18. syyskuuta 2015

EI IHAN TAVALLINEN PERJANTAI

Mieltä ilmaistaan tänään. Mikäs siinä. Olenhan monesti ihmetellyt, mikseivät suomalaiset käy barrikadeille. Nyt käydään ja vastustetaan roimasti hallituksen toimia.

Eilen tuuraajapäivä. Muualla en ollut kuin apteekissa ja Herkussa. Jälkimmäisestä ostin edellisen päivän puuttuvat. Tulin hyvissä ajoissa kotiin ja sitten pantiin tuuraajan kanssa maailmaa järjestykseen. Kun oli lähtenyt, syötin puolison, tein huushollitöitä ja kellahdin sohvalle sen jälkeen. Ja nukahdin. Olen siis unen tarpeessa ja väsynyt.

Mitä varten piirretyillä henkilöillä on neljä sormea? Ystäväni S, jonka kanssa tämäkin asia hänen täällä ollessaan läpikäytiin, väitti olevan helpompaa piirtää neljä kuin viisi sormea. Disney taas sanoi, että viisi-sorminen näyttää banaanitertulta. Ja muutenkin rumemmalta kuin symmetrinen neljä sormea. Minulta meni nuorena muuten monta vuotta animaatioita katsellessani ennen kuin äkkäsin yhden sormen vajeen. Neljä sormea tuli nyt kutakuinkin puitua, että voin alkaa miettiä, miksi Simpsonit ovat keltaisia.

Luvataan sadetta. Rajuakin ja paljon. Ei hyvä mielensä ilmaisijoille Rautatientorilla. Vielä ei kuulemma ole ruuhkaa tai muuta poikkeavaa Stadissa, paitsi, että julkinen liikenne on stop ja muutakin pyssäyksissä. Taksit odottavat täysin miehityksin tolpilla (luulin heidänkin olevan mielenosoituksessa). Ihmiset poistuvat työpaikoiltaan ajoissa ja pitää päästä osoittamaan paheksuntaansa hallituksen toimenpiteille. Yhden päivän juttu ja sitten taas normalisoituu. Onko hyötyä? Tietääkö susikaan?

Heräsin tänään varhain, Puoliso puhdistettu jo ja nyt alan aamupuuron laittoon. Sitten voin alkaa seurata mielenilmaisua medioista.





















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti