Tajuton tyttö oli saanut maata kadulla tunnin Lahti-nimisessä kaupungissa, ennen kuin joku oli soittanut ambulanssin. Näin meillä Suomessa. Hävettää taas. En ymmärrä tätä hemmetinmoista välinpitämättömyyttä, joka on tänne pesiytynyt. Olen monesti käynyt tarkistamassa tilanteen, kun joku on maannut kadulla ja soittanut apua, vaikka kuinka kuvittelen siinä humalaisen makaavan. Hänkin voi saada sairaskohtauksen tai paleltua pakkasella. Toivon, etten itse milloinkaan pökerry julkisella paikalla. Tuskin apua tulisin saamaan ohikulkijoilta.
Krimin miehityksen vuosijuhlassa Moskovassa huudettiin Suomea liitettäväksi Venäjään Puolan kanssa. Nyt toppuutellaan, että olivat humalassa nämä huutelijat. Mutta tämmöiset viinassa uivat kommentit ovat kuitenkin epäasiallisia ja pelottavia, epäkohteliaita. Monet suomalaiset suhtautuvat vakavuudella tämän kaltaisiin ilmaisuihin. Sodan kokeneita on vielä olemassa, arpia on.
Auringonpimennystä en nähnyt muulla lailla kuin että tuli niin hämärää, että piti sytyttää valoja. Kerran olen ollut tässä tilanteessa ulkona ja tuntui aika karmaisevalta, kun maailmasta tuli hiljainen ja kaikki peittyi pelottavaan puolipimeyteen. Näytelmänä komea ja monelle ainutlaatuinen kokemus. Pieneksi ja avuttomaksi tuntee ihminen itsensä, niin kuin yleensäkin Luonnon puhuessa isännän äänellä. Ukkosen jyly, salamointi, veden äkillinen nousu, tuuli, joka vie melkein mennessään, tulivuorten purkaukset, maan tärinät, järistykset, rankkasateet, heinäsirkat jossain...
Eilen oli rauhallinen luppopäivä kuin myös tänään vaikuttaa olevan. No, tavanomaisista tehtävistä en tokikaan pääse eroon, mutta toisaalta on ihan mukavaa, että on tekemistä. Tosin italialainen ystäväni patistaa minua eläkkeelle omaishoitajuudesta. En ole vielä valmis enkä halukaskaan. Puolisolla parempi olla kotona minun kanssani ja kun vielä olen kynnelle kykeneväinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti