10. lokakuuta 2017

PAPPA

Kömmin sateessa kauppaan ja sateessa kotiin. Saalis: hedelmiä ja Nicolas Barreaun kirja Pieni elokuvateatteri Pariisissa. Olin liikkeellä aamulla ja kauppakeskus vielä yön jäljiltä hiljainen ja vähin ihmisin. Oli hyvä flandeerata. Kukaan ei kutsunut savukalalle, ei valitellut sairauksia, syksyn ankeutta. Tänään liputetaan Aleksis Kiveä. Iltalehtien lööpit hehkuttavat presidenttiparin tulevasta vauvasta. Valtakunta saa helmikuussa "ensimmäisen lapsen". HS kertoo Itävallan suhtautuvan kielteisesti haipukuun pukeutumiseen, syy: koska on burkakieltokin. Syyniin ovat joutuneet täällä Suomessa pariskuntien pitkät yhdessä pysymiset. Asiaa tutkitaan. Mielenkiintoa herättää myös aivojen mielihyväkeskuksen aktivoituminen roskaruoan syömisestä. Siihen pitää puuttua ja kiireesti saada stoppi.

En vieläkään ole lämmennyt kaupunkia vavahduttaville Hulluille Päiville. Ainakin vielä pari vuotta sitten ollessani vielä vahvasti kantakaupunkilainen olivat Stockmannin keltaiset kassit näkyvänä todisteena Hullujen Päivien alkamisesta. Täällä en ole asiaan kiinnittänyt edes huomiota. Kasseja ei ole liikkunut ainakaan edellisvuonna keskustan tapaan. Tuskin käyn asiaa tutkailemaan. Organisoin itseni juuri sen vuoksi jo tänään ostoksille.

Näin unen äidin isästä, Papasta. Papalla oli aina parin millin pituiset hiukset, joita ajeli koneella. En koskaan nähnyt häntä tuuheampana. Papalla ja Mammalla oli pitkä yhdessä asuminen, eikä sen syytä koskaan tutkittu, kun tapana oli olla naimisissa "kunnes kuolema erottaa". Pappa asui Töölössä yksin Mamman kuoleman jälkeen. Pappa kutsui minua vielä isompanakin tyttönä "palleroksi". Pappa elätti itsensä ja Mamman ratikan kuljettamisella. Minäkin ajoin äidin kanssa joskus Papan sporassa. Uni ei ollut mitenkään yhtenäinen, eikä siinä ollut juonta. Pappa oli vain Pappana lyhyin vilauksin. Tai sitten en unta muista. Pappa oli ahkera mies. Friherrsin mökillä pilkkoi puita, korjasi ja rakensi, ei tykännyt Ville-naapuristaaan, mutta Blåfeltit menettelivät. Heidät kutsuttiin kahvillekin. Minä en lajitellut naapureita. Leikin Villen tyttärien kanssa hiekkakuopalla tai Mamman ja Papan pihalla. Syötiin herneitäkin kaikessa sovussa Mamman hernepellolla. Ville piti kotieläimiä, lehmiä ja sikoja. Siat vähän haisivat ja se voi olla syynä Papan negatiiviseen ajatteluun Villestä, vaikka siat eivät hajulleen mitään voi. Haisivat ne minunkin nenääni. Minun aikanani ei enää Helsingissä kotieläimiä pidetty. Tutustuin niihin  eteläisellä Pohjanmaalla kesäaikaan. Nyttemmin eläintuntemukseni rajoittuvat Animal Planetin antiin ja hihnan päässä kulkeviin rotukoiriin. Tämmöistä tuli mieleen omasta Papastani ja unesta, jossa ei juonta ollut.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti