25. joulukuuta 2017

HOLLANTILAINEN, MUTTA EI LENTÄVÄ

Katselin ja kuuntelin tv:stä 23.12. hollantilaista André Rieu´ta ja hänen Johann Strauss-orkesteriaan. Oli kuin olisi liian kiiltävää postikorttia katsellut. Olimme Rieun talon pihapuutarhassa Maastrichtissa, oli lunta, joulupukki, glögiä, valoja ja mahdottoman kaunista. Upeaa satua ja musiikkia. Helppoa kuunneltavaa. Netissä kritisoitiin yliampuvaa loistavaa joulukulissia ja jopa epämusikaalisuutta orkesterissa. André Rieun viulun soittoa ja koko orkesterin musisointia kuuntelee mielellään semmoinenkin henkilö, joka ei tunne klassista musiikkia. Näin se menee, kun on suurta näytelmää, väriä, mahtavia kuoroja, kauniita asuja naispuolisilla orkesterin jäsenillä ja eloisa sympaattinen johtaja, André Rieu. Minulle katselmus oli pehmeä lasku klassisen musiikin maailmaan, johon saan lisää tutustua maaliskuussa. Ihan elävänä, eikä kotona vain CD-levyiltä.

Kaivoin minä YouTubesta myös maaliskuussa kuultavaa musiikkia Antonin Dvorakia ja Richard Straussia ikään kuin kenraalin kenraaliksi. Ties vaikka kuinka innostun myöhemminkin menemään klassisen musiikin konsertteihin. Katsotaan ensin, miten se sujuu rollaattorin kanssa Musiikkitalossa. Olen kuitenkin loppujen lopuksi aika ketterä sitä liikuttelemaan ja itseäni sen tahdissa. Eihän tuo painakaan kuin seitsemisen kiloa. Kinkun paino!

Mitä tulee joulunajan tv-elokuviin, niin en kertakaikkiaan enää tahdo/jaksa katsella Frank Capran vuonna 1946 ohjaamaa leffaa "It´s a wonderful life", vaikka kuinka paperinenäliinoja vaativa kuva onkin. Olen päässyt jo elokuvan yli sen niin monen monituiseen kertaan nähneenä. Mutta aina on uusi sukupolvi, jolle se on kiinnostava ja vaikuttava katsottava.

Muuta tv-antia riittää, animaatioista matkaohjelmiin, hyviä elokuvia ja musiikkia. Jouluaika on kivaa aikaa!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti