12. tammikuuta 2017

AMOS ANDERSONIN MUSEO

Koskahan minä sen paljon ja usein mainostamani Helsingin matkan teen? Helsinkiähän se tämä Itäkeskuskin on, mutta ei minun Helsinkiäni. Tästä ei pidä kenenkään itäkeskuslaisen loukkaantuman. Minä olen niin perushelsinkiläinen, etten ymmärrä muun Helsingin päälle kuin Töölön ja siitä etelään. Olen vakaasti päättänyt muuttaa Hesperiankadulle heti kun voitan lotossa niin paljon, että voin sen tehdä. Vielä ensimmäinen lottovoittoyritys meni poskelleen, mutta yritän uudestaan. Voitto meni jonnekin aivan muualle.

Eilen oli sekä manikyyri- että pedikyyripäivä. Paneuduin kumpaankin asiaan suurella antaumuksella ja nyt ovat kaikki kynsiä myöten mitä oivallisemmassa kunnossa. Kirjoitin Kusaman kurpitsakortinkin E:lle ja vien sen tänään postilaatikkoon.

Tästä tulikin mieleeni M:n loistava ehdotus mennä Amos Andersonin museoon ja sinne me menemme. Vuosia sitten olen ollut ja sitten tuli se elämäni katkos kaikkeen taiteeseen. Nyt on näytillä arkkitehti Sigurd Frosteruksen (1876-1956)  kokoelma Taide elämänasenteena aina Magnus Enckellistä, Verner Thomésta ja Tyko Sallisesta lähtien. Frosterus on suunnitellut Helsingissä muun muassa Stockmannin tavaratalon ja Tamminiemen huvilan. Hän oli innokas taiteen keräilijä ja nyt M. ja minä käymme tutkailemaan, mitä kaikkea keräsi. Museossa on myös Café Amos ja museokauppa, josta tulen taas ostamaan jotain minua kiinnostavaa. Museokauppoja en voi vastustaa. Postikortteja, magneetteja, kasseja, kirjoja...  Taidekirjojakin metrikaupalla hyllyssäni. Saan roimasti tilaa, kun olen tehnyt lahjoituksen Helsinki-kirjoistani, joista jo pienen osan olen eräälle henkilölle antanut ja hän saa loputkin. Pääsevät kotiin, jossa kirjoja rakastetaan.

Joku on jälleen kerran HS:n mukaan suivaantunut siihen, kun joutuu viikkotolkulla odottamaan aikaa terveyskeskukseen, eikä edes puhelimeen ehditä vastata ja takaisinsoittojärjestelmäkin on lopetettu. Minä koin tätä kohtelua jo vuosia sitten. Siirsin ensin puolison ja sitten itseni yksityiselle puolelle. Ajan saa ja heti. Lääkärillä on aikaa potilaalle ja häntä käsitellään kokonaisuutena, eikä vain tuijoteta siihen vaivaan, jonka takia potilas tuli.

Diagnoositkin olivat joskus terveyskeskuksessa päin seiniä. Puolisolle alkoi ilmaantua iso punainen läikkä vasempaan kylkeen. Vein hänet pitkän jonotuksen jälkeen terveyskeskukseen, jossa nuori lääkäri katsoi läikkää ja sanoi "tämä on finni vaan". Minusta se ei ollut. Se katkaisi kamelin selän. Vein puolison yksityiselle. Lääkäri tutki ja ilmoitti "tämä on haavapainauma eli makuuhaava ja se pitää hoitaa". Meille tuli siitä "vaan finnistä" pitkät hoitojaksot sekä lääkärillä että haavahoitajalla. Hoidin sitä kotona ohjeitten mukaisesti, joskus se "finni" oli auki ja vuotava, joskus paremmassa kunnossa. Niin kutsuttua onkaloa siihen ei koskaan onneksi päässyt syntymään. Haavapainaumasta ei puoliso milloinkaan päässyt eroon. Meille tuli erikoispatjakin, joka värisi sähköllä, ettei makuuhaava ole kaiken aikaa samassa kohdassa. En ole vieläkään antanut terveyskeskuksen diagnoosin antaneelle lääkärille anteeksi. Tein kyllä kirjallisen reklamaation ja olin sitä mieltä, että hänen olisi ehdottomasti pitänyt konsultoida kollegaansa, eikä ilman muuta toitottaa vaivaa vain finniksi. Sain vastauksen ja monta selitystä asialle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti