18. kesäkuuta 2013

TUPRUTTELUN HAITTOJA JA KAUPUNKIEN MUUREJA

Lainmuutos, josta huhuillaan, voi lopettaa parveketupakoinnin, kertoo netissä Aamulehti. Lakiin vedoten voi taloyhtiö kieltää tupakoinnin partseilla. Kannatetaan! Ihan siksi, että kärsin asiasta todella. Alapuolella, sekä ensimmäisessä että toisessa kerroksessa, asuu armottomia sauhuttelijoita. Vaikka pidän ikkunat ja parvekkeen lasit/oven suljettuina, tulee savua sekä hajua asuntoon. Jos aion yöllä istuksia partsilla, ei sekään aina onnistu, koska alapuoliset asukkaat ovat myös hereillä ja parvekkeella ja ensimmäisen kerroksen patiolla  tupakoimassa. Savu ja haju kiemurtelee aina viidenteen kerrokseen asti, ryömii asuntoihin ja tekee elämän ikäväksi puhumattakaan terveydellisistä haitoista. Se on sitä passiivista tupakoimista henkilöllä, joka joutuu vetämään keuhkoihinsa toisen tupakasta tulevaa savua. Laki ei kiellä tupakoimista parvekkeilla/patioilla, eikä silläkään ole suurta merkitystä, vaikka taloissa olisi herrasmiessopimus tupruttelun kieltämiseksi. Aina on sellaisia ihmisiä, jotka viis veisaavat sopimuksista.

Berliinistä tuli kortti. Lähettäjän mukaan kaupunki aivan toinen kuin vuonna 1988, jolloin edellisen kerran kaupungissa oli,  vuotta ennen muurin murtumista. Berliinissä en ole milloinkaan ollut. Kehuja kuullut ja nykyisin myös sinne menon olen siirtänyt seuraavaan elämääni. Ikinä en ole käynyt tämmöisessä kahtia jaetussa kaupungissa. En edes Kyproksen Nikosiassa, vaikka maassa olimmekin. Suunnitelmassa oli Nikosiaan ajaa, mutta luovuimme ajatuksesta. Olisimme kuitenkin haikailleet menoa turkkilaiselle puolelle ja kuultuamme rajan olevan auki varsin epämääräisiin aikoihin ja se saatettiin sulkea kesken kaiken turistien jäädessä toiselle puolelle, jätimme koko asian. Kuulimme monta murheellista tarinaa omaisten asuessa turkkilaisella puolella sangen huonoissakin olosuhteissa, tapaamiset ainakin siihen aikaan harvassa perheen jäsenten kesken. Sitä samaa ovat saaneet berliiniläisetkin kokea 28 vuoden aikana. Ehkä jonain päivänä Kyproskin yhdistyy, sopu palaa ja Turkki palauttaa 1974 valtaamansa pohjoisen osan oikealle omistajalleen.

Eilen taas käveltiin rollaattorin kanssa. Puoliso käveli mukisematta, mutta väsyi pian. Fysioterapeutti nyökytteli päätään tyytyväisenä ja minä yhdyin. Oikea jalka on vaikeampi liikuteltava, holtiton ja voimaton. Me elättelemme kuitenkin toivoa! Puolison aggressiivisuus vähentynyt huomattavasti.  Kotihoitolääkäri lisäsi mielialalääkitystä, että josko se on auttanut. Minähän en näihin rohtoihin oikein usko ja siitä keskustelinkin tohtorin kanssa. Hän sai minut kuitenkin jotakuinkin luottamaan lääkkeen vaikutukseen ja tarpeellisuuteen. Mielialan muutos parempaan suuntaan tuntuu jokatapauksessa aivan ihanalta. Näkyvissä jälleen se mukava puoliso, joka hän on ollut. No, en kuitenkaan nuolaise ennenkuin tipahtaa. Katsotaan, katsotaan ja eletään päivä kerrallaan.Nautitaan niin kauan kuin mahdollista.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti