Uusi päivä ja taas olen menossa. En millään totu tähän onnettomaan metromatkaan ja melkein ikävästä itkin, kun luin Helsingin Sanomista artikkelin raitovaunuista. Niitähän ei täällä Itäkeskuksessa ole. Minulla on vain muistoja, joita aion kyllä vahvasti elvyttää lähtemällä joskus oikein ratikkamatkalle. Se tulee olemaan täynnä nostalgiaa, haikeutta sekä myös suurta nautinnon riemua. Mutta en silti ajattele meneväni ratikan kanssa naimisiin. Pariisissa joku nainen solmi avioliiton Eiffel-tornin kanssa. Maailmaan mahtuu, ei pidä hämmästyä.
Tylsyyden tunne ihmisessä ei olekaan pahaksi. Vaan hyväksi. Tylsistyneenä oleminen lisää luovuutta, elvyttää aivotoimintaa reippaaksi. Tätä mieltä on aivotutkija Minna Huotilainen. Matkapuhelimia kuulemma räplätään kulkuneuvoissa sen vuoksi, ettei matka olisi tylsä (eivät ole lukeneet Huotilaisen artikkelia). No, vaikka koen metromatkailun viimeisen päälle ikäväksi, niin se ei ole sama asia kuin pitkästyminen. Katselen ihmisiä, mutta ihmiset eivät katsele minua, eivätkä edes toisiaan. Suomalaiset välttävät järjestelmällisesti katsekontaktia. Onkohan minussa jotain vialla? Miksi tuo tuijottaa? Onko taka-ajatuksia? Minähän olen naimisissa tai ainakin melkein, varattu kuitenkin. Onko sillä pahat mielessä? Pitää poistua seuraavalla pysäkillä ja jo aikaisemminkin, jos mahdollista.
En siis tympäänny metromatkan aikana (vaikka se on viheliäisen surkea). En liioin räplää kännykkää. Kuten sanoin, katselen ihmisiä, jotka yleensä räpläävät kännykkää. Pian taas pääsen metron kyytiin, mutta vielä kerron yhden jutun.
Olin jälleen rullaportaiden yläpäässä kokoamassa rollaattoria päästäkseni alaspäin. Kohdalle ilmestyi mieshenkilö ja kysyi "kannanko sen alas?" Vastasin kiittäen pärjääväni ja sitä seurasi molemmin puolinen hymy. Mies jäi seisomaan lähelleni koneportaissa ja perillä alhaalla nosti oikein käden peukalon pystyyn onnistumiseni merkiksi. Minäkin nostin omani. Sen, jolla olin pitänyt kaiteesta kiinni, koska toinen peukalo oli rollaattorissa. Luultavasti se oli elämäni ensimmäinen peukalon nosto ventovieraalle henkilölle. Olin suorastaan ylpeä eleestäni. Vielä kun teen ylävitoset, niin olen täydellisesti ajan hermolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti