16. toukokuuta 2013

SÄNKYKAMARIN IHME

Puolison uusi vuode tuli eilen. Upea. Kaksi miestä pani toimintavalmiiksi ja johdon pistorasiaan. Minä petasin. Panin puolison uuteen vuoteeseen, johon kohtapian nukahti.Laidat ylös eikä huolen häivääkään, että kellahtaisi lattialle. Soitin Kierrätyskeskukseen. Ensi viikolla tulevat arvioimaan, ottavatko vanhan vuoteen ja television huomaansa. Jos eivät kelpuuta, Nouto-Sortti  kuulemma hakee maksua vastaan. Ei kun heille sitten. Ihmisen olisi hyvä olla ja elää ilman irtaimistoa. Ei ihme, että niitä pimeän tullen raahataan luvattomasti roskikseen, eikä koira perään hauku, mutta taloyhtiö maksaa poiskuljetuksen. No, maalla kipataan joko oman ladon taakse pois silmistä tai metsiin. Jääkaappi- ja sohvavanhukset ynnä muu tarpeeton makaa puitten kätköissä. Mikä maatuu mikä ei. Marokossa näin tien poskissa hylättyjä tavaroita, isoja ja pieniä ja niihin kuului myös  eläinten raadot. Kamelin ruhokin luut törröttäen odotti hiljaista loppuaan, kunnes ei ole mitään jäljellä. Yleistä, minulle kerrottiin.

Eilen kävi pesijähoitaja oppilaan kanssa. Kouluttaja neuvoi ja oppilas ei osannut. Minä en kestänyt tätä avuttomuutta katsella. Pakenin paikalta. Mies tuli kumminkin puhtaaksi. Vaipan kanssa tuli lisävaikeuksia. Muutama repesi ja minä ojentelin uusia.Naiset lähtivät ja minä kiittelin, kuten asiaan kuuluu. Hymyilinkin.

Illalla leikin hetken uuden sängyn kanssa. Painelin nappuloita, laskin ja nostin, kunnes puoliso ei enää tykännyt. Laitojen lisäksi on aputanko, josta voi auttaa itse itseään nousemisessa. Tankoa vielä opetellaan. Olenpa,olenpa iloinen kuin kissa liukkaalla jäällä tästä sängystä. Makuuhuone ei enää näytä huonekaluvarastolta, kun vuoteen viereen ei tarvitse kasata tuoleja putoamisen estämiseksi. Kehuin uutuutta myös E:lle, joka Oulusta soitti. Pohjanlahti ei enää jäässä.Kevät sielläkin, mutta meitä täällä huomattavasti perässä. Toinen ystäväni H on tullut kotiin Alanyasta. On kuulemma outoa olla taas täällä. Tuntuu kolealta Turkin helteiden jälkeen. Suunnittelee jo syksyä, jolloin katoaa jälleen Turkinmaalle puoleksi vuodeksi.Sinne vetää mies! Tumma viiksiniekka. Vuosia ovat jo tunteneet, ei siis mikään rattopoika. Mies soittelee ja ikävöi. Eikös olekin se rakkautta?

Rakkautta on Panu Rajalan kirjassakin lavatähden kanssa. Vielä. Uusi talo noussut, häät vietetty ja kirjailija totuttelee julkisuuteen. Kaikki toistaiseksi hyvin. Ukkomiehen elämä alkaa maistua. Olenko huomaavinani huumorin höystämää enenevää ironiaa tekstissä? Kuuntelu jatkuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti