Taas on edessäni kaistale tyhjää valkoista ruutua. Mitäpä asiaa minulla olisi tänään? Ei syvällistä, ei hauskaakaan, tätä sairaala-arkea vain. Puoliso Laaksossa neljän hengen huoneessa. Yksi liikkuvainen ja muistihäiriöinen, muut kolme laidat ylhäällä vuoteissaan. Puolisolla pitkä haava mahassa jykevine hakasineen. Ei mitään hentoja ompeleita nykyisin ainakaan näin suureen. Mies on väsynyt ja tahtoo kotiin. Tervehti minua kuitenkin tutulla "hei kulta". Kilvan taas henkilökunta selvitti minulle puolison aggressiivisuudet. En tästä pitänyt ja toinkin tuntemukseni julki. Aggressiivisuus kuitenkin pienin haitta kokonaisuutta ajatellen ja me kaikki, minä ja hoitoväki, tiedämme syyn puolison käyttäytymiseen. Ennemminkin haluan tietää hänen todellisen vointinsa, verenpaineet,syömiset, nukkumiset jne.
Olen iltaisin aika väsynyt. Syön jotain sairaalasta tultuani ja sekin alkaa olla päivä päivältä vaatimattomampaa. Ei maistu, enkä jaksa laittaa. Sitten vääntäydun sohvalle ja avaan television. Sieltä ei tule minua kiinnostavaa. Uusintoja, loputtomia ruokaohjelmia, joku rikosjuttu, josta en pääse kärryille ja mitä varten luonto-ohjelmatkin ovat aina vedessä tehtyjä. Hai edestä ja takaa, valaan pyrstö, sukeltaja häiritsemässä koralleja ja jostain pilkottaa mustekalan lonkero. Animal Planetissa pyörii samat dokumentit, mutta maan päällisinä. Leijonat väijyksissa, seepraa syödään, gnulaumat ylittämässä krokotiileja täynnä olevan Mara-joen. Kotimaisia sarjoja en seuraa. Ulkomaisista Komedia-kanavan,aikaisemmin nelosella pyörinyt, Everybody Loves Raymond (1996-2005) on saanut armon silmissäni. Kertoo Barone-perheen elämästä New Yorkissa, johon kiinteästi kuuluvat Raymondin vanhemmat. Hyvin kiinteästi! Tämmöisiä kepeitä jaksan katsella. En syvällisiä, en keskusteluja maailman ikävyyksistä, uutisetkin täynnä mellakoita siellä sun täällä. Mitä ihmiset oikein tahtovat? Eräs suomalainen taksikuljettaja kertoi Turussakin jo käydyn ulkomaalaistaustaisten eri uskontokuntiin kuuluvien kesken yhteenottoja. Egyptiläiset voivat huonosti. Suomalaismatkaajat tuodaan kotiin pois kahakoiden jaloista. Lähetystöjä maailmalla suljettu. Ulkoministeriöt eri maissa varoittavat matkustamasta maihin, joissa rähinöidään.Mihin tämä kaikki päättyy? Ei taida auttaa sekään, kun joku missi kauneuskilpailussa vastaa toimittajan kysymykseen toivovansa rauhaa maan päälle. Onhan se niin nätti toivomus.
Alanko olla pessimisti?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti