Minua katselee (ja minä voin katsella) seitsemän suomalaista kirjailijaa kirjoituspöytäni yläpuolella. Kummityttö naputteli niitä eilen seinälle ja seinille. Eteisessä on isäni maalaama keltainen maalaismökki. Toisella seinällä Seinen rannan bukinisteilta hankittuja kuvia Pariisista. Muistan, kun vanhempani niitä valitsi. Vuosia ovat piilossa kotonani olleet ja nyt pääsivät muistuttamaan, kun minä Pariisissa kävin äidin ja isän kanssa muinoin. Muitakin "uutuuksia" seinille naulattiin ja sitten juotiin samppanjaa ja syötiin leivoksia. Kiva päivä.
Tavaratalosta soitettiin ihan johtotasolta ja pahoiteltiin tilaamissani ruokalähetyksissä olleita lukemattomia virheitä. Asia sovittu ja selvitty. Otin hyvillä mielin vastaan lupauksen, että virheitä ei enää satu. Näin säilyy hyvä asiakassuhde.
Kuuntelen Kurt Nuotion elämäkertakirjaa Karvainen rahastaja. Tämä ensimmäinen osa kertoo Nuotion lapsuudesta ja nuoruudesta Stadissa. Netti tietää Nuotion asustavan tätänykyä puolisonsa Eppu Nuotion kanssa Berliinissä. Elämäkertaan on luvassa jatko-osia, joita odotan. Antaako Berliini inspiraation?
Tästä tulikin mieleeni maailmanmatkaajaystäväni L ja A, jotka tekivät matkan Berliiniin. Sää ei suosinut, satoi kaiket päivät, mutta muuten kaupunki viehätti. Näin olen kuullut muiltakin siellä käyneiltä. Hapankaalia ja makkaraa palanpainikkeena sateen ja viileän ilman huomioon ottaen paljon glühweinia olivat ystäväni tällä reissulla nauttineet muun kulttuurin ohessa.Modernin taiteen näyttely oli ällistyttänyt, kuten minuakin ARS- näyttelyt täällä ja jopa Kiasmankin teokset. Moni ajattelee, että osaisin tuollaista minäkin. Mutta kun nimi on Matti tai Maija Meikäläinen, niin ei ole sama asia. Häkkyröitä, asetelmia, väriläiskiä kankaalla, näennäisiä summittaisia viivoja, valoefektejä, koneääniä... Mikäpäs siinä.
Jouluun enää runsas viikko. Paniikki ei ole iskenyt. Tein tänään ruokatilauksen ja saan sen ensi viikon lauantaina. Maanantaina kömmin Stockmannille kummitytön tultua kotivahdiksi. Ehkä glögiä, en tiedä.Samana päivänä ortopedin vastaanotto. Sitten tiedetään, miten lonkan kanssa edetään. Torstainakin pääsen vielä tuuraajapäivänä hankkimaan jotain pientä ja unohtunutta. Kassajonot kilometrin mittaisia, osastoilla avuttomia jouluapulaisia, kiireisiä asiakkaita, joillakin pystyryppy otsassa, joillakin ihan rehellistä joulumieltä. Joopa joo. Onneksi tämä hässäkkä on vain kerran vuodessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti