoitajaruodussa.Jos joku luulee,että omaishoitajan tuki on verotonta,on se väärä luulo.Me maksamme veroa! Verottomaksi säätämisestä aina välillä päättäjien kesken puhutaan,mutta puheeksi on jäänyt.Pitäähän valtion saada jokainen mahdollinen sentti.Työnnän jälleen tähän väliin sen asian,että vaikka palkkamme olisi veroton,olisi se huomattavasti pienempi kuin laitoshoidon kulut,jotka me säästämme hoitamalla läheistä kotona.Ehkä verottomaksi muuttaminen toisi närää muitten palkansaajien keskuudessa.Ollaanhan sitä nytkin jo kateellisia tästä verollisesta,kun tietämätön ei pidä omaishoitoa kunnon työnäkään.Voin vakuuttaa sen olevan.Ympärivuorokautistakin seitsemänä päivänä viikossa ja aina oltava valmiina kuten partiolainen.Downshiftingistä ei voi oikein puhua.Muuten,Lenita Airisto ei perustanut pätkääkään downshiftinkiin Huomenta Suomi-lähetyksessä.Hiukan rypisti eleganttia otsaansa lausuessaan sanan,joka tarkoittaa leppoistamista eli työnteon ja kuluttamisen vähentämistä.Aivan eri aatesuunta kuin ahkeralla ja työtäpaiskivalla Lenita Airistolla,joka kerran jossain televisiolähetyksessä komensi suomalaisia ostamaan Nokia-puhelimia,ettei Nokian käy huonosti.Emme ilmeisesti ostaneet tarpeeksi.


1 kommentti:

  1. Niin,Sari.Olen samaa mieltä ehdottamastasi palkkiosta.Olisikin niin!Mutta kun ei ole.Hyvä edes näin.

    VastaaPoista