18. elokuuta 2013

SYKSY LÄHESTYY

Herätty taas uuteen aamuun. Aurinko ei ole herännyt tai se on muuten piilossa. Tuulee.Eilenkin ripsi vettä ajellessani taas jokapäiväistä reittiä kohti Laaksoa. Puoliso nukkui. Herättelin,syötin hedelmät, jotka olin pilpunnut hyvin píeneksi silpuksi nielemisvaikeuksien takia. Söi ja yski. Parta ajettiin. Sitten taas oli hiljaista. Nojasin sängyn rautalaitaan ja katselin miestäni. Oli syönyt lounaan, luki lapussa pöydällä.  Minulla oli kirja mukana. Veikko Huovinen Ihmisten puheet. Johtaja Arffmanin ihmeelliset seikkailut.Satiiri suomalaisesta kyläyhteisöstä Huovisen ilkikuriseen tapaan. Aloin lukea. Ulkona satoi reippaammin. Muistihäiriöinen huonetoveri tuli ravistelemaan vuodetta. Kielsin. Hoitajia ei näkynyt koko aikana. City Marathon oli alkanut Helsingissä. Katusulkuja reitillä, liikennekatkoksia. Taksi kotiin ajoi Kallion kautta. Kuljettaja, suomalainen,  hehkutti illan Moskovan mm-kilpailujen keihäskisaa Eikä suotta,.Tero Pitkämäki heitti hopeaa. Minäkin innostuin.

C soitti. Pojanpoika oli käynyt mummin luona. Leikkivät lattialla. On hän niin ihana, C sanoo isoäidin ylpeyttä äänessään. Puhuttiin muutkin kuulumiset, käytiin maailman levottomuudet läpi ja huokaistiin.Illalla ei enää satanut. Mnä olin kaivanut pakastimesta grillatun broilerin. Erottelin luut ja mietin, koska saan ne viedyksi roskikseen. Heitin muutaman lohkoperunan uuniin ja söin ne sekä broileria kirsikkahillon kanssa. Ihan hyvä yhdistelmä. Loppubroileri odottamaan jääkaappiin seuraavaa kertaa. H soitti myös. Runsaan kuukauden päästä karistaa taas Suomen tomut jaloistaan ja suuntaa kohti Alanyaa ja vuokraamaansa asuntoa. Yli puolivuotinen rupeama Turkinmaassa. H pyysi minua vielä ennen lähtöä visiittiin kotiinsa, mutta en minä tämän rikon kanssa. Olemme kerran jo tavanneet, kun oli minua auttamassa. Ehkä olen keväällä paremmassa kunnossa hänen palattuaan takaisin Helsinkiin. Silloin alkaa taas olla uuden kesän aika.

Nyt aletaan sanoa hyvästit tälle kesälle. Syysvärit esille, kuulaat aamut, lintujen muutot. Saima Harmaja sanoo runonsa Suven mentyä eräässä säkeessä näin:

Jos suljen silmäni ja kuuntelen,
soi vielä linnunlaulu kultasuinen,
ja loistossansa tuomi toukokuinen
jäi sydämeeni, sinne juurtuen.
Mut´ kellastuu jo ruoho rinteen armaan,
ei tuudi tuuli kukkain purppuraa,
ja yli järven kylmenneen ja harmaan
etäältä kurkiparvi kiiruhtaa.



























































































































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti