20. elokuuta 2017

MELKEIN PITKÄSTYNYT

Ihan  koko päivä melkein toimettomana. Nousin sentään vuoteesta aamulla, kun olin ensin herännyt. Join kapselikahvia rasvattoman maitovaahdon kanssa, luin netistä lehtien otsikoita. Puhuttiin terrori-iskusta Suomen Turussa ja pyydettiin malttia. Kuitenkin ilmoittamaan, jos joku kertoo aikovansa suorittaa terrori-iskun tai muuten osoittaa halunsa . Tuli selväksi, ettemme ole Suomessa missään rauhallisessa tuppukylässä, vaan täälläkin tapahtuu jo muun maailman malliin.

Vein kuitenkin roskat saadakseni nuuhkia ulkoilmaa, pidän aina parvekkeen lasit kiinni. Mitä varten niitä ei sanota ikkunoiksi? Tekevätkö karmit ikkunan?  Pihalla en nähnyt ketään, en liioin rappukäytävässä. Hissi toimi moitteettomasti, josta olen aina iloinen. Pysyy fobia kurissa. Söin hallaimia, mansikoita ja mustikoita oikein reilun määrän sen jälkeen kun olin syönyt salaatin lounaaksi. Lotossa ei mitään. En taida päästä täältä pois. Pitäisiköhän alkaa tottua?

En lukenut mitään. Katselin tylsistyneenä televisiota ja nukahdin keskellä päivää. Onneksi en kauaksi aikaa, koska olen sitä mieltä, etten tarvitse päiväunia. Yöunia kyllä, mutta ovat usein kiven takana. Olen myös sitä mieltä, että jos minulla ei ole asiaa, mistä kirjoittaa, niin olisi hyvä, jos en kirjoittaisi. Siksi päätän tämän tähän ja olen pahoillani, kun edes tämän verran kirjoitin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti