25. heinäkuuta 2013

HYVÄÄ HUOMENTA

Sen kummemmin en ollut keppikävelyä harjoitellut, vaan kylmästi otin isän kävelykepin, tilasin taksin ja lähdin eilen kampaajalle. Kaikki sujui odotettua paremmin, en kaatunut, keppi ei livennyt, kipukaan ei yltynyt. Olin ylen tyytyväinen saavutukseeni. Kerroin koko sairashistorian kampaajalle. Kampaajienhan on aina pakko kuunnella asiakasta tai olla ainakin kuuntelevinaan. Hänellä oli kyllä mielekkäämpää kerrottavaa minulle tulevasta lomastaan. Lähtee miehensä kanssa purjehtimaan Suomenlahdelle.

Olen aina haaveillut purjehtimisesta, sepitellyt itselleni nuorempana tarinoita kokemistani tyrskyistä, maston natinasta, tuulen pulleuttamista purjeista ja iloisesti hyppelevistä kaloista ympärillä. Luin meriaiheisia C.S. Foresterin seikkailuromaaneja mielihahmonani kapteeni Horatio Hornblower. Purjeveneeseen en koskaan päässyt. Pieni peräprutkuvene oli mökin rannassa, eikä ulappakaan varsin laajaa siinä järvessä ollut.No, isommissa matkustajalaivoissa olen sitten seilannut jopa jonkunlaisen myrskynkin kokeneena isäni kanssa matkalla Tukholmaan. Pelkäsin ja oksensin vimmatusti. Silloin olivat merikulkupelit snadimpia  höyrylaivoja ja keinahtelivat heti pienenpuoleisessakin aallokossa. Laivat olivat tuolloin puuta ja miehet rautaa, kuten laulukin kertoo. Nyt pitää jo tuulla melkoisesti, ennen kuin rautaiset tämän ajan laivat havahtuvat liekkumaan aaltojen tahtiin.

Soitin LA- hoitoon ja kyselin puolisosta. LA on oikeastaan LAH ja se tulee sanoista lyhytaikaishoito. Ennen puhuttiin intervallihoidosta. Puhelimeen vastasi  iki-ihana miespuolinen fysiotrepeutti, jolta sain tyhjentäviä vastauksia kysymyksiini. Suhthyvin oli mennyt puolison kanssa, partaakin yritetty ajaa. Kunhan vielä kestävät nämä loppupäivät, niin mies on minun kontollani. Tätä fysioterapeuttia olen aina kehunut. Hän on empaattinen ja sympaattinen ja tulee hyvin toimeen hoidokkien kanssa. Työskentelyssä osaamista, ystävällisyyttä ja varmuutta, vuosien tuomaa ammattitaitoa. Hänen kaltaisiaan saisi hoitohenkilökunnan keskuudessa olla enemmän.

Eipä tässä muuta. Jatketaan päivää. Harjoittelen lisää keppikävelyä, jos vaikka rohkenisin pankkiin tänään tai huomenna.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti