13. lokakuuta 2017

STADIN FRIIDUKIN ÄRÄHTÄÄ

No niin, nyt ärähtää Helsingin Sanomissa Jari Arjoranta sä-passiivin käytöstä.  Minä pärmänttäsin jo 19.2.2012 Mutinaa suomen kielestä-blogissani. Kerroin silloin, mitä Mika Häkkinen jutteli haastattelijalle. Arjorantaa häiritsee sinä-passiivi. Niin minuakin. Miksi tavallinen passiivi on muuttunut tämmöiseksi kummajaiseksi? Aina ei tule edes ymmärretyksi, kuten Arjoranta todistaa  esimerkillä haastattelijan kielenkäytöstä "kun sä menet vankilaan, sulla on kurjat oltavat". Lähettääkö haastattelija haastateltavan tiilenpäitä lukemaan?

Vaikka en koulussa itse suinkaan ollut mikään haka suomen tunneilla, ja teen yhä virheitä, niin kuitenkin purnaan näin hullusta suomen kielen raiskaamisesta. Muitakin on ja taatusti olen niihinkin vuosien varrella teksteissäni puuttunut. Sinä-passiivi on turhimmasta ja typerimmästä  päästä. Arjoranta kertoo sitä käytettävän jopa itsestä puhuttaessa!!??

Sitten muuta asiaa tai tässä tapauksessa asiatonta. Menin ja olin Hulluilla Päivillä. Keltainen muovikassi maksaa 10 senttiä. Ilmankos niitä oli aiempia vuosia vähemmän liikenteessä. Minäkin survoin omaan kassiin, mutta ostokset eivät olleet hullun hintaisia, paitsi Herkussa niitä ostin. Sielläkin käytin kotoa tuomaani ostoskassia. Oli hauska todeta, että Itäkeskuksen Stockmannilla kauppa käy, ainakin nyt vielä sunnuntaihin asti. Oli melkein kuin tungoksen tapaista. Tosin hyvin sekaan mahtui. Pasteerailin hetken menoa katsellen ja sitten lähdin pois. Menin istumaan kauppakeskuksen käytävän nojatuoliin kymmenen ulkomaalaistaustaisen nuoren miehen keskelle. Katselivat puolisuopeasti uskaltamistani. Työikäiset miehet siinä viettämässä arkipäivää iloisesti rupatellen älykännykät käsissään. Katselin sitäkin menoa tovin ja sitten lähdin pois. Tulin kotiin, väsäsin salaatin ja söin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti