OI IHANA TOUKOKUU

Vappu ja Valpuri menivät. Viivi ja Vuokko tulivat. Niin, ja hento vihreys joihinkin pihapuihin. Toukokuu.

Kuin arastellen aamu toukokuun
käy kevein jaloin yli maan ja veen
ja kultaa hiljaa silmikoivan puun
ja kaislan kuihtuneen...

("Rukous aamulla" 1. säkeistö, Lauri Viljanen)

Toukokuu on minun kuukauteni. Syntymäkuuni. Oli helteinen päivä, kun synnyin, äiti muisti aina kertoa. Tokkopa tunsin hellettä, saattoi tuntua kylmältäkin lämpimän kohdun jälkeen. Olin terve vauva, kalju ja ryppyinen päästessäni äidin viereen. Siitä se alkoi. Elämä.

Toukokuu tiesi kesää, vaatteita vähennettiin, nilkkasukkia kinuttiin, polkupyörä huollettiin. Elo oli huoletonta aikaa, koulusta kolme kuukautta lomaa, matkusteltiin. Syksyyn oli pitkä aika. Kesä ei ole enää samanlaista kuin silloin. Se tulee ja se menee. Joskus melkein huomaamatta rutiineja hoitaen. Huokaan hellettä, tuulettimet pörräävät, hiukset liimautuvat päänahkaan. Taksissa ilmastointi, aivastuttaa. Pyydän pois. Kuljettaja ottaa.

Toukokuu alkaa olla vuoden kauneinta aikaa minusta. Vielä ei ole väsyneen vihreää ympärillä, vaan puhdasta, raikasta, ujoa ja uutta. Kukat ojentautuvat maasta, ruoho täyttää puistot, hiirenkorvat puissa näkyvästi esillä. Tuuli kantaa tuoksuja luonnosta, linnuilla on pesät ja tuomet kukkivat.

Se saapuu, uutta, uutta
taas ihmett´ eikö tee!
Sen nuorta ihanuutta
maat, ilmat iloitsee.

("Kevätsävel" 5.säkeistö. Otto Manninen)