12. maaliskuuta 2017

LUKEMISTA MURHEESEEN

Aloin lukea  Matti Salmisen kirjaa Pentti Haanpäästä. Olen aiemminkin jotain kirjailijan elämästä lukenut, mutta tästä teoksesta sanotaan siinä kerrottavan "ensimmäistä kertaa tosi tarinan miehestä nimeltä Pentti Haanpää". Suuresti olin huvittunut, kun Haanpään vanhemmat joutuivat Maantietä pitkin ostamaan kirjakaupasta vuonna 1925. Haanpään äiti oli pyytänyt kirjaa pojaltaan, johon tämä vastasi "mitäpä niillä kirjoilla tekee." Mikko-isä lähti kirjaostoksille.

Minä siirryin toviksi Rooman Suomen suurlähetystöön kirjan Puhuvan talon tarinoita myötä. Kirja kertoo muustakin kuin kiireisestä diplomaattielämästä. Se kertoo Ikuisesta Kaupungista, jossa en ole koskaan käynyt. Takakannen mukaan teos vie "matkalle Roomaan, halki ajan ja uskomusten, tiedon ja tarun" Markku Kaskelan ja Tomi Kontion sanoin.

Ei mikään ole ikuista, Rooma,
ei edes olla-verbi
ja silti tahtoisimme olla
kuin rakastavaiset  Villa Borghesen nurmella,
Juudaksenpuun häpeän punassa,
ikuisessa syleilyssä,
ikuisen suudelman kieliopissa...
(Tomi Kontio)

Taas kesken kaiken otan käteeni Colin Dexterin Ispector Morse, Last Bus to Woodstock, ilmestynyt 1975 ja tämä isohko pokkarimuoto 2016, jota luen aina välillä. Olen koko viikonlopun kotona. Soitin C:n kahdelle ystävälle surusanoman yhteisen ystävämme poismenosta. Ilmoittavat muille. N kysyi hautajaisista. En todellakaan tiedä ja tokko vielä edes omaiset. Annoin kuitenkin C:n pojan puhelinnumeron. Muistan C:n joskus maininneen "vain omaiset".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti