Eilen aamulla pelästyin toden teolla. En tahtonut päästä sängystä ylös. Tähänkö tämä homma nyt tyssäsi? Tuli Polgara mieleen, jonka aika kuluu tuskien kanssa kamppaillessa ja nyt minulla oli samanlainen tunne. Mitä teen? Koski lonkkaan niin peijoonisti. Jäin vuoteeseen tilannetta pohtimaan. Puhelinkin oli muutaman metrin päässä. Sitten ei kun yrittämään. Enhän näinkään voi jäädä. Pääsin ylös ja sain rollaattorista kiinni. Puoliksi sen päällä maaten hivuttauduin keittiöön ja lääkkeiden luo. Missä se uusi kipulääke? En ollut vielä kokeillut. Pitäisi olla vahva ja pitkävaikutteinen.
Pitää ottaa aterian yhteydessä. Voi sentään, kuka tässä nyt ruokaa laittamaan? Ei kun kattilaan vettä ja pian pikapuuroa. Söin ja nappasin pillerin. Laahustin takaisin vuoteeseen. Särky oli helvetillistä. Mistä se nyt, kun tähän asti vaivannut vain liikkuessa? Makasin ihan hiljaa ja olin näkevinäni elämäni vilahtavan nauhana ohi ja surin, että en ole ketään hyvästellyt. Ykskaks tunsin kivun hellittävän, mutta en uskaltanut vielä liikahtaakaan. Jospa olen kuollut? Nipistin itseäni ja se sattui. Olen siis hengissä. Nousin ylös, eikä missään tuntunut mitään. Olin selvillä vesillä taas. Kiitin mielessäni tohtoria, joka jälleen kerran oli antanut oikean lääkkeen. Ja todella vahvan, kuten lupasikin.
Olin niin iloinen, että menin suihkuun ja pesin hiukset, föönasin ja tunsin suonissani virtaavan verta ja elämää. Pankkireissun siirsin kuitenkin täksi päiväksi, jos siellä pitää taas joutua kohdelluksi rikollisena, kuulustellaan, mihin rahani käytän ja millä syyllä nostelen omia rahojani alvariinsa. Olenko kytköksissä mafiaan ja ylläpidänkö unikkopeltojen hoitoa? Ja olenko ylipäätään oikeassa pankissa, joka kysymys on minulle myös esitetty. No, näistähän keskustelin konttorinjohtajan kanssa ja toin selvästi julki närkästykseni, joka pahoitellen otettiin vastaan ja luvattiin asiaan parannusta, Onko tullut, sen näen tänään.
Nyt, kun minulla on tämä uusi ja vahva kipupilleri, odotan elämältä enemmän ja ehkä pääsen säällisesti laboratoriokokeisiinkin ilman taksin apua, joka on kallista lystiä. On taas hakemus vetämässä vammaiskuljetukseenkin. Mutta en edelleenkään usko olevani kaupungin mielestä tarpeeksi raihnainen, vaikka lääkäri pani lausunnossaan parastaan. Päätös myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti