Odotellaan pesijöitä ja perunat odottavat kattilassa. Pääsen ruuan laittoon vasta heidän mentyään. Välipalan annoin puolisolle, että jaksaa olla syömättä vielä jonkun aikaa. Nämä maanantait ovat niin epämääräisiä.
Peruutan tämän viikkoisen omaishoitajien keskustelutilaisuuden. Suoranaista jatkoa keväiselle istunnolle. Asiat eivät ole kohdallamme muuttuneet kotiavustajien suhteen, ei ole kehuttavaa, eikä suuremmin moitittavaakaan. Enkä jaksa nyt moittia. On pieniä outouksia toki sattunut suihkuttajilla, mutta olkoon.
Pääministerin naapurusto Kempeleessä on kahta mieltä turvapaikanhakijoiden invaasiosta pääministerin tyhjillään olevaan taloon tammikuussa. Levottomuutta takuulla alkaa ympäristössä esiintyä, kun parikymmentä vieraasta kulttuurista olevaa ihmisiä liikuskelee. No, minähän olen aina skeptinen. Pääministerin lämminhenkinen ele antaa kotinsa vieraille on saanut maailmalla hämmästyttävän suuren mielenkiinnon. Olihan se temppu! Sujuukohan lumenluonti vierailta?
Ensi viikolla on taas kuuden tunnin yhtäjaksoinen vapaa. Sijainen tulee. Jos nyt pääsisin lääkäriin. Viimeksi jouduin peruuttamaan. Haaveena olisi myös jokunen ostos ja muualla kuin Stockmannilla. Katsotaan, mitä vapaa tuo tullessaan. Olen alkanut miettiä, että pyytäisin sijaisen ainakin pari kertaa kuukaudessa á 6 tuntia. Kolme kertaa olisi jopa sallittua palvelusetelin piikkiin.
Suomalaiset ovat kovia heittämään ruokaa roskikseen. Ostammeko liikaa? Vanhenevatko päiväykset? Emmekö tykkää mausta, mutta pitää kokeilla? Kyllä minullakin tulee heitettyä, mutta harvoin ja vain jokunen leivänkannikka, jota puoliso ei ole jaksanut syödä. Joskus jää lusikallinenkin jotain, kun hän sanoo "ei enää". Ja minähän en mikään talouspossu ole, joka söisi aina jämät. Aika monta miljoonaa kiloa me suomalaiset yhtäkaikki heitämme ehkä käypääkin ruokaa menemään.
Taas pullahtaa mieleen se joukko maailman ihmisiä, joka näkee nälkää ja päivittäin monet kuolevat ravinnon puutteeseen. Kirpaisee. Yhteen aikaan oli jotenkin hienoa, kun lautaselle jätettiin ruokaa. Minut taas kasvatettiin niin, että se syödään, mitä on otettu. Ennen miehet kasasivat kaiken "kanin ruuan" lautasen reunalle, mutta nykyisin tämä on jo muuttunut. Minun isäni ei voinut sietää herneitä. Niistä oli aina keskustelua ja auta armias, jos niitä oli ravintolan annoksessa, vaikka isä oli sanonut "ilman herneitä". Siihen paikkaan ei toiste menty ja keittiö sai tulenpalavia terveisiä. Ravintolan keittiöt heittävät taatusti ruokaa roskiin jo aivan pakosta. Maalla ennen taloissa annettiin possuille, mutta nykyisin kai siatkin ovat tarkan valvonnan alaisina, mitä saavat, että jouluna olisi hyvää kystä kyllä. Yksityistaloudet voisivat parantaa tapojaan ja hankkia vain sen verran, mikä syödään. Muistilappu mukaan kauppaan, neuvoi joku, ja heräteostoja ei ollenkaan. Jessös, heitinhän minäkin juuri pois ne hiivatin salmiakkilakut!!! Minne olisin voinut panna, kun syömään en pystynyt, eikä aloitettua pussia voi kenellekään antaa? Sinne vaan, biojätteisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti