16. marraskuuta 2014

MINÄ SE JAKSAN JAUHAA STOCKMANNISTA

On ostettava roskapusseja, niitä valkoisia sangallisia vaikka, muutama rullallinen. Ostan, kun menen Stockmannille. Ensimmäistä kertaa koko Stockmann-historiani aikana tuli mieleen "mutta jos siellä ei ole niitä". Tai vastaaviakaan. Monta kertaa on myyty ei-oota, viimeksi yrittäessäni saada puolison melko uuteen Stockalta ostettuun partakoneeseen terää, myyjä kertoi "ei ole". Myyvät koneen, mutta siihen ei saa varateriä. Kuitenkin kone oli aika tyyris, ei siis mikään kertakäyttöinen tokikaan. Huonosti menee, ajattelin ja suuntauduin kohti Herkkua. Kai siellä sentään on myynnissä haluamaani kalkkunaa. Onhan? Oli.

Ennen muinoin maailman ollessa parempi paikka, ei milloinkaan tullut edes ajatelleeksi, että Stockmannilta ei jotain saisi. Siellä oli aina kaikkea. Sinne oli hyvä mennä. Tiesi aina heti,mistä sai tai jos ei, niin myyjiä oli palvelemassa ja he osasivat ammattinsa ja asiansa. Ei mitään halpatyövoimaa, noviiseja, joista paistaa pitkälle työn ilottomuus, palvelualtittomuus ja ennen kaikkea tietämättömyys osastonsa tuotteista. "Se on kai tuolla päin, mä luulen." (näyttää sormella epämääräiseen suuntaan)

Onko ruotsalainen konsultti-toimitusjohtaja pökertynyt kauhusta ja työn paljoudesta? Puhuttiin myyjien lisäämisestä, kun oivallettiin heidän olevan se ammattiryhmä, jota asiakkaat tarvitsevat. En ainakaan vielä ole huomannut minkäänlaista lisääntymistä. No, heppu on vasta alussa saneeraustyössään. Ei kai hän ole luovuttanut ja matkustanut takaisin Ruotsiin? Täytyy ajatella, että "ei Roomaakaan rakennettu yhdessä päivässä". Riittäväthän ruotsalaisen rahkeet, riittäväthän?
















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti