22. syyskuuta 2013

ISTUN HILJAA IKÄVÖIDEN

Huokaan ja kerron puolison olevan jälleen sairaalassa. Eilen vietiin. Ykskaks tuli aivan hervottomaksi kesken aamupuuhastelujen kylpyhuoneessa, enkä saanut sijaltaan minnekään. Tolkku oli tallella, mutta muu sitten ei. Soitin ambulanssin. Nyt en mennyt mukaan, vaan lähdin myöhemmin perään. Sallivat minun istuksia rollaattorin päällä tunteja sängyn vieressä, vaikka yleensä omaiset komennetaan muutaman minuutin kuluttua pois. Eräs hoitaja tuli tervehtimään ja muisti minut edelliskerroilta sekä siitäkin, kun itse makasin siellä vatsatulehduksen takia puoliso viereisessä vuoteessa. Hänethän kyörättiin mukaan, kun ei voi yksin kotiin jättää. Istuin ja pitelin puolisoa kädestä. Oli nyt jo virkeämpi, mutta nukuksissa ja väsyneenä. Annoin ystävällisen hoitajan tuomaa marjakeittoa, jonka puoliso joi halukkaasti ja vielä ilman nielemisvaikeuksia. Illalla soittivat ja kertoivat miehen olevan osastolla. Sinne tänään.

J-P tuli pihalla vastaan ja kerroin, miksi olen rollaattorin kahvoissa. Kerroin puolison sairaalassaolosta. J-P katseli ja sanoi "ei oo sullakaan helppoa". Ei oo, mutta joillakuilla on vieläkin hankalampaa. J-P on naapuri viereisestä portaasta ja komea kuin mikä. Hänellä on sievä vaimo ja kolme sievää lasta. Kiva perhe. Muita ei vastaani tullut kiikuttaessani roskapusseja niille kuuluvaan paikkaan. Joku oli jättänyt valot palamaan jätehuoneessa. Sammutin jälkeeni. Vietin sitten lauantaiehtoon itsekseni ja olin nukahtanut sohvalle, josta kömmin vuoteeseen unia jatkamaan. "Uupunut olen, ah, sydänjuurihin sakka! Liikako lienee pantukin paatinen taakka?" kuten Eino Leino kysyy runossaan Elegia.

Tänä aamuna silitin viereisessä vuoteessa surisevaa sähköistä ilmapatjaa ja sanoin huomenta puolisolle, joka siinä ei ollut. Panin kahvin tippumaan ja näin ikkunasta auringon paistavan. Muistin, että on ladattava partakone ja sen tein. Sekin alkoi surista. Soitin sairaalaan ja kysyin vierailuaikaa. Osastoille kun ei voi rynätä kuten päivystyspuolelle. Niin että tässä on aikaa monta tuntia ennen kuin suuntaudun Haartmaniin.Tuttuun paikkaan, isolle sairaala-alueelle, jossa alunalkaen oli Silmä- ja korvaklinikka vuodesta 1951. Vuonna 1965 valmistui, silloin "Hiltoniksi" kutsuttu korkea (54m) sairaalarakennus, sen ajan huipputasoinen kaupungin ylpeys. Nyttemmin alueella toimii useita sairaaloita, joista Haartman aloitti toimintansa vuonna 2009. Koko sairaalakompleksi käsittää myös Naistenklinikan (1934), jossa minä olen syntynyt. Ei ihme, että joku muualta tullut ihminen ei hetikään osaa suunnistaa  tässä sairaalaviidakossa oikeaan sairaalaan. Minultakin joskus kysytty neuvoa. Kyllä,kyllä siellä on opasteita.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti