30. elokuuta 2014

TÄMMÖISTÄ TÄNÄÄN

Taas on lauantai.Tämän kesän viimeinen. Viikot mennä hurahtaa, vaikka mitään ei itselle tapahdu. No, päivät hoitohommissa,eikä aina huomaakaan, niin on jälleen ilta. Onhan siinä sitä. Hyvä ystävä makaa sairaalassa, niin että ei senkään puolesta aurinko paista. Ei muutenkaan, ainakaan tänään. Harmaata taivaalla. Ja siellä pörrää itäisen naapurin koneita meidän ilmatilassa. Liekö ihan kiusantekoa liittyen jotenkin niihin kuuluisiin pakotteisiin tai peräti Ukrainan tilanteeseen? Taikka sitten pojat koneissaan päättävät pistäytyä ulkomailla. Ei taida enää kukaan uskoa, että vahingossa. Nyt Hornetit kaartelevat tsekkaamassa, että kutsumattomia vieraita ei ole eikä tule.

Tuuraajapäivänä lähdin kaupungille.Apteekkia ja ruokaa. Ehdin justiinsa kotiin, että tuuraaja pääsi seuraavaan paikkaan. Kaukana takanapäin ovat ajat, kun pasteerailin kaikessa rauhassa, kävin kahvilassa, tapasin ystäviä ja nautin vapaudesta. Intervallihoitoajatkin menevät nivusteni takia penkin alle, kun ei ole mitään mieltä liikkua vaivan valtaamana missään. Tästä puheenollen, sain kun sainkin ortopedille ajan ja se tapahtuu jo ensi kuussa. Kuvauksiin ja sitten vastaanotolle. Peukut pystyyn!

Parjaan jälleen hetken televisio-ohjelmia. Herttinen sitä antia. Ruokaohjelmia, selviytymisohjelmia viidakossa, poliisien työstä ohjelmia, pannaan kuppiloita ja hotelleja kuntoon, katsellaan matkaoppaiden arkea ulkomailla... Joskus harvoin, hyvin harvoin, tulee kunnon elokuva, keskusteluohjelma muustakin kuin taloudesta tai Ukrainasta, kunnon uusi tai ennen näkemätön luonto-ohjelma (olen saanut pingviineistä tarpeekseni). Ei edes maksulliset kanavat täytä toivettani. Ja on pakko tämmöisestä himphampusta vielä maksaa. No, yks tykkää äidistä ja toinen tyttärestä, kuten sitä on joskus sanottu.Joku tykkää tämmöisistäkin.

Luin lehdestä, että Cheek on ostanut kattohuoneiston, Rolex-rannekellon, kultaiset silmälasit ja merkkiurheilutossut. Hmm... Kiinnostavaa. Cheek on räppäri. Sen verran olen ajan virrassa ollut mukana, että tämän tiesin. Hänen kohdallaan ei varmaankaan pidä vanha sanonta mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Ehkä nämä Cheekin hankinnat kiinnostavat jumaloivia ihailijoita. Pitää tietää. Voivat myös kiinnostaa varkaita. Vakuutus on, luulen.























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti