15. helmikuuta 2017

CARMENIN LUMOISSA

Uudet asialliset lukulasit päässä tätä skrivaan. Näistä sekä tv-laseista kaaritettiin sangat höyryllä korvien taakse sopiviksi. Enkä saanut lupaa vesikattilahöyryssä niitä korjailla kotona. Sitten marssin kaksi kertaa leväten matkalla Itäkeskuksen Stockmannille. Kukaan ei aloittanut kanssani keskustelua, vaikka rohkeasti istuuduin eräänkin mammaraisen viereen penkille. Olin kiitollinen hänen puhumattomuudestaan. Hänellä oli harmaa rollaattori. Minulla myös. Oltiin kuin siskokset.

Tsilari-lehti tuli eilen ja luin sen tarkasti heti kannesta kanteen ja söin samalla mansikoita. "Tsilari" tulee sanoista "till säljaren" tarkoittaen, että lehden myyjä sai pitää yhden kappaleen myymistään lehdistä. Tämä oli siis entisaikaan. Eikä tarkoita Tsilari-lehteä. Stadin Slangi ry perustettiin vuonna 1995 ja Tsilari on seuran lehti, joka ilmestyy muutaman kerran vuodessa ja on täynnänsä pelkkää slangia.

Kallion kirkossa (Kaltsin tsyrkka) on joskus Slangin järjestämiä musiikki- ja laulutilaisuuksia. Tsilarin kuva esittää, miten Tarja Halonen ja Pentti Arajärvi istuvat etupenkissä seuran varapuheenjohtajan ja taloudenhoitajan kanssa. Joskus, joskus mielessäni häivähtää ohikiitävän hetken ajan, että jos minäkin osallistuisin johonkin Slangin tilaisuuteen. Arvatkaa vaan, onko niitä täälläpäin Helsinkiä? Ei ole. Lisäksi ne ovat yleensä iltatilaisuuksia työssäkäyvien jäsenten takia. Jos saisin sen kaupungin taksikyydin, niin lähtisin niin että, no... hippulat vinkuvat, jos mahdollista. Taksiasia vielä arvoisan kaupungin harkinnassa.

MÄ HALUAN OOPPERAAN JA TEATTERIIN! En ole vuosiin kummassakaan ollut, moniin vuosiin. Ennen kävin ahkerasti. Katselin illalla eilen läppäristä HSTV:n ystävänpäivälahjan ja se oli Bizetin Carmen Suomen Kansallisoopperan esittämänä ja suorana. Carmenin osassa vierailija Katija Dragojevic. Olen aina tämän oopperan musiikista pitänyt ja on levylläkin, jossa Agnes Baltsa laulaa Carmenin. Eilinen esitys oli siirretty 1930-luvulle, sata vuotta "todellisten" tapahtumien jälkeen. Olen jo alkanut hyväksyä, että vanhoja teoksia modernisoidaan ja kuulemma itse Georges Bizet olisi uudistuksen hyväksynyt. Hän oli edistyksellinen säveltäjä. Näin kerrottiin.

Panenpa levyn kuulumaan, asetun mukavaan asentoon ja annan maailmankuulujen sävelten täyttää sieluni. Berliinin filharmonikot kapellimestarina Herbert von Karajan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti