3. toukokuuta 2015

HAAVEISSA OIKEA VAPAAPÄIVÄ

Olen tehnyt päätöksen. Aion omakustanteisesti saada ainakin kerran kuukaudessa koko päiväksi kotiin jonkun pitämään silmällä puolisoa. Alkaa olla aika tukalaa, kun en ehdi toimitella asioitani ja koko ajan on tulenpalava kiire tuuraajapäivänä. Otan selvää asiasta. En ole edes vaateostoksille päässyt. Ruuan ehdin ostaa, mutta jos on pankki, kampaaja tai muu vastaava, ruuan hankinta saa jäädä. Yhtämittaista järjestelyä, asioitten jakamista eri viikoille jne. En tykkää. Osaankohan enää olla huolettomasti kaupungilla, pistäytyä vaikka kahville ja kulkea rollaattorin avustamana muuallakin kuin Stockmannilla?

Sain Italian kirjeen valmiiksi juuri sopivasti tuuraajapäivänä. Pyysin taksin ajamaan laatikon viereen Stockan ulkopuolelle ja siitä käppäilin tavarataloon. Urheasti ohitin houkutusosaston,  jossa aina tuoksuu niin hyvälle ja myyjät ovat kauniita ja tyylikkäitä. Dior, Cucci, Lancôme, Armani... Pysähdyn, kun on koko päivä vapaata.

Eilen katselin BBC:n Avara luonto-sarjaa "Pikkuotusten maailmat" hyppypäästäisen vinkkelistä nähtynä. Eikä mikään aivan tavallinen luonnon dokumentti ollutkaan. Nyt oltiin kirjaimellisesti ruohonjuuritasolla kaukana Afrikassa. Alhaalla ja perin matalalla. Hyppypäästäisen tassu elefantin tassun vieressä. Kuin kirppu ja korkea massiivinen kerrostalo. Nämä pienet otukset joutuvat isompiaan väistelemään koko 4-vuotisen elämänsä ajan. Vikkelästi painelivat poluillaan ruohikossa. Siivosivat lajilleen uskollisena väylänsä kaikesta ylimääräisestä. Pienen pienellä tassulla viskasi tämä eläin rojut pois. Siistiä olla pitää. Viehättävää ja niin oli Pikkuotusten maailmatkin. Kiitos BBC.

Blogiini oli tulla tupsahtanut käymään kommentin muodossa valokuvataiteilija Ritva Lassila. Olemme käyneet samaa valmistavaa koulua Helsingissä. Ritva Lassila eksyi blogiini jostain syystä ja tahtoi tietää, koska olen koulussa ollut. Nämä tupsahtamiset blogiin aina minua ihastuttavat. Uteliaisuus herää, miten ja miksi se on tapahtunut. No, oli kivaa kuulla hänestä ja kyllä me sähköpostia vaihdoimme asian tiimoilta.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti