"Whistle while you work" lauloivat eräät tunnetut kääpiöt aikoinaan. Minulta eivät hommat eilen sujuneet siihen tapaan puolison tultua kotiin. Jouduin heti töihin, joissa ei vislaamisella sijaa ollut. Ei auttanut muu kuin purra hampaat yhteen ja tehdä, mitä pitää tehdä. Helle ei myöskään armoa antanut. Sitä noiduin muuta enemmän. Keskiviikoksi luvattu ukkosta ja se on hyvä se, jos toteutuisi vielä viilentävän sateen myötä.
Intervallihoitojakso ei mennyt kuten minulle luvattiin ja kuten olin asiat esittänyt osastolla. Oli sovittu yhdestä jos toisestakin asiasta, eikä mikään toteutunut. Parta ajamatta, vaikku edelleen korvissa. Selityksiä, selityksiä. Myöskään ei hoitaja ollut leikannut hiuksia, vaikka sekin minulle luvattiin ja on osastolla tapana. Kuljetus kotiin meni niinikään poskelleen, vaikka olin hoitajalle antanut puhelimessa ohjeita kuljettajan pyörätuolista, kaupunkikyydistä ( ei siis Kela) ja että on tuotava kotipuolessa makuuhuoneeseen asti.Kuljettajalle oli nimenomaan sanottu "oma pyörätuoli ja Kela-kyyti". Kuljettaja ymmällään. Aikaa suttaantui siihen, miten nyt toimitaan. Omaisen vai hoitopaikan mukaan. Minä vedin pitemmän tikun. Jakson aikana soitin osastolle kerran ja kyselin puolison kuulumiset mm. vatsan toiminnan osalta. Hoitaja vastasi "en minä tiedä", ja jätti minut vastauksia vaille. Luottamus osastoa ja sen henkilökuntaa kohtaan hävisi taivaan tuuliin. Olisiko seuraavaksi kerraksi jokin muu intervallihoitopaikka? Ovat tietysti tottuneet vanhuksiin ja vanhusten yhtä vanhoihin omaisiin, jos heitä on, jotka tyytyvät kaikkeen, mitä annetaan. Ei kysymyksiä, ei toiveita. Ei haukansilmiä, ei korvia levällään kuulemaan, ei havaintojen tekemisiä. Sainko nyt tuta, miten tämän maan vanhoja ihmisiä laitoksissa hoidetaan? Siitähän on puhuttu.
Yksi positiivinen puoli oli ja se oli osaston fysioterapeutti. Ammattitaitoinen, sympaattinen ja ystävällinen mies. Hän oli saanut puolison mukaansa ilman mutinoita ja kieltäytymisiä. Hänen kaltaisiaan saisi hoitotyössä olla enemmän. Hän saattoi meidät alas autolle ja kiitin häntä lämpimästi siitä sekä hänen työstään että myös hänen kärsivällisyydestään miestäni kohtaan tämän ajoittaisesta aggressiivisuudesta huolimatta.
No, nyt on puoliso minulla ja hoito mallikelpoista. Pieni hymynkare viivähti huulilla kysyessäni, onko nyt hyvä kotona? On hyvä, vastasi. Ja miksei olisi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti