31. toukokuuta 2015

KESÄ ALKAA

Viimeistä viedään toukokuussa. Huomenna mittumaarikuu. Toivuskelen viikostani ja jo eilen otin aika looteristi elämän. No, aamulla kone pyykkäsi koneellisen ja tavanomaiset kuviot toki suoritin. Niistä ei voi laistaa, vaikka mitenkä laiskottaisi. Kehuinhan minä keskustelutilaisuudessa jaksamistani ja sanoin vielä pitäväni omaishoitotyöstäni. Enkä valehdellut.

Olen soitellut ja kiittänyt saamistani onnittelukorteista. Vaikeinta oli S:n kanssa. Hänen sairautensa etenee, puheesta ei saa enää juurikaan selvää, eikä siinä vähässä ollut tolkkua. Yksin asuu, ei käy ulkona, tuodaanko ruoka, se ei minulle selvinnyt. Tytär asuu toisessa kaupungissa. Käy harvoin. En jaksanut kovin kauaa puhelimessa puhua, mutta lupasin taas soitella joskus. Ennen me olimme parhaat ystävykset, jaoimme ilot ja surut...

Ystäväni H on palautunut Turkista. Syyskuussa lähtee takaisin. Viime vuonna meiltä jäi tapaamatta. Mitenkähän tänä vuonna?  Ainakin siitä puhuimme. Niin monen ystäväni kanssa olen nykyisin vain puhelinkontaktissa, fyysisesti en ole juuri ketään tavannut. Paitsi tietysti ne ihmiset, joita kehtaan pyytää puolisoa vahtimaan. Odotan kiihkeästi palvelusetelin voimaan astumista. Elämä tuntuisi himpun verran normaalimmalta.

Hallitus on Suomessa koottu, nimet julkaistu. Menee taas aikaa, kunnes kasvot käyvät tutuiksi. vanhoja konkareita ei siellä nähdä, uudet tuulet puhaltavat. Entiset painelevat nyt kansanedustajien tapaan eduskunnan istunnoissa P-painiketta ja nousevat seisomaan halutessaan tehdä kysymyksen ministerille.

Hyvää toukokuun viimeistä meille kaikille.







30. toukokuuta 2015

OLIN OSALLISTUMASSA

Olipas mielenkiintoinen keskustelu omaishoitajuudesta. Meitä oli kuusi ja kaksi kaupungin viskaalia. Saimme avautua! Minäkin. Kysyin oitis, minkälainen koulutus on kotiavuilla? Sitten kerroin, että kun vaipan vaihtokaan ei suju, niin ei voi olla kovin kattava. Kerrottiin yksittäisiä kohtaloita, hoidokin voinnit ja taudit, mitä apua tarvitsisimme lisää, tyytyväisyyden kohteet, yleensä omaishoitajuuteen liittyvää. Asiaa riitti niin paljon, että niitä on vielä syyskuussakin, jolloin on seuraava fokuskeskustelu samalla kokoon panolla. Mitään varsinaista uutta ei minulle siellä ollut, olenhan jo niin vanha konkari tässä asiassa. Palvelusetelin otin puheeksi, Kotisairaalaa kehuin kuin myös tuuraajia, intervallihoidon saatavuutta ja vielä Kivelän vitosta kuin sekä myös sosiaalitoimiston väkeä. Isommat purnaukset jätin syksyyn.

Tuuraaja odotti kiltisti, vaikka kokous venyikin. Oli minulla hiukan paha omatunto. Sitten ruokin puolison. Oli hän saanut varhaislounaan ennen lähtöäni ja aamulla tietysti vankan aamiaisen. Olin hiukan väsähtänyt koko viikosta, mutta jaksoin olla taksinkuljettajasta tyytymätön. Kun lähdimme  kotiin päin kokouspaikalta, pyysin ajamaan eteläistä Esplanadia pitkin. Kuljettaja  "ajatteli ajaa" Aleksanterinkatua ja tekikin sen. No, ratikoita oli jonoksi asti. Jokaisella pysäkillä me pysähdyimme myös.Odottelua. Sitten oli mielenilmaisukulkue, joka tukki kulun. Olin raivoissani. Espaa pitkin olisin ollut jo aikoja kotona. Sen verran kuski tuli vastaan, että pysäytti taksamittarin. Hinnastahan en purnannut, vaan ajastani. Sanoin selvällä suomen kielellä, että kun asiakas esittää toiveen ajoreitistä, sitä on kuljettajan noudatettava "ajattelee" hän mitä tahansa. Maksoin, mutta en kiittänyt.

Tämä viikko on nyt ohi. Olen siitä iloinen, että ensi viikolla on vain kolmena päivänä ohjelmaa. Miten tämä on tämmöiseksi mennytkin? Ennen oli rauhallisempaa.

Maljakossa on iso kimppu liljoja. Kauniita. Parvekkeella nuukahtaa hortensia ja tästä tulikin mieleen, että on kontattava se tänään kastelemaan. Meillä on partsille korkea kynnys ja on aikamoista jumppaamista, että saan sen säällisesti ylitettyä. Huojahtelen tämän urotyön ilman rollaattoria.

Onnea uusille  ylioppilaille ja muillekin valmistuneille!

28. toukokuuta 2015

SORMENJÄLJET REKISTERÖITY

Nyt ovat kahden etusormeni jäljet tallennettu ja kiinni jään, jos perään kuulutetaan. Kerroin puolisolle meneväni poliisilaitokselle, niin tämä kysyi "miksi sua kuulustellaan, oleksä tehnyt jotakin?" Homma sujui varsin sutjakkaasti ja nopeasti. Moni oli jonotusnumerolla, olivat ennen minua ja jälkeheni jäivät. Hyvä systeemi ajanvaraus. Passi on valmis viikon kuluttua R-kioskilla, mutta en juuri silloin pääse. Pitävät kaksi viikkoa.

Pasilasta menin Stockmannin Expertiin ja ostin tuulettimen. Naurettavan halpa. Myyjäkin sanoi, että kehtaako hintaa edes sanoa. Kehtasi kuitenkin ja minä maksoin. Expertin avajaistarjoushinta. Kokosikin vielä, kun pyysin. Olen huono niissä asioissa, vaikka kuulemma ohjeet olisivat olleet käyttöohjeissa. Nyt se jo päivällä tuuletti makuuhuonetta, kun kesä pyrki väellä ja voimalla ikkunasta sisälle.

Herkusta ostin hedelmiä, kirsikoita jne ja apteekista puolisolle lääkkeitä. Sitten olikin rollaattori jälleen kerran täyteen pakattu. Ihmisiä ja liikenteessä ruuhkaa. Mistä niitä  kaikkia riittää? Oli sortsikansaa ja paitaressua, mutta aremmilla vielä paksumpaa päällä. Muotinukeilla Stockmannilla ylioppilaslakit päässä. Turistit tungeksivat kaduilla ja Espan puiston nurmikot houkuttivat istuksimaan jo rohkeimpia. Pronssinen Runeberg katseli vakaana menoa ja meininkiä naula päässään. Suomi-neitoa jalustassa paleli, kun oli vetänyt ylleen karhuntaljan. No, ei tämä hellettä vielä tiedäkään. Maailmanpyörä pyöri verkkaiseen tahtiin ja Kauppatorilla kävi jo kunnon kuhina.

Hörpiskelen tässä aamumaitokahviani. Puoliso lääkitty ja ruokittu, ikkunasta tulvii auringonpaiste ja huoltomiehen lakaisun ääni. Alan valmistautua kampaajalle menoon ja vastaanottamaan tuuraajan. Eilen vahteina  kaksi ihmistä ja yksi koira. Puoliso nukkui koko ajan välillä kylkeä vain käänsi. Tämä ja huominen päivä vielä siis ohjelmoitu toimintaan, mutta lauantaina jo hellittää. Viikko on vihdoinkin pulkassa.












27. toukokuuta 2015

SYNTYMÄPÄIVÄ

Eilen haavahoitaja kotona. Vaihtoi haavapainauman siteen puolisolla, antoi ohjeita ja neuvoja ja sitten me juttelimme niitä näitä tovin verran. Kotisairaala vihdoinkin uusinut kaikki reseptit. Soittivat. Se huoli on poissa. Herkku toi ruokaa, kaksi jo minulle tutuksi tullutta miestä. Heilläkin aikaa aina vaihtaa sana taikka kaksi. Maanantain pesupäivä meni sittenkin mukavasti. Asialla kaksi osaavaa. Kiittelin ja kehuin. Viikko alkoi ilman ärtymistä. Turhaan maalailin piruja seinille. Kelan ilmoitus fysioterapiasta ei ollut valaiseva. Pitää soittaa ja kysyä tarkennusta. Nyt ei meille  tule kunnallinen fysioterapeutti, vaan haluan kokeilla yksityispuolelta. Kunnan ihmiset ovat jättäneet leikin kesken, kun terapian kohde ei ole ollut yhteistyöhaluinen.  Onko kantti kestävämpi yksityispuolella?

Monet ruokakaupat alentaneet hintoja, mutta Lidlillä on edelleen alennuksia myöntämättömänäkin ykköspaikka ja saksalaisella menee hyvin. Saksasta niinikään alun alkaen tullut Stockmann on alentanut kosmeettisten aineitten hintoja ja etuseteli lupaa  -20% normaalihintaisista tuotteista. Virossa ei ole enää niin halpaa kuin ennen, paitsi palvelujen osalla. Suomalaiset lappaavat hammaslääkärissä, jalkahoidossa ja kampaajalla. Ja mikäs siinä. Huomenna minäkin menen kampaajalle. On tuuraajapäivä, enkä muualle ehdikään. Televisiossa kerrottiin hiukan Viron kampaamohintoja ja pahaa teki.

Kukaan ei laula minulle tänään, eikä tuonut aamukahvia vuoteeseen. Muutama kortti tullut, kun en ole kaikkia ystäviäni saanut vakuuttuneeksi, että haluan olla hissukseen ilman muistutuksia vuosien kulusta. Kiitos kaunis kuitenkin.Toiset tahtoo olla juhlakaluna, toiset ei. Isäni kuului niihin tahtoviin. Meillä oli sattumoisin sama syntymäpäivä. Hänelle järjestin sekä suuria että pieniä syntymäpäiviä vuosien varrella.  Isä oli shakkimiehiä ja ystäviä shakkimaailmassa riitti. Hän oli myös liikemies ja sillekin saralle oli kertynyt väkeä onnittelukäynneille. Kutsuin kerran erään isäni ikivanhan ystävän, jonka saapuminen oli päivästä ehkä miellyttävin. Isä oli yhtä hämmästyneen ilahtunut kuin sinä jouluna, kun me tilasimme joulupukin ja tontun tuomaan lahjoja. Vanhempieni kasvot näyttivät samanlaisilta kuin minun vuosikymmeniä aikaisemmin. Pukkia olin varoittanut tilatessa, että meitä on sitten vain neljä aikuista ja kaksi koiraa.

Arinko paistaa tänään kuin sinäkin päivänä, jona minä tähän maailmaan putkahdin. Paikka oli Naistenklinikka.


26. toukokuuta 2015

OLEN OMAISHOITAJA

Milloinkaan en ole osallistunut mihinkään omaishoitajille tarkoitettuihin rientoihin, en rentouttaviin lomajuttuihin  tai asiapitoisille kursseille. On sellaisiakin, joihin voi osaa ottaa sekä hoidettava että hoitaja. Tilaisuuksia olisi ollut pilvin pimein ympäri maata. Kului pitkä aika, vuosia, ennen kuin tapasin toisen omaishoitajan. Meitä oli muutamia koolla Töölön Palvelutalossa ja minä olin ainoa, jolla oli hoidokki mukana. Keskusteltiin ja kuunneltiin, juotiin kahviakin pullan kanssa. Puolisokin sai. Nythän olen tällä viikolla menossa samaan paikkaan keskustelutilaisuuteen, jonne sain oikein kutsun. Puhutaan omaishoitajuudesta, sen iloista ja suruista., mitä toiveita meillä on jne. Puolisolle tulee kotiin seuraa pitämään iki-ihana tuuraaja.

Osa meistä työskentelee voimiensa äärirajoilla, työ on yksinäistä, raskasta niin fyysisesti kuin henkisesti. Suomen Punainen Risti on perustanut Juttuluuri-puhelinpalvelun, jonne voi soittaa ja purkautua tarpeen tullen. Koulutetut vapaaehtoiset ihmiset kuuntelevat ja auttavat kiperissä asioissa. Minun aloittaessani tässä työssä yli 11 vuotta sitten, auttavia elimiä ei juurikaan ollut. Kaikesta piti ottaa itse selvää, olla korvat höröllään, lukea, kysyä ja olla valppaana tietojen kanssa. Sosiaalitoimisto oli/on  se elin, jonka puoleen rohkeasti käännyin ja käännyn yhä. "Sossutantat" eivät suinkaan ole sellaisia, joksi kansa on tämän ammattiryhmän nimennyt. Omaishoitaja-asioissa he ovat aina meidän puolellamme.

Omaishoitajat ja läheiset-liitto on se elin, joka valvoo omaishoitajien etuisuuksia niitä parantaakseen. Kunnat ovat olleet eriarvoisia, esimerkiksi juuri etuisuuksien kohdalla. Nyt aletaan yhtenäistää. Itse olen ollut Helsinkiin tyytyväinen. Aina on intervallipaikka saatu puolisolle jopa hyvinkin lyhyellä varoitusajalla joutuessani ambulanssilla itse sairaalaan. Puoliso ensin mukaan ambulanssiin ja sitten sosiaalitoimisto järjesti lyhytaikaisen paikan hänelle. No, se oli aikamoista rumbaa kaiken kaikkiaan koko juttu.

Omaishoitajuudesta on alettu puhua julkisuudessakin. Emme enää ole mikään salaperäinen ja arvostamaton ammattiryhmä, joka "hoitelee" omaistaan kotona. Minullekin alussa sanoi eräs ystäväni "sähän saat omaishoitajapalkkaa melkein tyhjästä". Se loukkasi. Hänellä oli viisipäiväinen työviikko, minulla seitsemän, Hänellä päättyivät työt iltapäivällä, minulla ne kestivät 24 tuntia vuorokaudessa. Hän pääsi rentoutumaan koska tahansa kodin ulkopuolelle, minä en. Hänen pyykkikoneensa jyskytti huomattavasti harvemmin kuin minulla, eikä hän pessyt ulosteesta värjäytyneitä lakanoita. Hän ei tiennyt mitään aikuisen ihmisen vaipan vaihdoista. Hän ei syöttänyt enää ketään lasten kasvettua ja muutettua kotoa pois. Minulle oli ilmestynyt isokokoinen pientä lasta muistuttava ihminen, jota ei voinut jättää yksin kuin roskien viennin ajaksi. Tämä ystävä on yhä ystäväni, mutta ei enää puhu "tyhjästä maksamisesta".

Pidän työstäni ja olen siitä ylpeä. Väsyn, totta kai. En ole kone. Joskus niin paljon, että tekee mieli lyödä hanskat naulaan ja lähteä pitkälle maailman ympäri matkalle vailla huolia ja velvoitteita. Muutamassa minuutissa se menee ohi katsellessani nukkuvaa puolisoa, joka näyttää tyytyväiseltä ja onnelliselta.





25. toukokuuta 2015

TÄTÄ MIELTÄ

Uusi aamu, hääpäivän aamu ja tässä istun koneen ääressä. Pesijät joidenkin tuntien kuluttua. Valmistaudun ärtyneisyyteen. Puoliso nukkuu vielä, kello käy seitsemää aamulla. Sitten onkin herättämisen aika ja aamutoiminnot. Kun koittaa hetki, jolloin saan kaataa itselleni mukiin kahvia kaiken tehtyäni, nautin. Puoliso puhtoisena vuoteessa, puuro lämmittää hänen vatsassaan, makuuhuoneen ikkuna auki. Pihalta lehahtaa alkavan kesän tuoksu ja vastapäinen talo on peittynyt koivujen lehvästöjen taakse. Lokki lentää ikkunan ohi. Talo vielä yöhiljaisena alkaa heräillä ja hissi odottelee ensimmäisiä matkustajia.

Herkku tuo huomenna jääkaapin täytettä. Tämä viikko kun on semmoinen, etten suuremmin ruokapuotiin pääse. Kysyin kyllä sijaiseltani, jos keskiviikkona poliisikäynnin jälkeen saisin piipahtaa ostoksilla, jos hänellä on aikaa olla meillä sen verran. On kuulemma. Ihana asia. Expert on avattu Stockmannilla, jos vaikka saisin tuulettimen muun asioimisen lisäksi. Tuuraajapäivä on kokonaisuudessaan pyhitetty kampaajalle. On tämä tämmöistä. "Kertakaikkiaan", siteeratakseni Eero Roinetta Niskavuoren rengin osassa.

On alkanut kyllästyttää. Tuo ylenpalttinen keskustelu ja haloo homoseksuaalisuudesta. Sateenkaariliput liehuvat, marssitaan, kokoonnutaan, puhutaan, suudellaan, on elokuvia, kerrotaan kuka on ja kuka ei.  Ymmärrän homoseksuaaleja, ovathan saaneet olla piilossa vuosikaudet, jopa kieltää itsensä muitten ihmisten takia, pitää yhteiskunnan vaatimia kulisseja yllä. Homoutta on pidetty rikollisuutena ja sairautena. Nyt on vapauduttu ja tultu avoimemmiksi, hyväksyvämmiksi, ymmärtäväisemmiksi. Hyvä niin. Liika riehuminen asian takia on minusta kuitenkin turhaa. Vai onko se joku muotijuttu, että mainostetaan homoseksualismia kaikin tavoin? Miksi ihmeessä? Ollaan kaikki semmoisia kuin ollaan ilman rumpujen päristämistä.

On maita, joissa vielä homoseksualismi on kriminalisoitu ja rangaistukset ilmitulosta ovat rankkoja. Tästä pitää päästä. Senkin silmäätekevän ministerin sanominen Stephen Fryn ohjelmassa, että hänen maassaan hyväksytään lapsen raiskaaminen mutta ei homoseksualismia, kuulosti pöyristyttävältä ja asia vaatisi nopeasti lakimuutoksen. Tämän kaltaisissa maissa liehukoon sateenkaarilippu.







24. toukokuuta 2015

HELEÄÄ HELLUNTAITA

En sitten loppujenkaan lopuksi jaksanut pysyä hereillä katsellakseni laulukilpailua Wienistä. Jo alkutahtien aikana menin vuoteeseen. Heräsin yllättäen kahden maissa ja menin avaamaan television saadakseni tietää, kuka voiton vei. Ruotsi! Onnea vaan naapurimaalle. Ne laulaa, ketkä osaa. Lauluissa on nykyisin jokin sanoma. Ei niillä entisaikain viisuilla enää pärjättäisi, eikä pärjätty nyt suomalaisten punkillakaan. Minua ei saa millään ilveelläkään moisen musiikin ystäväksi. Liian rajua, liian raakaa, liikaa karjumista.

Helluntai urkeni aurinkoisena. Paistaa täysin sätein. Uuno Kailaan sanoin runossa Hymni valolle 1.säe:

Valon tulva tää
miten maan yli kirmaa! Se päihdyttää.
On kuin jokin kristallimalja väikkyis
kädess´ enkelin -  viiniä maahan läikkyis...


Helluntaista tietää vanhemmilta perimäni ikivanha Iso Tietosanakirja sen olleen alun alkaen kahdeksan päivää kestävä juhla. Supistui kolmi- ja kaksipäiväiseksi ja tänä vuonna on vain yksi. Palestiinassa helluntaiaika oli iloista leikkuujuhla-aikaa, sen jälkeen jolloin sirppi pantiin ensimmäisen kerran olkeen. Meillä Suomessa on Helluntai ollut leikin ja tanssin aikaa, on ollut helavalkeita ja heilakin piti olla. Jos ei Helluntaina, niin ei sitten koko kesänä. Totta kai Helluntai on kristikansalle kristillinen juhla. Ei pelkkää ilakointia, vaan Pyhän Hengen vuodattamisen muistoksi.

Mennään laulamaan "heilani on kuin helluntai", jos siltä tuntuu ja miksi ei tuntuisi. Tai otetaan esille Eino Leinon Helkavirret tai nautitaan muuten vaan heleästä helluntaista. Hyvää Helluntaita!





23. toukokuuta 2015

KESÄ ALKAA TUOTAPIKAA

Lauantaissa taas ollaan. Huomenna, Helluntaina, luppopäivä ja sitten onkin ohjelmaa aina perjantaihin asti. Kolmena päivänä puolisolla minun sijaiseni. Haavahoitaja tiistaina kuten eilenkin. Haavapainauma ei kuulemma tulehtunut, jota pelkäsin ankaran punoituksen takia. Viikko alkaa pesijöillä, eikä se välttämättä tarkoita hyvää. Kesäkuun ensimmäisellä viikolla menen taas vaatehankinnoille sekä vielä pitäisi nipistää aikaa ja käydä Stockmannin Expertillä ostamassa tuuletin ja Herkun käynti tietysti. No, kyllä se tästä sujuu kun pannaan sujumaan. Eihän nämä vaadi kuin viisasta organisoimista. Odotan enenevässä määrin ja kiihkeästi palvelusetelin suomaa vapaata.

Tutustuin Helsingin kesäohjelmaan ja sitä on jokaiseen lähtöön. Tuuraajapäivänä näin, miten Espaa koristeltiin kukkalaittein. Ihana Helsinki-päivät. Myöhemmin kesällä Senaatintorilta saa kainuulaisia herkkuja maakuntajuhlien aikana. Tänään on kaupungissa siivouspäivä. Tänään juostaan Naisten kymppi myös. Maailma on tullut  kylään Helsinkiin festivaalin muodossa niin Kaisaniemessä kuin Rautatien torilla. Näistä alkaa Itämeren tyttären kesä. No, sekaan on minun hiukan hankalaa mennä, mutta kivaa muilla. Kun puoliso jaksoi vielä istua pyörätuolissa, nautimme Helsingin kesistä täysin rinnoin. Rakastin ja yhä rakastan suvelle tuoksuvaa Helsinkiä. Se herää eloon, ihmiset hymyilevät, terassit täyttyvät, aurinko paistaa ja lämpö leviää kaikkialle.

Kaikkihan taas on kuin olla pitää:
läikkyy laine, siemen itää.
Helpomp` ei hengitys olla vois!
Kelläpä nyt runon syytä ois...?

(Juhani Siljo runo Kesäkuun laulu 1. säe)



22. toukokuuta 2015

VOI POSTIA, VOI

Eilen stadissa. Kiirettä piti. Kotiin tultua lounaan laitto, hoitotoimenpiteet puolisolle, pari puhelua, lounaan syöttäminen puolisolle ja sitten väsähdin. Jätin loput tekemiset ja menin pitkäkseni. Nukahdin.

Herättyäni soitin Postiin. Kysyin, onko postinjakajan kunnioitettava lappua ovessa: ei mainoksia? On, vastasi virkailija. Meille tullut viime aikoina mainoksia kiellosta huolimatta. Otettiin tiedot ja luvattiin ottaa yhteys jakajiin. Olen jo ajat sitten kyllästynyt mainoksiin ja niiden kantamiseen roskikseen. En lue niitä, enkä juuri ylimalkaista selailua enempää tutustunut ilmaislehtiinkään. Jos nyt saamme vain varsinaisen postin päivittäin, olen tyytyväinen. Kusti polkee, posti kulkee, kuten vanha hokema kuuluu.

Meille tulossa tänään sairaanhoitaja tarkistamaan puolison haavapainaumaa, joka hoidossani ärtynyt. Osasyynä se, että potilas makaa enimmän aikaa juuri haavapuolen kyljellä. Tämmöisestä pitkäaikaisista yhtämittaisista makaamisista samalla puolella vuodepotilaat juuri näitä haavoja saavat. Puoliso pystyy kyllä kääntämään kylkeä ja sen tekeekin, mutta kuitenkin unohtuu olemaan samalla puolella pitkiä aikoja.

Vaatepuoleni ollut jo pitemmän aikaa hävyttömästi retuperällä ja eilen laahauduin vaatekauppaan. Jalka taas huonompi ja olin kaikin puoleisesti varsin raihnainen. Ostin mekon, mutta helmaa pitää lyhentää. Saan sen joskus. Aion ostaa lisää, kun menen sen hakemaan. Olen aina inhonnut vaatteiden sovittamista kaupoissa ja inhoni sen kuin kasvaa. Hiki tulee ja kun olo ei ole paras mahdollinen, tulee helposti veisanneeksi viis, mitä ostaa. Myyjä sentään oli aika aktiivinen, josta hänelle kiitos. Kaupunki oli ruuhkautunut, kuten usein jostain syystä aina torstaisin. Takseja sai odottaa ja sitten köröteltiin kävelyvauhtia armottoman pitkissä autojonoissa. Kärsimätön luonteeni oli kovalla koetuksella. Sitä paitsi alkoi olla kiire päästämään tuuraaja matkoihinsa.

21. toukokuuta 2015

PILLERIRUMBAA

Halusin puolisolle fysioterapiaa ja sain. Hänen jalkansa ovat aina koukussa ja ottaa kipeää, jos suoristaa. Tästä vaivasta on päästävä jos suinkin mahdollista. Kelasta tuli ilmoitus, että myöntävät  10 hoitokertaa kotona. Alkamisajankohta on vielä avoin. Olenpa, olenpa iloinen kuin se entinen kissa jäällä. Ja kiitollinen Kotisairaalalle.

Koetan saada seuraavasta asiasta järkeä, kun edelleenkin ollaan sitä mieltä, että puolison lääkkeistä viimeinen on oltava maarussa, ennen kuin resepti uusitaan ja apteekki antaa. Nyt on minun kohdallani niin, etteivät viimeinen pilleri ja tuuraaja kohtaa. Soitin Kotisairaalaan huolestuneena uudemman kerran ja lääkäri lupasi lähettää e-reseptin muutamaa pilleriä varten, että puoliso ei jää ilman lääkettään. Saan sitten säällisen määrän, kun ajankohta on oikea.

Herttinen näitä sääntöjä! Motkotin, mutta ihan vähän vaan. Eikä vika kaiketi ole Kotisairaalan, vaan ehkä Kelan ja tyhmien määräysten, joita ei maallikko ymmärrä. Nyt on pitkän ajan aikana soiteltava Kotisairaalaan, kun lääkemääräykset eivät suinkaan umpeudu kaikki samalla hetkellä. Luultavasti päätän tulla tästäkin asiasta kiukkuiseksi. Pääsen tänään tuuraajapäivänä apteekkiin ja seuraava varsinainen pääseminen on 4.6.  No, olenhan minä ensi viikolla lietsussa ja kotona vahteja, mutta niistä päivistä ei liikenne apteekkiaikaa. Tämä on, kuulkaas, joskus semmoista minuuttipeliä ja järjestelemistä, että hirvittää. Asiat paranevat, kunhan palveluseteli astuu voimaan ja saan viideksi tunniksi yhtäpötköä jonkun kotiin sijaisekseni. Sos.tsto palaa asiaan ja olen jo alustavasti ruodussa. Mitä ihminen VOI tehdä viidellä tunnilla? Olen varmaankin ihan pökerryksissä ensimmäisen tunnin.

Skandaali! Entinen Kristillisten ja nykyinen Perussuomalaisten Toimi Kankaanniemi oli sairaslomalla jäätyään kiinni sopimattomista viesteistä nuorille naisille. Aina ne sairastuu. No, pitäähän sitä hiukan miettiä tekemisiään ihan rauhassa kuin sitäkin, että kannattiko. Rankaisu tuli ja hallitusneuvottelut menivät sivu suun. Hävettääkö? Susi sen tietää, jos sekään. Voi, voi noita vanhenevia herroja ja heidän kaipuutaan takaisin nuoruuteen.

Eräs tuttavani kuulee ääniä. Kysyi, jos minä kuulen. Kuuntelin ja kuulin, mutta se ääni oli tuttavani ääni. Kerroin lukeneeni ihmisistä, jotka kuulevat ääniä alvariinsa ja ne äänet käskevät tekemään kaikenlaista, joista voi saada harmeja. Sitten on ihmisiä, jotka puolestaan näkevät kaikenlaista, esimerkiksi vaaleanpunaisia elefantteja tai kaiken kahtena. Tuttava närkästyi ja väitti, ettei minun kanssani voi puhua. Lopetimme puhelun. Minä en enää kuullut ääniä, ennen kuin naapuri pamautti ovensa kiinni.














20. toukokuuta 2015

AKUSTIA EI ENÄÄ OLE

Katselin eilen Niskavuoren Hetan kyynelten sumentamin silmin. Kuinkahan monta kertaa olen sen nähnyt ja yhtä monta kertaa itkenyt? Joitakin elokuvia ei jaksa edes toistamiseen katsella, mutta Niskavuoria jaksaa. Vaikka osaa jopa repliikit, muistaa juonen pienimpiäkin yksityiskohtia myöten, ei kyllästy. Surullista on se, että Niskavuoren Hetan kaikki näyttelijät ovat jo poistuneet luotamme.  Heitä ei enää ole. Poissa, kuten Akusti, Niskavuoren renkipoika.

Jaahas, Suomi ei siis pärjännyt euroviisulaulamaan finaaliin. Katselin siihen asti karsinnat, kunnes suomalaiset tulivat lavalle ja sitten aivan lopun, kuka pääsi ja kuka putosi. Suomi teki tämän jälkimmäisen tempun. Kyllä se oli Pertti Kurikan nimipäivät-punkyhtyeeltä aikamoista huutamista koko kappale. Etten sanoisi karjumista. Hattua kuitenkin nostan esiintyjille, mutta ei kun ei. Mukana oli viime vuoden voittaja Conchita Wurst yhtä häkellyttävän näköisenä kuin aiemminkin. Sitten menin nukkumaan ja tuskin lauantaina vaivaudun finaalia katsomaan.

Meillä loppui veden tulo kello yhdeksän aamulla. Olen varustautunut sangollisilla. Sitä aina tarvitsee, mitä ei ole. Ainakin minulla käy niin. Huomasin ilmoituksen roskia viedessäni. Oli asukkaiden onneksi pantu näkyvälle paikalle eikä kaukaiselle ilmoitustaululle, jonka antimia kukaan ei käy lukemassa. Kraana päästää taas vettä iltapäivällä, hurraa.

Vanhaa ruokaa voi syödä merkityn viimeisen päivämäärän jälkeenkin, vakuutetaan Helsingin Sanomissa. Ennen muinoin ei tämmöisiä merkintöjä ollut. Kotona tutkittiin ruuan kelpoisuus maistamalla ja haistamalla ja jos kaikki hyvin, ei kun valmistamaan. Minä ainakin panen kahviin maitoa, vaikka päiväys on mennyt, jos se ei ole hapantunut. Näin teen monen muunkin ruokatuotteen kohdalla, enkä ole kuollut. En tosin kahviin pane. Maalaisjärki vaan käteen. Heitämme turhan paljon kelpoa ruokaa roskiin.













19. toukokuuta 2015

KIIKISSÄ

Kun ensi viikolla menen juhlallisesti luovuttamaan sormenjälkeni poliisille, voivat niistä nähdä, käytänkö kokaiinia. Tuskin kohdallani mennään niihin tutkimuksiin. Minulle on kerrottu, että nykyisin ei ole koiraa karvoihin katsominen. Kyllä tämmöinen vaarattoman näköinen onnahteleva täti-ihminen rollaattorin kahvoissa voi puuhastella vaikka mitä. Minun kaikki puuhasteluni kuitenkin kestävät mennen tullen päivänvalon.

Oli kerran sentään tapaus. Vuosikymmeniä sitten. Meidät pysäytettiin puolison kanssa sataman tullissa tullessamme Tukholmasta. Olimme ostaneet kahdentoista hengen astiaston. Raahasimme laatikoita ähkien ja puhkien ja silloin pysäytti tullivirkailija ja viittasi ensin mieheni ja sitten minut tutkimushuoneeseen. Olimme  nuoria ja tullimääräyksistä tietämättömiä, että on jokin raja, minkä summan edestä saa tavaraa tuoda.  Astiasto ylitti roimasti tämän rajan. Oli kuittikin näyttää varmemmaksi vakuudeksi asiasta. Siihen aikaan ei Suomi ollut nykyisen lailla yltäkylläisesti varustautunut ylellisyystavaroiden ostamiseen, jotta käytiin naapurimaassa tyydyttämässä ostoshimoa. Minä pillahdin itkuun, kun ajattelin tullin vievän kauniit astiamme. Mutta ei vienyt. Saimme vain torut, kun olivat varmoja, että hankinta oli meille kotiin ja niin antoivat armon käydä oikeuden edestä. Tämän tapauksen jälkeen meitä ei ole enää pysäytetty missään eikä koskaan tullin toimesta.

Katselen joskus televisio-ohjelmia tullin arkipäivästä ulkomailla. Australia esimerkiksi on hyvin tarkka määräyksistä, että sinne ei ei-toivottuja aineita pääse. Ruoka on yksi. Siis aineet, joita syödään, siemenistä kuivattuun kalaan jne. Säännöistä ei joko tiedetä tai ei välitetä ja tullin haaviin joutuu moni huono-onninen matkailija. On jopa elävää ruuaksi tarkoitettua, joka läpivalaisussa ilmenee. Yleensä matkailija itse on täysin tietämätön matkalaukullisesta syötävää ja koettaa poppaskonstein kiemurrella vastuusta. Joko tavara takavarikoidaan tai siitä joidenkin aineiden kohdalla joutuu pulittamaan tullimaksun.  Osa matkaajista ei kerro maahantulokorttinsa tulliselvitysosuudessa hänellä olevan ruokaa ja kiikkiin jää. Joskus on aika railakkaita keskusteluja matkustajan ja tullivirkailijan välillä ja tulli alkaakin vaatia ihmiselle tarkempaa tutkimusta. Silloin löytyy mahalaukusta ehkä pötköjä, jotka sisältävät huumetta. Isompi soppa on valmis. Oikeudenkäynti ja vankila.














18. toukokuuta 2015

MAANANTAIJUTTU

Tänäinen suihkutuspäivä ei paras mahdollinen. Vaipanvaihto ei sujunut alkuunkaan. Muovinen nostoliina valutti vettä eteisen lattialle kuin kraanasta ja pesijä kutsui sitä "vain muutamaksi tipaksi". Tavaroita, joita otettiin käyttöön, ei pantu takaisin paikoilleen. Ainoa, mikä sujui, oli puolison oleminen nosturissa. Toinen pesijä ollut meillä pari kertaa aiemminkin, eikä saanut sympatiaani silloinkaan. Nyt ja silloin hänellä oli moninkertainen kommentti "onpa täällä ahdasta" tarkoittaen, että meidän makuuhuoneemme ei ole koripallokentän kokoinen, jossa olisi hyvä nosturia liikutella. Kotonamme kun tuppaa olemaan huonekaluja ja makuuhuoneessa on paljolti hoitotarvikkeita pöytineen. Mistä näitä työntekijöitä oikein kaivetaan esille?  Onko joku reservi jossain, jonne soitetaan " hei, olisi nyt yks keikka, tuletko?"

C soitti ja antoi seikkaperäisen ohjelmatiedon tästä viikostaan, joka on "niin kiireinen, että älä soita". Ihmettelin, että oliko meillä ollut sopimus soittamisestani. Ei ollut. En viitsinyt mainita, että minulla se vasta kiireinen ensi viikko on. Viitenä päivänä ohjelmaa, joka kulminoituu perjantaiseen fokuskeskusteluun omaishoitajuudesta. Sivuan tämänpäiväisiä pesutapahtumia, joita märehdin vieläkin.

Syntymäpäivää en vietä ja tämän ilmoitin C:lle. Oli jo ehtinyt ostaa kortin. Saako lähettää? Toki, jos on pakko. On. Inhoan vuosien lisääntymisessä olla huomion kohteena. Mikäs ilo se on, kun - kuten eräs ystäväni sanoo- viimeinen myyntipäivä on mennyt, mutta hetken voi vielä käyttää? Ei mikään. Italiasta tulee aina hyvissä ajoin muistutus ikääntymisestä. Tuli jo. Kuvapuolella kaksi nuorta naista ja toisella kukkaseppele päässä. Pitää muistaa kiittää.

Katselin illalla Stephen Fryn toisen osan homofobiasta maailmalla. En ymmärrä tämmöistä kohua homoseksuaaleista. Heitä ihan oikeasti pelätään. Se tarttuu ja pikkulapsia mennään kuulemma provosoimaan lastenkoteihin, pitää tappaa kaikki homoseksuaalit ja näinhän tapahtuu jo joissakin maissa. Herttinen. Kerroin C:lle katsovani Fryn ohjelman, niin eikös rouva heti ulvahtanut "tiedäksä, että se on HOMO?". Minulla on toinenkin ystävä, joka aina mainitsee kesken kaiken seksuaalisen suuntautuneisuuden ihmisestä. Ihan kuin sillä olisi jotain tekemistä keskustelumme aiheen kanssa. Ei niin mitään. On alkanut nämä ilmoitukset ärsyttää ja nytkin läksytin C:tä oikein kunnolla.

Muuta uutisten lisäksi en katsonutkaan. Menen kohta sänkyyn Rauli Virtasen kanssa ja kuuntelen hänen tarinointiaan maailman maista, joissa jokikisessä on ollut.











17. toukokuuta 2015

CROISSANT VAI KROISANTTI?

Eilen pitkiä aikoja kestänyt nk. ishias hellitti. En vaan oikein uskonut ja olin jopa itselleni asiasta ihan hiljaa. Mutta nyt aamullakin olo on olosuhteisiin nähden mitä mainioin. Jätin kipupillerin ottamatta. Lanteilla kuitenkin villaa varmuudeksi ja vasemmassa jalassa paksu sukka. Joku tutkija selittelikin Helsingin Sanomissa pirteyden syyksi pohjoisen pallonpuoliskon kesävaloisuuden. Voiko se viedä kipua pois? Vai koskeeko vain henkistä puolta? Lantioluitten vaivaan ei varmaankaan yöttömät yöt vaikuta parantavasti, mutta pääsenhän kävelemään rollaattorin kanssa ilman tuskan irvistyksiä.

Ensi viikko eletään hissun kissun suihkutus- ja tuuraajapäivää paitsi. Seuraava onkin täytetty ohjelmalla pakollisten lisäksi. On haavahoitaja puolisolla, minä vien sormenjälkeni poliisille, varattu aika myös kampaajalle ja lopuksi fokuskeskustelu omaishoitajuudesta. Viikonloppuna vasta huilataan.

Ystäväni C:n kanssa oli pitkä keskustelu siitä, onko mallikasta pyytää pullakaupassa cruasaant`ia  vai ihan croissanttia tai peräti voisarvea, joka täsmennetään etuliitteellä "ranskalainen". Meistä ei puhu kumpikaan ranskaa, mutta C on hienosteluun taipuvainen ja hän opetteli ranskankielisen tavan pyytää. Minä taas rahvaanomaisempana näytän sormella ja sanon selvästi ja painokkaasti "kroisantti". Me molemmat saamme haluamamme. On olemassa vielä leivonnainen, jonka nimi on "cronitsi". Se on kroisantin ja donitsin risteytys kuulemma, enkä tiedä onko ceellä  (panin tässä hienosti ceellä) vai koolla. Miten sen lausuu ystäväni C?

Edessäni seinällä on seitsemän kirjailijan kehystettyä valokuvaa. Muut tunnistan hyvinkin, mutta on eräs naiskirjailija, joka jäänyt nimettömäksi. Suunnittelin, kun vielä auto oli, ajavani esimerkiksi Otavaan valokuva kainalossani kysymään, ken on tämä nainen? Kuvat ovat vanhempieni peruja ja taatusti olen joskus nimen kuullut lapsuudessani. Enää ei kirjakaupoissakaan ole vanhaa kaartia, joka ehkä tunnistaisi. Aina tässä naputellessani nostan katseeni ja kiusaannun. Sivumennen sanoen, Viljo Kajavalla on sitten komea profiili. Kuva varmasti taiten juuri valittu osoittamaan runoilijan henkisyyttä.













16. toukokuuta 2015

LAUANTAIKUULUMISIA

Eilen kaupungilla ja siitä jo kirjoitinkin, eikä se teksti ollut vielä tarkoitus ilmoille päästää. Sormi tehnyt omiaan ja sfääreihin pääsi. Poistin ja tässä uusi. Stadissa siis olin ja tein hankinnan, eikä se ollut Stockmannilta. Tosin kiiruhdin myöhemmin Herkkuunkin. Ostin kotimaisia kasvihuoneen mansikoita ja kyllä ne mennen tullen peittoavat Espanjasta tuodut. Niissä on jo "oikean"  mansikan maku, kesän tuoksu ja väri. Katajanokan kaijassa vierailijalaivoja, japanilaisturisteja kaupungilla. Nämäkin kesän merkkejä. Parin viikon kuluttua olemme jo kesäkuussa. Kiitin kauniisti tuuraajaa, joka oli minulle ylimääräisen vapaan antanut.

Soitin eilen ystävälleni H:lle Turkkiin. Rouva palaa Suomeen viikon päästä. Turkin kuukaudet tällä erää takanapäin. Juttelin tovin puhelimessa hänen miesystävänsä kanssa, joka kertoi Alanyassa olevan 35 astetta plussaa ja kuumaa auringonpaistetta. Ei käynyt kateeksi.

Dessu blogissaan kertoo television aikeista näyttää koko Niskavuori-sarja. Rakastan Niskavuoria. Semmoista tunnetta ei enää nykyelokuvista löydä. Hämäläismiljöö vyöryy taas olohuoneeseeni ja Hella Wuolijoen teksti vahvana ja maanläheisenä suoraan sydämeen.

Muuten olen yhä sitä mieltä, että tv-ohjelmat eivät enää täytä toiveitani. Liikaa kohellusohjelmia, ruuan laittoa ja selviytymisiä keskellä viitaa mukamas luonnon armoilla. On jopa ohjelma, jossa ihmiset ovat ilkosillaan etsimässä kuulemma toinen toistaan. Hyviä elokuviakaan ei juuri muualla kuin YLE Teemalla. Joskus joku nautittava dokumentti pöllähtää katsottavaksi, kuten Stephen Fryn
asiaohjelma Homofobian jäljillä. Toinen osa ensi maanantaina 18.5.

Näin tänään tässä ja nyt.


14. toukokuuta 2015

VÄHÄN VOIVOTTELEMISTA

Nyt minä valitan. Omaa vaivaa ihan. Vähän toki. Perhanan ishias tai mikä lie. Usein nykyisin kävellessä iskee hirmuinen särky vasempaan jalkaan koko pituudelta reidestä nilkkaan. Pitää äkisti istua ja tömähdän muitta mutkitta rollaattorin päälle. Vaihdan asentoa, kunnes hellittää, että pääsen taas jatkamaan. Ei auta pillerit, ei. Mutta villainen lämpö ja oikea asento kyllä. Ei koske, ei särje, ei tunnu, oikeastaan kaikki hyvin, melkein. Jos on kotona läpiveto, se alkaa. Jos seison ilman villaa jääkaapin avonaisen oven edessä, alkaa. Jos taksissa ilmastointi, alkaa. Jos on koleaa, tuulista ja sateista ulkona, alkaa. Eikö olekin kummallista?  Ja elämää hankaloittavaa. Joskus on päiviä, kun kaikki ikuista lonkkavaivaa lukuun ottamatta siedettävää. Nytkin. Mutta ai niin, minähän istun. Ja vyötärölle lujasti kiedottu mammavainaan virkattu hapsullinen villaliina, jonka olen perinyt äidiltäni, joka on sen perinyt omaltaan ja voi olla, että mammakin on sen perinyt.

Olen yrittänyt laatia itselleni muistilistaa asioista, joita aion esittää fokuskeskustelussa omaishoitajuudesta tilaisuudessa, johon minut on kutsuttu. Saa/pitää kertoa sekä positiivisista että negatiivisista asioista kuin myös toiveista. Negatiiviset asiat olen julkituonut moneenkin kertaan ja ovat varmasti keskustelua ohjaavien henkilöiden tiedossa. Toki omalla kohdallamme moni asia muuttuikin parempaan suuntaan valitusteni jälkeen. Edelleen kuitenkin olen sitä mieltä, että esimerkiksi kotiavun organisaation rattaissa on ruostetta ja kitkaa. Kaupungilla myös parantamisen varaa mitä koko omaishoitajuuteen tulee.

Eilen satoi käytännöllisesti katsoen koko päivän. Vein roskat kuitenkin urheasti. Jätehuone oli täynnä poisheitettäviä huonekaluja. Ei sallittua, mutta usein pakkotilanne autottomalle henkilölle. Milläs kuljetat kaatopaikalle tai kierrätyskeskukseen? Keskukset hakevat hyväkuntoisia ja myyntikelpoisia esineitä. Muut jäävät omistajan kontolle. Kaatopaikoilla on ongelmajätettä, kun ihmisten on vaikea päästä niistä laillisesti eroon. Helsingissä kiertää joitakin ongelmajätettä kerääviä autoja, mutta niiden pysähdyspaikat eivät ole aina sopivissa kohdin. Olen  sopinut uutta isompaa kodinkonetta ostaessa, että vanha viedään pois, kun uusi on tuotu. Taloyhtiöt voisivat muutaman kerran vuodessa tilata ongelmajätteitä ja muuta isompaa poisheitettävää varten lava, jonne asukkaat saavat heittää hylkäämänsä tavarat. Pienkoneita varten voisi jätehuoneeseen järjestää niillekin oma laatikkonsa. Onhan lasille, kartongille, paperille, metallille ja biojätteillekin omansa.










13. toukokuuta 2015

HAMPURIN KAMPELA

Joskus ihmettelen, miten paljon saan ostoskasseja mahtumaan rollaattoriin. Ihmettelin eilenkin. Kuusi isoa kassia ja yksi käsiveska ja kukkapuketti.Joskus taksikuski kysyy "pärjäättekö?" ja minä vastaan pärjääväni kokemuksen nojalla. Joku tarjoutuu avittamaan kantamisessa, mutta kun kerran pärjään. Aika hyvä peli tuo rollaattori.

Ihana tuuraaja antaa minulle tällä viikolla ylimääräistä vapaata. Tulee perjantaina. Ihan kuin olisi joulu ja saisin lahjan. No, lahjahan se on ja mieluinen sellainen. Aionkin poistua Aleksanterinkadulta ja mennä Mannerheimintien puolelle (etten vaan eksyisi). Sitä on tullut pyörittyä viime aikoina vain Stockmannin kulmalla ja maailmaa on muuallakin. Menen siis katsomaan.

Puolisolla on uusi vaiva. Tai no, ennen koettu. Vuosia sitten poti haavapainaumaa toisessa kyljessä ja kiikutin herran Mehiläiseen haavahoitajan luo. Nyt ei enää kiikuteta, mutta Kotisairaala tulee kotiin. Painauma eli makuuhaava ilmestyi joitakin päiviä sitten toiselle puolelle ja lopulta soitin Kotisairaalaan. Samana päivänä tuli hoitaja ja seuraavana haavahoitaja. Puoliso on hyvissä käsissä ja minulla turvallinen olo. Tällä viikolla myöhemmin haavahoitaja tulee jälleen. Makuuhaava on vuodepotilaiden riesa ja puoliso makaa melkein aina samalla kyljellä vaikka kuinka patistan kääntymään. Kaikenlaisia rakennelmiakin olen sommitellut kääntymisen vaikeuttamiseksi, mutta kummasti vaan mahtuu kiepahtamaan makuuhaavapuolelle.

Vuosiin en ole valmistanut kampelaa. Nyt ostin ja valmistin. Olen aina kampelasta pitänyt jo senkin takia, että se on helppo syötävä kokonaisenakin. Ruodosto on keskellä yhtenäisenä ja vakaana. Ei piikkejä muualla. Ensimmäisen kampela-ateriani nautin puolison kanssa Hampurissa joskus kauan, kauan sitten. Istuimme  Elben jokisuiston varrella jossain puolirähjäisessä satamakapakassa, jonka kuuluista kala-aterioista olimme kuulleet. Edessämme komeili kummallakin kokonainen suuren lautasen kokoinen kampela lisukkeineen vaatien heti kimppuun käymistä. Minulla oli noihin aikoihin filmikamera ja niin ikuistin aterioinnin. Vieraille sitä näytettiin takaperin, mitenkä kokosimme suupala suupalalta kampelan jälleen ehyeksi. Siihen aikaan oli tapana näännyttää kotiyleisö matkakuvauksilla.Tästä huikean maittavasta Hampurin ateriasta asti olemme olleet kampelan ystäviä. Nyt ei kala ollut meillä kokonainen, vaan fiinisti valmiiksi fileoitu ja hyvää oli.









10. toukokuuta 2015

TÄNÄÄN LIPUTETAAN

Katselin eilen monien muiden lailla Bettinan ohjelmaa YLE Fem-kanavalta. Vieraana  Jutta Zilliacus. Seuraan tuli myöhemmin Christine Schildt, edesmenneen Göran Schildtin puoliso ja Jutan hyvä ystävä. Christine ja Göran asuivat Leros-saaressa ja siitä ajasta on Camilla Lindberg kirjoittanut kirjan. Kirjoitin kirjaan tutustuttuani  blogiini   "Välimeren pieni saari" ja kerroin Schildteistä ja heidän saarestaan. Kas kummaa, tekstini tulee googlettamalla Christine Schildtin kohdalla ja sitä on eilen luettu 30 kertaa. Kuinka hauskaa! Ehkä joku ostaa myös Lindbergin kirjan. Tai löytää Göran Schildtin itsensä kirjoittamia. Lukee ja ihastuu Daphne-purjeveneen kanssa tehtyihin matkoihin. Niin minäkin olen tehnyt, lukenut ja hullaantunut.

Tänään on äitienpäivä. Kahvia ja kukkia kodeissa vuoteeseen, kortteja ja halauksia, kiitoksia siitä, että juuri tämä äiti on meidän äiti. Minun äitini ei välittänyt äitienpäivästä. Toki näytti ilahtuneelta ja kuunteli, kun luin hänelle pikkutytön äänellä Lauri Pohjanpään runon "Kaivotiellä". Muita seremonioita ei meillä sinä päivänä ollutkaan. Jo ollessani aikuinen veimme, mieheni ja minä, vanhempamme äitienpäivälounaalle.

Lapsuuden äitienpäiviä häiritsi Eläintarhan ajot. Isät ja aviomiehet, pojatkin istuivat Eltsun katsomossa  (minäkin joskus isäni kanssa)  ja koko Töölö tärisi moottorien jylinästä. Päivä oli monelle äidille aikamoinen koettelemus osan perheestä kaikotessa moottoriurheilun pariin. Ajot Eläintarhassa saivat lopulta niin suurta vastustusta, että ne lopetettiin. Eikä tapahtumapaikka enää vastannut tarkoitustaan autojen muututtua aina vaan nopeammiksi. Äidit saivat päivänsä takaisin. Nykyisin äitienpäivä on enemmän ja enemmän kaupallistunut. Mainonta ehkä äitejä kiinnostavista tarvikkeista aloitetaan varhain, kukkakaupat pursuavat ruusuista ja ravintolat houkuttelevat äitienpäivälounailla.

Jossain on kuitenkin äitejä, jotka ovat unohduksissa. Piirongin päällä saattaa olla kortti vuosien takaa, kun lapsi vielä muisti äitiä. Kortti on kellastunut ja kulunut rakastavien käsien sitä silitellessä aikojen saatossa. Mutta joskus vielä lapsi tulee, ajattelee äiti, hänellä on työ ja kiireet, mutta hän tulee jonain päivänä.

Hyvää Äitienpäivää! Suomen liput liehuvat.



9. toukokuuta 2015

RAHASÄÄNNÖSTELYÄ PANKISSA

Eilen korvalääkärin jälkitarkastus, josta tuli ensimmäisen käynnin toisinto, kun rumpukalvon taakse oli taas kehittynyt ainetta, joka ei sinne kuulu. Otettiin pois. Tämän käynnin jälkitarkastus kesäkuussa. Mutta lääkäri on niin miellyttävä, että ilokseen siellä käy näissä jälkitarkastuksissa.

Kotona oli puolisoa vahtimassa kaksi ihmistä ja yksi koira. Vahdittava ei tiennyt mitään, vaan nukkui koko ajan.  Meidän piti juoda kahvia, mutta loppujen lopuksi kenellekään ei oikein maistunutkaan. Koiralta ei edes kysytty. Sillä on juoksuaika ja sievät housut jalassa. Muistui mieleen omat koirat, joilla narttukoirina oli myös näitä aikoja.

Ensi viikolla on hiljaisempaa eli ei muuta ohjelmaa  kuin pesijät ja tuuraaja. Helatorstaitakin vietetään. Kristillinen juhla, 40 päivää pääsiäisestä. Sitten alkaakin juhannuksen odotus ja kesä hehkeimmillään, valkeat koivunrungot, kokot, ja valoisat yöt. Leffojakin tehty aiheesta. On se vaan niin nättiä täällä Suomessa. Joku ranskalainen on joskus ollut tyytymätön meidän valoisuuteen, ei voi nukkua eikä juuri muutakaan, kun koko ajan paistaa.

Käteisen saaminen pankista on hankalaa. Ystäväni, jolla oikeus tiliini, yritti nostaa tililtäni, mutta kas mokomaa, pankissa onkin ensinnäkin maksimimäärä, jonka saa ja toiseksi vielä tietty kellonaika, jolloin ylipäätään antavat käteistä. Oma pankki, jota käytän, ei kuulu tämmöisten kummallisten sääntöjen alaisuuteen, mutta minä en pääse nyt saamaan tililtä mitään, kun ei ole henkilöllisyystodistusta, ennen kuin saan uuden passin, joka on vielä valmisteluvaiheessa. Niinpä kuvittelin näppäränä naisena saavani tällä lailla käteistä. Käteistä kun käytän. Korttia vilautan äärimmäisessä pakossa.Minkä ihmeen takia on ruvettu säännöstelemään? Onhan kysymys kuitenkin omista rahoistani. Ja jos tallettaa omalle tililleen ehtaa rahaa, kyselee kuulemma pankkivirkailija, mistä rahat ovat peräisin? Onneksi ja ennen kaikkea pankin onneksi, en ole henkilökohtaisesti tämmöisen riepotuksen kohteeksi joutunut, sillä jos olisin, näyttäisin heti, mistä kana pissii. No, kaikkihan me tiedämme, ettei kana ihan varsinaisesti pissi mistään, mutta se on jo  toinen juttu, eikä kuulu tähän. Ennen sai pankista rahaa pankin aukioloaikoina, eivätkä pankkineidit kuulustelleet. Se oli sitä hyvää vanhaa aikaa, jolloin ei meitä kontrolloitu nykyiseen tapaan.

7. toukokuuta 2015

SAMPPANJAA NOJATUOLISSA

Ette ikinä arvaa, missä olen tänään ollut. Sain maailman ihanimmalta tuuraajalta yhden tunnin lisäaikaa ja niinhän käytin sen ajan itseni hemmotteluun. Ensin menin Stockmannilla kanta-asiakkaiden First Loungeen espressolle. Sitten pasteerailin vähän siellä sun täällä ja näin semmoisia osastoja, joissa en vuosiin ole ollut. Tämän seikkailun jälkeen ajoin hissillä kahdeksanteen ja menin Champagne Bariin. Join lasillisen samppanjaa ja söin leivän kera katkarapusalaattia sekä ilmakuivattua kinkkua ja melonia. Olinhan kuin hieno leidi ainakin pehmeässä nojatuolissani. Nautin koko sydämelläni ja tunsin veren kiertävän iloisesti suonistossa. No, ja ruokaakin piti hankkia, että ei kun Herkkuun. Kotona odotti tuuraajan hyvässä huomassa nälkäinen puoliso. Lounasaika.

Nyt tiedän enemmän omaishoitajien vapaista kuukaudessa. Omaishoitosopimuksen perusteella olen ilmeisesti oikeutettu kahdeksaantoista vapaatuntiin kuukaudessa. Aloitan viidellä kuitenkin. Katsotaan, miten alkaa mennä. Varmuuden saan tietää, kun sosiaalitoimistosta soitetaan ja kerrotaan, miten asiassa edetään. Omaishoitosopimushan minulla tietysti on, ollut jo 11 vuotta. Ajatelkaas nyt, puoliso turvassa kotona ja minä pääsen kaupungille pidemmäksi aikaa kuin kahdeksi tunniksi. Voi pojat!

Hirmuinen sumu aamulla. Vein roskat ja tuskin eteeni näin. Laivat huutelivat merellä sumutorvillaan. Harakkapari lenteli siipituntumalla, kaikki oli epätodellisen kummallista. Meri oli kuin hävinnyt jonnekin. Puuttui vain, että aavelaiva Lentävä hollantilainen olisi ilmestynyt sumusta. Iltapäivällä sumu oli hälvennyt ja näin maailman taas kirkkaana Stockmannilta palattuani.

6. toukokuuta 2015

VIISI PIENTÄ TUNTIA

Olen alkanut ottaa selville mahdollisesta ylimääräisestä vapaasta kerran kuukaudessa viisi tuntia kerrallaan. On tulossa palveluseteli, jolla voi vaihtaa lakisääteisiä omaishoitajan vapaapäiviä kotiin tulevaan hoitajaan. Odotan sitä ja oma sosiaaliohjaajani siitä soittaa. Tarvitsen kipeästi enemmän vapaata saadakseni asioita ja ostoksia toimitettua samana päivänä. Vaatekaappini huutaa täydennystä. Haluan mennä näyttelyihin, kahviloihin, joskus jonkun ystävän kanssa samppanjalounaalle. Sosiaalitoimistossa ymmärrettiin heti. Tietävät tilanteeni ja nykyiset rajatut vapaani. Minulla on muutakin asiointia kuin pelkkää ruuan ostamista viikoittain. Kotiin on saatava luotettava hoitaja, joka sinä päivänä syöttää puolisolle valmiiksi valmistamani lounaan sekä tarvittaessa hoitaa puolison hygienian. Kuulostaa ihanalta.

Helsingissä voi myös hoidettavan itse viedä vaikka päiväksi, aamulla vie ja illalla hakee, esimerkiksi Töölön palvelutaloon. Tämä järjestely puolison tilanteen vuoksi ei meille sovi. Liian monimutkaista vuodepotilaalle. Intervallihoitoa en liioin edes ajattele. En tarvitse monia päiviä vapaita peräkanaa juuri nyt. Sekin tulee joskus taas ajankohtaiseksi. Minulle riittää tuuraajien ajan lisäksi viisi pientä tuntia kuukaudessa. Selvää kuin pläkki. Ja sitä ajan takaa vaikka läpi harmaan kiven. Se edellyttää kuitenkin ammattitaitoista, työlleen omistautunutta hoitajaa, joka pitää rakkaastani huolen minun ollessani poissa melkein koko päivän.

Ennen kuin saan nämä asiat selvitettyä, mennään vanhaan tapaan ja huomenna onkin tuuraajapäivä. Menen Stockmannin Berry Placeen moittimaan. Ostin vappuaattona laatikollisen las Posadillas-mansikoita. Myyjätytteli sanoi ystävällisesti kaatavansa marjat toiseen laatikkoon nähdäkseen, että huonoja ei ole joukossa. Hän kaatoikin, mutta jätti katsomatta, mitä kaataa. Kotona huomasin monen marjan olevan täysin homeisia. Jälleen kerran: miksi työ tehdään hälläväliä-tyylillä? Soitin Herkkuun, vaikka tiesinkin, että Berry Place ei ole heidän heiniään. Sieltä kuitenkin päätettiin mennä sanomaan minulta terveisiä. Kysyttiin vielä, jos haluan korvausta? En halunnut, mutta sanoin, että myyjätytön olisi hyvä mennä nurkkaan hetkeksi häpeämään käytöstään ja sen jälkeen opetella kunnollista asiakaspalvelua. Käyn silti vielä paheksumassa.



4. toukokuuta 2015

IHANAA ARJEN AIKAA TAAS

On päästy eroon luppopäivistä. Ensi viikolla Helatorstai kuitenkin. Ennen muinoin olin ratketa riemusta, kun oli viikkopyhiä. Miten sitä ihminen muuttuukaan!  No, nyt on tavallinen viikko, voi jyskyttää pyykkikonetta jokaisena päivänä. Tällä viikolla korvalääkäri, jälkitarkastus.  Edellinen kerta peruuntui, kun puolison vahti sairastui influenssaan. Hullua kyllä, hänellä on muutenkin oma elämä, työ, perhe, omat asiat. Pitää sovitella. Mutta kun saan järjestettyä  kuukausittain pitemmän vapaan, niin helpottaa huomattavasti. Tulee olemaan suorastaan taivaallista. Ainakin yhtäkyytiä viisi tuntia omaa aikaa! 

Parveke edelleen talven lepotilassa. Pitäisi imuroida, panna kalut paikoilleen ja poistaa kynttilälyhdyt. Kaikki vie voimia, eikä ole oikein innostustakaan. Jonain päivänä teen, tämän tiedän. Kaiken ollessa lopulta valmista, tuntuu hienolta istahtaa nauttimaan omien kätösten työn tuloksista. Katsella kaikessa rauhassa, kuinka hiirenkorvat koivuissa turpoavat oikeiksi lehdiksi, koristekirsikkapuut  puhkeavat kukkaan ja tuntea sieraimissa nurmikon tuoksut. On onnellisen huokauksen paikka.

Suihkuttajat tänään täysin ammattitaitoisia. Nautittavaa katsella, kun osataan. Kylpyhuoneeseen mennessä oli nosturi käytössä ja vuoteeseen tuotiin käsipelillä. Vaihdoin puolison lakanat suihkuttamisen aikana ja nyt on puhdas mies minulla. Marokkolaiset varhaisperunat kiehumassa. Niiden kanssa Herkun broileria mangokastikkeessa ja salaattia. Maanantaisin aina fuskaan ja tarjoan valmista, koska en tiedä, milloin pääsemme aterioimaan suihkuttajien takia. Heillä ei ole yleensä määrättyä aikaa. Jälkiruuaksi tarjoilen marjoja ja hedelmiä. On jo ikävä kotimaisia auringolle maistuvia avomaan mansikoita. Pitänee odottaa juhannukseen asti.





















3. toukokuuta 2015

HAAVEISSA OIKEA VAPAAPÄIVÄ

Olen tehnyt päätöksen. Aion omakustanteisesti saada ainakin kerran kuukaudessa koko päiväksi kotiin jonkun pitämään silmällä puolisoa. Alkaa olla aika tukalaa, kun en ehdi toimitella asioitani ja koko ajan on tulenpalava kiire tuuraajapäivänä. Otan selvää asiasta. En ole edes vaateostoksille päässyt. Ruuan ehdin ostaa, mutta jos on pankki, kampaaja tai muu vastaava, ruuan hankinta saa jäädä. Yhtämittaista järjestelyä, asioitten jakamista eri viikoille jne. En tykkää. Osaankohan enää olla huolettomasti kaupungilla, pistäytyä vaikka kahville ja kulkea rollaattorin avustamana muuallakin kuin Stockmannilla?

Sain Italian kirjeen valmiiksi juuri sopivasti tuuraajapäivänä. Pyysin taksin ajamaan laatikon viereen Stockan ulkopuolelle ja siitä käppäilin tavarataloon. Urheasti ohitin houkutusosaston,  jossa aina tuoksuu niin hyvälle ja myyjät ovat kauniita ja tyylikkäitä. Dior, Cucci, Lancôme, Armani... Pysähdyn, kun on koko päivä vapaata.

Eilen katselin BBC:n Avara luonto-sarjaa "Pikkuotusten maailmat" hyppypäästäisen vinkkelistä nähtynä. Eikä mikään aivan tavallinen luonnon dokumentti ollutkaan. Nyt oltiin kirjaimellisesti ruohonjuuritasolla kaukana Afrikassa. Alhaalla ja perin matalalla. Hyppypäästäisen tassu elefantin tassun vieressä. Kuin kirppu ja korkea massiivinen kerrostalo. Nämä pienet otukset joutuvat isompiaan väistelemään koko 4-vuotisen elämänsä ajan. Vikkelästi painelivat poluillaan ruohikossa. Siivosivat lajilleen uskollisena väylänsä kaikesta ylimääräisestä. Pienen pienellä tassulla viskasi tämä eläin rojut pois. Siistiä olla pitää. Viehättävää ja niin oli Pikkuotusten maailmatkin. Kiitos BBC.

Blogiini oli tulla tupsahtanut käymään kommentin muodossa valokuvataiteilija Ritva Lassila. Olemme käyneet samaa valmistavaa koulua Helsingissä. Ritva Lassila eksyi blogiini jostain syystä ja tahtoi tietää, koska olen koulussa ollut. Nämä tupsahtamiset blogiin aina minua ihastuttavat. Uteliaisuus herää, miten ja miksi se on tapahtunut. No, oli kivaa kuulla hänestä ja kyllä me sähköpostia vaihdoimme asian tiimoilta.







2. toukokuuta 2015

OI IHANA TOUKOKUU

Vappu ja Valpuri menivät. Viivi ja Vuokko tulivat. Niin, ja hento vihreys joihinkin pihapuihin. Toukokuu.

Kuin arastellen aamu toukokuun
käy kevein jaloin yli maan ja veen
ja kultaa hiljaa silmikoivan puun
ja kaislan kuihtuneen...

("Rukous aamulla" 1. säkeistö, Lauri Viljanen)

Toukokuu on minun kuukauteni. Syntymäkuuni. Oli helteinen päivä, kun synnyin, äiti muisti aina kertoa. Tokkopa tunsin hellettä, saattoi tuntua kylmältäkin lämpimän kohdun jälkeen. Olin terve vauva, kalju ja ryppyinen päästessäni äidin viereen. Siitä se alkoi. Elämä.

Toukokuu tiesi kesää, vaatteita vähennettiin, nilkkasukkia kinuttiin, polkupyörä huollettiin. Elo oli huoletonta aikaa, koulusta kolme kuukautta lomaa, matkusteltiin. Syksyyn oli pitkä aika. Kesä ei ole enää samanlaista kuin silloin. Se tulee ja se menee. Joskus melkein huomaamatta rutiineja hoitaen. Huokaan hellettä, tuulettimet pörräävät, hiukset liimautuvat päänahkaan. Taksissa ilmastointi, aivastuttaa. Pyydän pois. Kuljettaja ottaa.

Toukokuu alkaa olla vuoden kauneinta aikaa minusta. Vielä ei ole väsyneen vihreää ympärillä, vaan puhdasta, raikasta, ujoa ja uutta. Kukat ojentautuvat maasta, ruoho täyttää puistot, hiirenkorvat puissa näkyvästi esillä. Tuuli kantaa tuoksuja luonnosta, linnuilla on pesät ja tuomet kukkivat.

Se saapuu, uutta, uutta
taas ihmett´ eikö tee!
Sen nuorta ihanuutta
maat, ilmat iloitsee.

("Kevätsävel" 5.säkeistö. Otto Manninen)

1. toukokuuta 2015

VAPPUNA

Vappua. En tykkää tämmöisestä pitkästä toimettomuudesta, kuten tänä vuonna, että torstaina,vappuaattona, aletaan ja homma päättyy vasta sunnuntaina. Luppoaikaa monta päivää. Kuohuviiniä saa vappuna julkisesti juoda, mutta poliisi kuulemma puuttuu, jos kovasti häiritään. Joskus menneinä vappuina olin nyttemmin rivistä poistuneen pikkuserkkuni kanssa autolla vappuajelulla kaupungin keskustassa. Hänellä oli metallinen kokoon taittuva lasi mukana. Sanoi "stop", kun näki jonkun kaatavan kuoharia, astui tyylikkäästi autosta ulos ja meni mukinsa  kanssa pyytämään juomaa ventovierailta. Jostain kummallisesta syystä aina sai, vaikka pullon omistaja kieltämättä näytti hiukan hölmistyneeltä.

Minut on kutsuttu fokuskeskusteluun omaishoitajuuden iloista ja murheista. Ensin jyrkästi kieltäydyin, mutta toettuani asiasta, päätinkin mennä.  Mukana keskustelussa on kotihoito ja siitähän minulla juttua piisaa, harvemmin ruusujen kanssa. Tuuraajat saavat jakamattoman kehumiseni. Ikinä en ole heidän työskentelyynsä pettynyt. En liioin lyhytaikaisen hoidon saatavuuteen kohdallamme. Aina on paikka ollut. Paneudun kuitenkin kotihoitoon enemmän ja yritän olla maltillinen. Kunnallinen ruuanlämmittäjä saa oman osansa. Hänhän tulla tupsahti suihkuttajien tilalle ja väitti minun vain unohtaneen.  Dementoitunut? "Rouva ei nyt muista".

Kala ja nakit tekivät eilen kauppansa Herkussa vappuruuiksi. Oikein ostettiin jonoiksi asti. Minä hankin Hommanäsin kartanon simaa, kun se eniten rusinoineen päivineen muistuttaa äidin tekemää. Herkussa oli esittely ja asialla kartanonherra itse. Minä olen simakeskustellut muinoin hänen äitinsä kanssa ja nyt väitti kartanonherra, että samalla reseptillä valmistetaan.

On muuten hankala pullo avata. Sekin olisi tietysti vaatinut oikean tekniikan, mutta minätyttö kaivelin pullonsulkijaa veitsellä, joka kimmahti käden verisuoneen ja siitäpä riemu ratkesi. Verta syöksähti kuin kraanasta. Painelin ankarasti ja tyssäsihän se jotenkuten. Panin ison laastarin, jonka revin myöhemmin pois. Siitä urkeni uusi verensyöksy ja sentin mittainen haava ammotti ilkeästi. Uusi laastari päälle ja nyt päätin olla kurkkimatta. On tämä elo nyt taas kummallisen vaivalloista.

Kuka muu muuten kirjoittaa blogia vappupäivänä kuin minä?  Pyhitän tämän päivän kuitenkin ainakin vähän vappuun päin nauttimalla Hommanäsin simaa. Normaalit askareet puolisolle on tehtävä vappunakin. Ei huiskia, ei serpentiinejä, ei irtoneniä tai ilmapalloja. Nekin kaikki joskus olleet, paitsi nenät. Minulla oli kerran ystävä, jolla oli luonnostaan nämä rekvisiitat, silmälasit, viikset ja iso nenä ja tuuheat tummat kulmakarvat.

Mahdottoman hyvää vappua meille kaikille, miten sitä sitten kukin vietämmekään.